Ota yhteyttä Kirjaudu Avautuu uuteen välilehteen
Hae sivustolta

Muutoksen tuulet ravisuttelevat Eurooppaa

Britannia lähti Euroopan unionista tammikuun lopussa. Nyt edessä ovat vaikeat neuvottelut keskinäisistä suhteista kauppasopimuksineen. Brexit-prosessi on osaltaan ruokkinut myös Skotlannin itsenäistymishaluja entisestään, ja samalla on spekuloitu Pohjois-Irlannin yhdistymistä osaksi Irlantia.

Nähdäänkö tulevaisuudessa yhdistynyt Irlanti ja itsenäinen Skotlanti, poliittisen talouden tutkija Antti Ronkainen?

– Skenaariot ovat ihan realistiset, mutta varmaa on, että kumpikaan ei tule tapahtumaan lähivuosina. Nyt pelataan todella pitkää peliä, sanoo Kuntarahoituksen Huomisen talous -podcastissa vieraillut Ronkainen.

Ronkainen ei usko, että Skotlannin pääministeri ja kansallispuolue SNP:n johtaja Nicola Sturgeon aikoo järjestää Skotlannin osalta unilateraalia – kuten Kataloniassa tai omaehtoista kansanäänestystä asiassa. Se vaatisi Britannian pääministerin Boris Johnsonin hyväksynnän, jota tuskin on tulossa.

– Muutoshalun pitää nyt antaa muhia niin Skotlannissa kuin Pohjois-Irlannissa, jotta asian kannatus kasvaa huomattavasti yli 50 prosentin. Pelkällä 50 prosentin itsenäistymishalulla ei vielä tee mitään, vaan kannatuksen pitää nousta lähelle 80–90 prosenttia, Ronkainen jatkaa.

Pohjois-Irlanti jää Johnsonin hyväksymän sopimuksen perusteella EU-sääntelyn piiriin. Tämä tekee tilanteesta Ronkaisen mukaan erityisen mielenkiintoisen.

– Pohjois-Irlanti alkaa taloudellisesti eriytyä Manner-Britanniasta, mikä lisää itsenäistymishaluja lähivuosien aikana.

Mitä tapahtuu Merkelin jälkeen?

Ronkainen otti kantaa myös Euroopan poliittiseen kenttään brexit-myllerryksen keskellä ja mainitsi siinä yhteydessä keskustaoikeiston kriisin, jolla tarkoitetaan vanhojen keskustalaisten yleispuolueiden kriisiä.

Aiemmin kyseiset puolueet ovat voineet pitää samassa teltassa niin konservatiiviset kuin liberaalit äänestäjät, mutta viime aikoina niiden rinnalle on noussut selvästi konservatiivisempia ja toisaalta liberaalimpia vaihtoehtoja.

– Keskustaoikeiston kriisissä on pohjimmiltaan kyse siitä, miten vanhat yleispuolueet vastaavat muutokseen, ja miten ne positioivat itsensä uusiin puolueisiin, hän sanoo. 

Kriisi näkyy etenkin Saksassa kristillisdemokraattien CDU/CSU:n johtajavalinnassa Angela Merkelin jälkeen sekä kokoomuksen oppositiopolitiikassa.

– Itävallan kansleri Sebastian Kurz on ratkaissut kriisin tekemällä yhteistyötä vihreiden kanssa kuitenkin niin, että maan politiikkaa ohjaa oikeistolainen talouspolitiikka ja radikaali maahanmuuttopolitiikka. Boris Johnson on puolestaan ratkaissut kriisin tekemällä Tory-puolueesta brexit-puolueen ja viemällä puoluetta muutenkin kansallismielisempään suuntaan, Ronkainen jatkaa.

Euroopan kehitykseen vaikuttaa nyt erityisesti CDU/CSU:n kehitys sekä se, miten tämä vaikuttaa laajemmin suhtautumisessa Eurooppaan.

– Jos keskustaoikeiston kriisi ratkaistaan menemällä lähemmäksi kansallismielisempiä, kaikenlainen Euroopan integraatio tyrehtyy entisestään, ja EU-maat alkavat tehdä entistä enemmän pesäeroa Eurooppaan. Tämä näkyy jo nyt esimerkiksi siinä, että vuoden 2015 pakolaiskriisin jälkeen kansallismieliset voittivat kysymyksenasettelun siitä, miten pakolaisiin Euroopassa suhtaudutaan, hän päättää.

Ronkainen vieraili helmikuussa Huomisen talous -podcastissa. Ronkaisen ja Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesalan keskustelun voