Aluevaalit lähestyvät, ja lähes kaksi vuosikymmentä kaavailtu sote-uudistus viedään vihdoin käytäntöön. Pitkän linjan kuntavaikuttajana tunnelmani ovat ristiriitaiset. Yhtäältä on hienoa, että turhautumiseen asti työstetty uudistus näkee päivänvalon. Toisaalta kunnissa on jo pitkään murehdittu, miltä kunta näyttää jatkossa.
Sote on kunnille peiliin katsomisen paikka. Kustannukset ja tulot puolittuvat, ja kuntien rahoitusasema muuttuu kertaheitolla. Huoli palveluiden säilymisestä ja tulevaisuuden investointikyvystä on todellinen. Silti muutoksessa piilee myös mahdollisuus. Kun verokertymä supistuu, on kuntien omilla valinnoilla entistä suurempi vaikutus siihen, miltä niiden tulevaisuus näyttää. Jäljelle jäävät äyrit pitää käyttää fiksusti, kunnan omiin vahvuuksiin.
Kunnilla on ollut tapana syleillä strategioissaan koko maailmaa. Yrittäjille on tarjottu Suomen parasta tonttimaata, asukkaille maan joustavinta arkea ja matkailijoille maailman puhtainta luontoa. Taloudellisesti vaikena aikoina ’jokaiselle jotakin’ -ajattelu tarkoittaa valitettavasti yleensä sitä, että todellisia panostuksia uuden luomiseen ei ole mahdollista tehdä. Jatkossakin kuntien velkaantuminen jatkuu ja sopeutuspainetta on kaikkialla, kunnan koosta huolimatta. Sote ei kuntataloutta pelasta.
Jos uhkakuvista haluaa selviytyä, pitää päättäjien tehdä tiukkoja valintoja. Kunnan tärkein rooli on jatkossakin olla hyvä paikka asua, elää ja yrittää, mutta kaikessa ei kannata tavoitella Suomen mestaruutta. Onko kilpailuvalttimme kunnan ainutlaatuinen luonto? Vai kenties virtaviivaistettu asiointi, jossa asukasta ei pompoteta luukulta toiselle? Voimmeko järjestää toimintoja tehokkaammin, uusien kumppanuuksien avulla?
On tosiasia, etteivät pienet ja keskisuuret kunnat voi pistää kampoihin isommille naapureilleen, ainakaan joka lajissa. Silti jokaisella on omat avaimensa elinvoiman edistämiseen. Hangossa on satsattu etätyöhön, Pyhtäällä kumppanuuksilla tehostettu palvelutuotantoa. Närpiö panostaa työperäiseen maahanmuuttoon, Kärsämäki kunnanvaltuuston ja elinkeinoelämän yhteispeliin.
Kivoja kesäkaupunkeja on Suomessa paljon. Mistä löytyisi ensimmäinen syyskaupunki? Sote-uudistus on kunnille suuri mahdollisuus keksiä itsensä uudelleen.
Joona Räsänen Kirjoittaja on Kuntaliiton hallituksen puheenjohtaja, Lohjan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja sekä yksi Pienten ja keskisuurten kuntien uudet tiet -tapahtuman panelisteista.
Mitä yhteistä on Närpiöllä, Kärsämäellä, Hangolla ja Pyhtäällä? – Kuntarahoituksen tapahtumassa jaettiin vinkkejä kunnan elinvoiman kehittämiseen
Miten elinvoimaa on kehitetty lisäämällä työperäistä maahanmuuttoa? Mikä on valtuustojen rooli elinkeinopolitiikassa? Entä mitä mahdollisuuksia etätyö ja ennakkoluulottomat ulkoistukset tuovat kunnille?
Pienten ja keskisuurten kuntien uudet tiet -tapahtumassa pureuduttiin kuntien eriytymiskehitykseen ja tulevaisuuden pelimerkkeihin.
’Närpiön mallista’ puhutaan paljon, välillä mitä sattuu. Yhtäällä kaupunkimme esimerkkiä pidetään ratkaisuna harvaan asutun maaseudun ongelmiin, toisaalla varoittavana uhkakuvana. Olemme itsekin pohtineet, mikä on ’Närpiön malli’. Ei nimittäin ole yhtä dokumenttia tai tapaa toimia, joka sen tiivistäisi.
Närpiön maahanmuuttobuumi alkoi 80-luvulla, kun otimme vastaan pakolaisia Vietnamista ja Bosniasta. Tätä nykyä lähes joka viides närpiöläinen on maahanmuuttajataustainen, ja vielä 2020-luvulla valtaosa tulee näistä kahdesta maasta. Nyt Närpiöön tullaan lähes yksinomaan työn perässä, usein kasvihuoneille tai valmistavaan teollisuuteen.
Työperäinen maahanmuutto on tuonut Närpiöön paljon. Muutaman prosentin työttömyysaste on Manner-Suomen matalimpia, elinkeinoelämä kukoistaa ja talot käyvät kaupaksi. Kyläkouluihin riittää oppilaita, ja kaupungilla on kova paine laajentaa varhaiskasvatuksen ja peruskoulutuksen tiloja. Moni kuulee Närpiön hyvästä vireestä ja pohtii, olisiko työperäinen maahanmuutto vastaus harvenevien ja harmaantuvien maaseutukuntien ongelmiin. ’Närpiön mallin’ monistaminen on silti helpommin sanottu kuin tehty.
Ensiksi on syytä muistaa, ettei yksikään kunta tai kaupunki voi omalla päätöksellään lähteä tälle tielle. Emme mekään ole niin Närpiössä tehneet. Työperäisessä maahanmuutossa kaikki on kiinni yrityksistä ja heidän tarpeistaan. Yritykset rekrytoivat työntekijöitä ulkomailta, ja me kaupunkina huolehdimme siitä, että he saavat tarvitsemansa palvelut ja kotoutuvat Närpiöön.
Toiseksi: työperäinen maahanmuutto ei ole pikavoitto, se vaatii pitkäjänteisiä ponnistuksia koko kaupunkiorganisaatiolta. Yhden kuukauden aikana Närpiöön tulijoita voi olla kolme tai kolmekymmentä. Jokainen heistä tarvitsee katon päänsä päälle, kieliopetusta ja koulu- tai päiväkotipaikan lapsilleen. Koska tulijoita tulee yritysten tarpeen mukaan, ei kaupungin budjetista voi korvamerkitä tarkkaa euromäärää heidän kotouttamiseensa. Tärkeintä on ylläpitää vuoropuhelua yritysten kanssa ja sopeutua jatkuvaan muutokseen.
Kolmantena on kotouttamiskysymys, joka maahanmuuttokeskustelussa nostaa helposti tunteet pintaan. Totuus on, että kun maahanmuuttajien osuus kunnan väestöstä kasvaa näin suureksi, näyttää myös heidän kotouttamisensa erilaiselta. Emme voi enää ajatella, että Närpiöön tulijoiden pitäisi ahtautua tiettyyn muottiin, vaan meidän täytyy lisätä ymmärrystä molemmin puolin.
Saimme alkukeväästä valmiiksi kaupungin kaksisuuntaisen kotouttamisprosessin toimintasuunnitelman, joka kertoo, miten jokainen kaupungin työntekijä voi huomioida maahanmuuton omassa työssään. Kyse on lopulta pienistä asioista, joilla on suuri merkitys: esimerkiksi siitä, että kouluissa tarjoillaan juhlaruokaa myös muiden kulttuurien pyhien aikaan. Oppilaiden erilaiset taustat tuodaan osaksi kaikkien yhteistä arkea.
Myös kieliopetusta on syytä ajatella uudelleen. On paljon vaadittu, että kolmen lapsen äiti vielä päivän töiden, lasten- ja kodinhoidon jälkeen raahautuisi ruotsin tunnille – etenkään kun hän ei kieltä päivittäisessä työssään juuri tarvitse. Olemme esimerkiksi tuoneet opetusta paikan päälle ja sopineet yhdessä yritysten kanssa, että työntekijät voivat käyttää pari tuntia viikosta kielen opiskeluun.
Luvut puhuvat puolestaan: on selvää, että työperäinen maahanmuutto on tuonut Närpiön talouteen tuntuvan piristysruiskeen. Puhtaasti rahavirtoina sen hyötyä ei silti voi laskea. Mikä on se vaihtoehtoinen todellisuus, johon maahanmuuton kustannuksia verrattaisiin? Kuka voi sanoa, miltä Närpiön elinkeinoelämä näyttäisi, jos työvoimapulaan ei olisi löytynyt ratkaisua maan rajojen ulkopuolelta? Lopulta on vain valittava suunta ja mentävä sitä kohti. Paikallaan kun ei auta pysyä.
Ehkä ’Närpiön mallissa’ on lopulta kyse tästä: eteenpäin katsovasta, ajassa elävästä ja pitkäjänteisestä työstä, jonka todellinen vaikutus mitataan vasta vuosikymmenien päästä. Mallia meistä voi ottaa, mutta lopulta jokaisen kunnan ja kaupungin on löydettävä oma tiensä.
Marjo Österdahl Kirjoittaja on Närpiön kaupungin henkilöstöpäällikkö ja yksi Pienten ja keskisuurten kuntien uudet tiet -keskustelutilaisuuden panelisteista.
Mitä yhteistä on Närpiöllä, Kärsämäellä, Hangolla ja Pyhtäällä? – Kuntarahoituksen tapahtumassa jaettiin vinkkejä kunnan elinvoiman kehittämiseen
Miten elinvoimaa on kehitetty lisäämällä työperäistä maahanmuuttoa? Mikä on valtuustojen rooli elinkeinopolitiikassa? Entä mitä mahdollisuuksia etätyö ja ennakkoluulottomat ulkoistukset tuovat kunnille?
Pienten ja keskisuurten kuntien uudet tiet -tapahtumassa pureuduttiin kuntien eriytymiskehitykseen ja tulevaisuuden pelimerkkeihin.
”Oikeastaan aika hyvin. Uudet päättäjät aloittivat työnsä, ja valtuustossa vallitsee oikein hyvä ilmapiiri. Innostusta on ilmassa, toivon että se välittyy koko kuntaan.”
Olet toiminut Toivakan kunnanjohtajana kaksi vuotta. Miten kuvailisit tätä aikaa?
”Intensiivisenä ja työntäyteisenä. Havahduin kesällä itsekin siihen, että kohta tulee kaksi vuotta täyteen. Ensimmäinen vuosi oli älytöntä haipakkaa: kunnan talous oli vaikeassa tilanteessa, nelihenkisestä johtoryhmästä eläköityi yksi, yksi siirtyi toisiin tehtäviin ja oman koeajan päätteeksi iski koronakriisi. Nyt tilanne on jo rauhoittunut, onneksi.”
Aloitit tehtävässä poikkeuksellisen nuorena. Onko nuoresta iästä ollut kunnanjohtajan työssä hyötyä?
”Hyvin vähän sitä miettii, ei kuntaa iällä johdeta. Kokemusta kunta-alan johtotehtävistä on ehtinyt kertyä jo ennen Toivakkaa, hallinnon ja talousjohdon parissa. Eniten hyötyä nuoresta iästä on ehkä ollut tässä ’koronadigiloikassa’, etäpalaverit ja verkon yli työskentely tulivat luonnostaan.”
Mitä sellaista olet saavuttanut kunnanjohtajana, josta olet erityisen ylpeä?
”Olen todella iloinen siitä, miten hyvin olemme uuden johtoryhmän kanssa luotsanneet kuntaa koronakriisissä. Toivakassa on koko pandemian aikana todettu vain kuusi tartuntaa, kun puolen tunnin päässä Jyväskylässä tilanne on ajoittain ollut todella haastava. Tästä kuuluu iso kiitos kaikille kuntalaisille. Rajoituksia on toki jouduttu täälläkin tekemään, mutta niistä on viestitty hyvin, ja siitä on tullut kiitosta. Myös taloushaasteita on saatu hiukan ratkottua, kunnan talousarviota kehitetty ja muodostettu kattavampaa kuvaa talouden tilasta.”
Mitä tavoitteita olet asettanut loppukaudellesi?
”Soten ja työllisyysuudistuksen myötä kunnissa on isoja muutoksia edessä. Tavoitteena on viedä nämä uudistukset läpi ilman että kunnan palvelutaso heikkenee. Toivakan houkuttelevuuteen pitää myös satsata, kehittää viestintää ja markkinointia. Se on edellytys kasvulle ja sille, että kunta pysyy elinvoimaisena ja kehityksessä kiinni. Myös taloudessa riittää tekemistä, vaikka suuntaa onkin saatu hieman korjattua.”
Miltä Toivakan tulevaisuus näyttää kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua?
”Kun tehdään fiksuja ratkaisuja ja panostetaan oikeisiin asioihin, tulevaisuus näyttää oikein valoisalta. Naapurikaupunki-Jyväskylä kehittyy vauhdilla, ja siinä kehityksessä on myös Toivakalla iskun paikka. En itse näe asiaa niin, että kaupunkiseutu jyrää meidät jalkoihinsa, kunhan osaamme hyödyntää omaa sijaintiamme ja Toivakan hyviä puolia.
Koronavuonna Toivakan väkiluku on hieman noussut, asunnot ovat käyneet kaupaksi ja myös vuokramarkkinoilla käy kuhina. Päijänne on yksi Toivakan helmistä, jota ei vielä täysimääräisesti hyödynnetä. Täällä luonto on lähellä; voi veneillä, retkeillä ja kalastaa, ja silti kaupunki on ihan vieressä.”
Mitä kaikkea olet tehnyt työurallasi?
”Olen toiminut Uuraisilla talous- ja hallintopäällikkönä, sitä ennen Pihtiputaalla kunnansihteerinä. Aiemmin tein hallinnollisia töitä Keskusrikospoliisilla ja Sisä-Suomen poliisilaitoksella. Opintoihin kuuluva harjoittelu vierähti Oslossa, Suomen Norjan suurlähetystössä. Nuorempana tein paljon töitä Lapissa matkailualalla, 16-vuotiaasta kahdeksan tai yhdeksän sesonkia putkeen. Se kartutti kielitaitoa ja opetti työskentelemään erilaisten ihmisten kanssa.”
Mitä kirjaa, sarjaa, elokuvaa tai podcastia suosittelisit?
”Kirjoista suosittelisin Minna RytilahdenLempi-kirjaa. Se oli pitkästä aikaa ensimmäinen kirja, jonka ahmin melkein kertaistumalla. Tarina sijoittuu Koillismaalle sota-aikaan, se on kaunis mutta todella traaginen. Tykkään kielestä, jota Rytilahti käyttää. Sarjoista Peaky Blinders lukeutuu omiin suosikkeihin, se on hyvää vastapainoa omalle elämälle ja työlle. Hahmot ja puvustus ovat huippuluokkaa, ja 1900-luvun alun Birmingham toimii näyttämönä todella hyvin. Kunnon brittimeininkiä.”
Kenen kuntavaikuttajan mietteitä haluaisit kuulla seuraavaksi?
”Seuraavaksi heittäisin pallon kotiseudulle Lappiin, Muonion henkilöstöpäällikölle Matti Pinolalle. Tutustuimme Matin kanssa Lapin yliopistossa, jossa aloitimme samaan aikaan politiikkatieteiden opinnot. Sittemmin päädyimme molemmat kunta-alalle. Matti on nuori tekijä, joka on nähnyt alaa monesta näkökulmasta, myös päättäjän penkiltä. Olisi kiinnostavaa kuulla, miten Muoniossa menee.”
HELENA VUOPIONPERÄ-KOVANEN Työ: Kunnanjohtaja, Toivakan kunta Koulutus: Yhteiskuntatieteiden kandidaatti, Lapin yliopisto; yhteiskuntatieteiden maisteri, Tampereen yliopisto Syntynyt: 1990 Kotoisin: Enontekiöltä Asuu: Jyväskylässä
Samalla nimikkeellä puhutaan lähes kaksi kertaa Islannin kokoisesta Helsingistä kuin pienistä alle tuhannen asukkaan paikkakunnista, joissa asuu vähemmän ihmisiä kuin Helsingin Eirassa. Samoin kuntien palvelutarjonta vaihtelee paitsi kuntakoon myös maantieteellisen sijainnin ja väestöprofiilin mukaan.
Kaupungistuminen ei kohtele kuntakenttää tasa-arvoisesti. Suurimpien kaupunkiseutujen kasvu vaikuttaa jatkuvan. Kun suuri osa muuttajista vielä on työikäisiä ja lapsiperheitä, eriytyvät kuntien väestö- ja elinkeinorakenteet sekä väestön palvelutarpeet entisestään. Kuntien oman toiminnan onnistumiset ja epäonnistumiset joko kiihdyttävät tai hidastavat muutoksen nopeutta. Mitkä ovat tämän eriytymisen syitä ja seurauksia kuntien päätöksenteolle ja tulevaisuudelle? Mitä valintoja kunnat voivat tehdä vaikuttaakseen itse tilanteeseensa ja miksi huhut suomalaisten kuntien taantumisesta ovat ennenaikaisia?
Kärjistäen sanottuna kaupungistumisen myötä tapahtunut muuttoliike ja taloudellisen elinvoiman liike asutuskeskuksiin muodostavat yksittäisen kunnan kannalta kohtalonkysymyksen: se, miten kunta sijoittuu suhteessa tähän muutokseen, muokkaa voimakkaasti kunnalle avoinna olevia valintoja ja tulevaisuuden polkuja. Kuten juuri julkaistussa keskustelupaperissa toteamme, kunnat voi jakaa kasvunäkymiensä mukaan karkeasti kolmeen ryhmään. Pieni osa kunnista on sellaisia, joiden kasvua pidetään lähes itsestään selvänä, toinen osa kunnista kokee kamppailevansa kasvumahdollisuuksistaan melkoisen epävarmuuden keskellä, ja moni etäisempi kunta saattaa jo kehitellä vaihtoehtoja perinteiselle kasvun tavoitteelle. Tämä ryhmittely kuulostaa nykymaailmassa dramaattiselta, mutta on johdonmukainen: vaikka kasvu on koko hyvinvointi-Suomen ajan ollut kuntajohtamisen kulmakivi, on se kunnan tehtävien osalta enemmän väline kuin itsetarkoitus. Kunnan perustehtävinä on kasvamisen sijaan asukkaiden hyvinvoinnin ja alueellisen elinvoiman edistäminen sekä kestävä palvelutuotanto.
Nyt onkin erittäin tärkeää ymmärtää, että kunnilla on edelleen monia mahdollisuuksia luoda paikalliset hyvän elämän edellytykset. Kaikkien kolmen ryhmän kunnilla on nykytilanteessa mahdollisuutensa menestyä monella tavalla ja vaikuttaa itse omaan tulevaisuuteensa. Toimivien ratkaisujen etsimisen täytyy perustua paikalliseen tilanteeseen. Kullakin kunnalla on omat vahvuutensa ja haasteensa, ja näiden huomioiminen on menestyksen avain. On siis palattava takaisin paikallisen itsehallinnon oikeutuksen juurille.
Suhteessa kunnan perustehtäviin talouden ja väkiluvun kasvusta luopuminen ei siis tarkoita kaikesta toivosta luopumista. Kunnan täytyy jatkossakin löytää keinot edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen lakisääteiset palvelut. Tämä voidaan tehdä monella tavalla, ja vaihtoehtojen kanssa ollaan Suomen kunnissa vasta alussa.
Kaikilla suomalaiskunnilla on edessään vaikeita valintoja, ja yksikään kunta ei voi luottaa siihen, että menestys tulisi ilman sen omia toimia. Paikallisdemokratian merkitys voi siten muuttua, mutta se tuskin vähenee lähitulevaisuudessa. Todellista hyvinvointia rakennetaan parhaimmillaan juuri paikallistiedon varaan, jolloin ensisijaisen tärkeää on kansalaisten tarpeet tunteva päätöksenteko. Tässä paikallisdemokratian merkitys on korvaamaton.
Eriytyminen on tosiasia. Kuntien kyky vastata siihen uudistumalla ja kehittymällä ratkaisee loppuviimein sen, onko eriytyminen valitettavaa vai onnekasta.
Juho Paananen Kirjoittaja on pitkän linjan kuntajohdon konsultti, joka uskoo, että avoin keskustelu ja puoluerajat ylittävä ratkaisuhakuisuus tarjoavat jokaiselle kunnalle menestyksen mahdollisuuden.
Blogiteksti pohjautuu Kuntarahoituksen ja Demos Helsingin keväällä 2021 julkaistuun keskustelupaperiin kestävästä kuntataloudesta ja -johtamisesta sekä vastuullisuudesta kunnissa. Keskustelupaperi perustuu kirjalliseen aineistoon, Kuntarahoituksen asiantuntijoiden näkemyksiin sekä aiheesta keväällä 2021 tehtyihin laajoihin asiantuntijahaastatteluihin.Tutustu keskustelupaperiin: kuntarahoitus.fi/kestavakunta.
Julkiseen talouteen, kunnat mukaan lukien, korona jättää pitkän varjon, vaikka viime vuonna monen kunnan talous ylsi plussalle valtion koronatukien siivittämänä. Kuntien velkataakka on ollut selkeässä kasvussa ja usean kunnan taloustilanne haastava. Suomen väestörakenne muuttuu, eikä kaupungistuminen koronan myötä kääntäne suuntaansa. Ikäluokat pienenevät hurjaa vauhtia ja jo vuonna 2026 arvioidaan peruskoulun aloittavia lapsia olevan 15 000 vähemmän kuin vuonna 2019. Ilmastokriisi painaa päälle, ja samaan aikaan kunnissa etsitään keinoja elinvoiman ylläpitämiseen ja palveluiden rahoittamiseen.
Pahimmillaan kamppailu elinvoimasta voi johtaa palvelurakenteita pöhöttävään nollasummapeliin, jossa toisen hyöty on yleensä naapurin tappio. Uusia upeita kouluja rakennetaan uusien asukkaiden houkuttelemiseksi. Pienistä lukioista saatetaan pitää kynsin hampain kiinni, vaikka nuoret joka tapauksessa lukion jälkeen karkaisivat isompiin kaupunkeihin. Tällaiset, paikallisesti toki ymmärrettävät ratkaisut, mietityttävät julkisen talouden tehokkuuden näkökulmasta jo alueellisella tasollakin. Helsingin Sanomat uutisoi hiljattain, että Suomen koululaitoksella on edessään “massiivinen ongelma”, kun lapsia ei monessa kunnassa synny edes yhden koululuokan vertaa.
Urheilussa on Suomessa mielestäni hieno järjestelmä, josta voi ammentaa mallia myös koulutukseen. Varhaiskasvatuksessa ja peruskoulussa luodaan pohja lapsen tulevaisuudelle. Kunnat ovat ikään kuin koulutuksen kasvattajaseuroja. Niitä on ja pitääkin olla melko tiheästi ympäri maata. Tämä tärkeä tehtävä tulee jatkossakin säilymään kuntien vastuulla.
Kun kasvattajaseura on tehtävänsä hoitanut, nuoren on aika ponnistaa seuraavalle tasolle, toiselle asteelle, urheilumaailmassa alueliigaan. Alueliigajoukkueita ei ole joka paikkakunnalla, eikä edes voi tai tarvitse olla. Tämä on koulutuksessakin harkinnan paikka: mikä on se koko tai väestöpohja, jolla pystytään kouluttamaan menestyviä alueliigapelaajia? Minkä kokoisissa ja millaisissa yksiköissä on mahdollista tai järkevää tarjota kuntien yhteistyöllä sellaista toisen asteen koulutusta, jonka avulla nuorella on hyvät mahdollisuudet menestyä työelämässä tai ponnistaa haluamaansa valioliigaan?
Korkeakoulut edustavat koulumaailman valioliigaa. Kansainvälinen kilpailu on kovaa, suurten maiden maineikkaat yliopistot pärjäävät vertailuissa. Menestyminen vaatii kansainvälisten yhteyksien rakentamista ja huippuopiskelijoiden houkuttelemista, myös oman maan rajojen ulkopuolelta. En usko, että meillä kansakuntana on tulevaisuudessa varaa satsata nykyisenkaltaiseen korkeakouluverkostoon ja moneen tähtikorkeakouluun, vaan niissäkin tarvitaan keskittämistä ja erikoistumista.
Jo ennen kuin koronan ote kokonaan hellittää, on palattava pitkän aikavälin haasteiden pariin. Mitkä ovat niitä valintoja, joilla kunnat ja yhteiskunta ovat tulevaisuudessa ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestäviä? Mitä ovat ne asiat tai palvelut, joita nykyajan kuntalaiset arvostavat? Entisajan tarjonnasta tiukasti kiinni pitämisen sijaan voisi olla järkevää suunnata resurssit asioihin ja investointeihin, joilla saataisiin elinvoiman kannalta kestävämpiä tuloksia. Usean kunnan voimat yhdistämällä voisi koulutuksessakin saada aikaan enemmän ja laadukkaammin.
Esa Kallio Kirjoittaja on Kuntarahoituksen toimitusjohtaja ja jalkapallotuomari
Monen kunnan kouluverkko kaipaa päivitystä, mutta uudistustarve osuu poikkeuksellisen hankalaan aikaan. Väki vanhenee, mutta syntyvyys on kääntynyt pieneen nousuun. Kaupungit kasvavat, mutta korona horjuttaa niiden vetovoimaa.
Kun vanha koulu on tiensä päässä, tilalle tarvitaan usein uusi. Mutta riittääkö siihen enää oppilaita kymmenen vuoden päästä? Entä kahdenkymmenen?
Vaikka tulevaisuutta on vaikea ennustaa, voi siihen silti varautua – ja minimoida riskejä. Kaikkien rakennusten ei nimittäin tarvitse olla pysyviä.
Pitkässä juoksussa ennuste-erot kertautuvat
Porvoon kaupunki rakentaa kolme uutta koulua Jokilaaksoon, Sannaiseen ja Ilolaan. Erityisen rakennuksista tekee niiden siirtokelpoisuus sekä rahoitus- ja sopimusjärjestelyt: kaupungilla on kouluista myyntioptio, eli se voi halutessaan myydä rakennukset takaisin urakoitsijalle.
Järjestely takaa oppilaille laadukkaat opetustilat ja antaa kaupungille pelivaraa epävarmojen ja osin ristiriitaisten väestöennusteiden edessä.
– Lasten määrä tulee todennäköisesti vähenemään, mutta kuinka paljon ja millä alueilla? Esimerkiksi MDI:n ennuste on huomattavasti positiivisempi kuin Tilastokeskuksen, kertoo Porvoon kaupungin rahoitusjohtaja Henrik Rainio.
Rainion siteeraamista julkaisuista molemmat povaavat Porvoon lapsimäärän vähenemistä, mutta eri tahtiin. Pitkässä juoksussa pienet erot kertautuvat merkittävästi.
– Sitäkään emme tiedä, miten korona vaikuttaa ennusteisiin. Muutaman vuoden kehityksen pystyy näkemään kohtuullisen järkevästi, mutta esimerkiksi 2030-lukua on jo todella vaikea ennakoida.
Kaikki kolme kouluhanketta on rahoitettu Kuntarahoituksen leasing-rahoituksella. Sopimuskokonaisuuteen on kirjattu takaisinostovelvoite, jonka mukaan urakoitsija sitoutuu ostamaan kohteen sen jäännösarvon hinnalla joko kymmenen tai viidentoista vuoden kuluttua – mikäli kaupunki näin haluaa. Kaupunki voi myös pitää koulut itsellään tai myydä ne ulkopuoliselle taholle.
Järjestely antaa Porvoolle mahdollisuuden reagoida lapsimäärän muutoksiin.
– Jos lapsia on riittävästi, näille kouluille on tulevaisuudessakin tarvetta. Jos taas lapsimäärät alenevat ja tilat käyvät tarpeettomiksi, niistä päästään helposti eroon. Juoksevat kulut loppuvat kuin seinään, Rainio jatkaa.
Arkkitehtitoimiston havainnekuva Porvoon Jokilaakson siirtokelpoisesta koulusta. Jokilaakson koulu kuuluu A-energialuokkaan, ja se rahoitetaan Kuntarahoituksen vihreällä leasing-rahoituksella.
Parakkikouluista on tultu pitkälle
Miten koulujen siirtokelpoisuus sitten näkyy rakennuksissa ja koululaisten arjessa? Siirtokelpoisten rakennusten juuret ovat parakkikouluissa, joihin ne vielä tänäkin päivänä välillä rinnastetaan. Toisin kuin väliaikainen parakki, siirtokelpoinen koulu on kuitenkin varta vasten käyttötarkoitukseensa suunniteltu. Porvoossa rima pidetään korkealla.
– Käytettävyyden kannalta ne ovat ihan normaaleja, ei niitä erota ulkoa tai sisältäpäin pysyvistä rakennuksista. Kilpailutusvaiheessa halvimmat vaihtoehdot eivät täyttäneet kaupungin laatukriteerejä. Esimerkiksi huonekorkeuden vaatimus oli niin iso, ettei ”bulkkitavara” siihen yltänyt, Rainio kertoo.
Ympäristöasioistakaan ei ole tingitty. Koulujen suunnittelussa panostetaan energiatehokkuuteen, ja A-energialuokkaan kuuluva Jokilaakson koulu täytti Kuntarahoituksen vihreän rahoituksen kriteerit. Tämä on siirtokelpoiselle rakennukselle harvinaista.
– Kaupungin linjaus on, että pyritään mahdollisimman vihreään rakentamiseen. Ei tästä lipsuta, vaikka kyseessä onkin siirtokelpoiset kohteet.
Ero siirtokelpoisten ja pysyvien rakennusten välillä kapenee vuosi vuodelta. Yllä arkkitehtitoimiston tarjousvaiheen näkemys Ilolan koulun julkisivusta, alla havainnekuva sisätiloista Sannaisen koulussa.
Huokea hintalappu houkuttaa
Entä näkyykö siirtokelpoisuus koulujen hinnassa? Yllättävän vähän, sanoo rahoitusjohtaja Rainio.
– Aluksi pohdittiin rakennusten vuokraamista, mutta se oli selvästi tyyriimpää. Leasing-rahoituksella tämä tuli vain hieman taseeseen rakentamista kalliimmaksi.
Kustannustehokasta siirtokelpoisten koulujen rakentamisesta tekee rakennusten lyhyt kuoletusaika ensimmäisinä käyttövuosina. Kymmenessä vuodessa koulurakennuksista kuoletetaan 80 prosenttia, viidessätoista vuodessa 98. Jos kaupunki käyttää myyntioptionsa, urakoitsija saa rakennuksen takaisin verrattain edullisesti. Jos taas kaupunki haluaa 10 tai 15 vuoden jälkeen pitää koulut itsellään, kustannus on huokea.
– Kaupungille jousto ja mahdollisuus päästä eroon juoksevista kuluista on isompi juttu kuin pitkä kuoletusaika, Rainio selittää.
Leasing-rahoituksessa yhdistyvät omaan taseeseen rakentamisen edullisuus ja vuokramallin jousto.
– Molempien parhaat puolet, Rainio tiivistää.
Ei sokeaa uskoa, vaan aitoa varautumista
Porvoon Jokilaaksossa siirtokelpoisen koulun rakennustyöt ovat jo käynnissä, Sannaisessa ja Ilolassa työt on määrä aloittaa pian. Kaikki kolme koulua valmistuvat alkusyksystä.
Tässä laajuudessa Porvoo ei ole aiemmin siirtokelpoisia hankkeita toteuttanut, mutta Jokilaakson, Sannaisen ja Ilolan koulut tuskin jäävät viimeisiksi. Pitkään Kuntaliitossa työskennellyt Rainio on pistänyt merkille, että väestöennusteet painavat kuntien ja kaupunkien vaakakupeissa vuosi vuodelta enemmän.
– Keskusteluun on tullut sellainen tietty realismi mukaan. Moni päättäjä haluaa tietysti uskoa oman kunnan vetovoimaan, mutta jos koko maan tasolla väki vähenee, niin pakkohan sen on jossain näkyä.
Rainio toivoo, että kuntapäättäjät ympäri Suomen katsoisivat asioita vaalikautta pidemmällä tähtäimellä. Optimismi on hyvästä, mutta se ei saisi tulla tulevaisuuteen varautumisen kustannuksella.
– Totta kai kaikki toivovat kunnan elinvoiman kasvua, mutta tarvitaan myös strategia siitä, miten kunta skaalautuu alaspäin. Ei se ole kurjuutta kaikille, vaan kyllä pienenevissä kunnissakin voidaan elää hyvää elämää.
Siirtokelpoiset koulut tarjoavat kunnille mahdollisuuden varautua eri tilanteisiin – etenkin alueilla, joissa väestönkehitys on aidosti epävarmaa. Myyntioption ansiosta kristallipalloa ei tarvita investointivaiheessa vaan päätökset voidaan tehdä myöhemmin, kun näkymä selkenee.
– Kunhan joku sitten kymmenen vuoden päästä muistaa, että tällainen optio on olemassa, Rainio keventää.
Teksti: Roope Huotari Haastateltavan kuva: Porvoon kaupunki Havainnekuvat: Arkkitehtitoimisto Rauhalammi Oy
Olosuhteisiin nähden kohtuullisen hyvin. Porilla on
merkittävä asema Satakunnan maakuntakeskuksena, ja tätä vastuuta pyrimme
kantamaan kunnialla. Tänä vuonna olemme jälleen kutsuneet porivetoisesti
maakunnan kunnat koolle pohtimaan yhteistä soteratkaisua.
Talous on viime vuosina alkanut puristaa, kuten monessa
muussakin kunnassa. Emme kuitenkaan ole tehneet millään sektorilla sellaisia säästötoimenpiteitä, jotka näkyisivät
kuntalaisten palveluissa.
Mitä uutta kaupungissa tapahtuu?
Tänä vuonna tehtiin
merkittävä päätös koskien koko sivistystoimialan palveluverkkoa. Peruskorjaamme
lähivuosien aikana koko kouluverkon ja rakennamme pari uutta isoa
oppimiskeskusta ja päiväkotia. Tämä on meille todella iso asia ja näkyy tavalla
tai toisella lähes kaikkien porilaisten arjessa.
Lisäämme myös jatkuvasti osallistavaa
suunnittelua ja toimintaa. Porissa kuntalaisilla on mahdollisuus osallistua ja
vaikuttaa päätöksentekoon monissa eri asioissa. Kaupungilla on tälläkin hetkellä pop-up -toimisto,
jossa kuntalaiset pääsevät osallistumaan kaupunkikeskustan palvelujen
kehitykseen. Yhdistykset ja kuntalaiset ideoivat aktiivisesti hyvinvointia lisääviä asioita, joita
kaupunki tukee ja mahdollistaa.
Minkä toivoisit olevan ensimmäinen mielikuva, joka Poriin
liitetään?
Haluaisin tietysti, että Pori mielletään paikkana, jossa on
hyvä asua ja yrittää. On silti hienoa, että
Pori tunnetaan erityisesti tapahtumistaan, kuten SuomiAreenasta ja Pori
Jazzeista sekä ainutlaatuisesta Yyterin hiekkarannasta.
Meillä on hiljattain tehty
todella perusteellinen valtakunnallisella tasolla palkittu brändityö. Porin uusi
brändi lähtee siitä, että kaupunki synnyttää aitoja tunnereaktioita – Pori
menee ihon alle. Porissa on jotain outoa ja
uniikkia. Kaupungin erikoisuus on sen vahvuus.
Täytyy sanoa, että yllätyin siitä, miten iso asia hyvin tehty
brändityö voi olla. Uusi brändi näkyy kunnan toiminnassa ja kuntalaisten
tekemisessä, ja sillä on valtava merkitys porilaisten identiteetille.
Entä mistä mielikuvasta haluaisit päästä eroon?
Muistan opiskeluvuosiltani 90-luvun Turusta, kuinka kaverit
irvailivat TV-sarja Pulkkisen porilaisesta taparikollisesta. Vuosien saatossa
Pulkkis-vitsit ovat vähenemään päin – Pori nähdään monipuolisena
opiskelijakaupunkina sekä turvallisena paikkana asua ja elää. Taparikollisista
ei enää heitetä niin paljon huulta.
Mikä on Porin suurin vahvuus?
Niitä on tietysti paljon, ehkä kaikista tärkeimpänä kuntalaisten ja kaupungin työntekijöiden älyttömän hyvä asenne. Kaupungin strategiaan on kirjattu, että porilainen pärjää aina, ja se pitää kyllä hyvin paikkansa.
Konkreettisimmista vahvuuksista voi mainita esimerkiksi Porin
ja koko Porin seudun monipuolisen elinkeinorakenteen, jonka ansiosta olemme
selvinneet ja selviämme varmasti jatkossakin markkinoiden ja taloudellisten
suhdanteiden vaihteluista keskimääräistä paremmin.
Entä haaste?
Suuri haaste meillä kuten monella muullakin tämän kokoisella
tai pienemmällä kaupungilla on väestönkehitys. Väestömäärät eivät tahdo mennä
oikeaan suuntaan, syntyvyys laskee ja huoltosuhde heikentyy. Ratkaisuja tähän haasteeseen pohditaan jatkuvasti.
Mitä kaikkea olet tehnyt työurallasi?
Koko työurani on kulunut julkisen sektorin palveluksessa.
Tulin kaupungille töihin vuonna 2009, ja siirryin konsernihallinnon tehtäviin
vuonna 2010. Taustaa ennen tätä löytyy
sotepuolen talousjohdosta. Maakunta-
ja soteuudistuksessa Satakunnassa vastasin taloussuunnittelusta. Siinä
nyt tietysti kävi, miten kävi. Pikkuhiljaa aletaan pohtia seuraavaa kierrosta.
Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
Pitää myöntää, että leffoista nuo romanttiset komediat ovat
aina olleet lähellä sydäntä. Viimeksi muistaakseni katsottiin sellainen kuin Falling inn Love. Voin suositella.
Lasten kanssa tulee aika paljon myös katsottua leffoja – Lemmikkien salainen elämä viihdytti
sekä minua että muksuja.
Kenet haluaisit nähdä haastateltavan seuraavassa Huomisen
tekijöissä?
Hyvinkäällä on tehty todella innovatiivisia ratkaisuja talouden suunnittelussa: esimerkiksi talousarvioita on lähestytty aivan eri kantilta kuin muissa kaupungeissa. Heittäisin siis seuraavaksi pallon Hyvinkään talousjohtajalle Markus Peevolle!
TUOMAS HATANPÄÄ Työ: Konsernihallinnon talousyksikön päällikkö, Porin kaupunki Koulutus: Valtiotieteiden maisteri, pääaineena taloustiede Syntynyt: 1978 Asuu: Porissa
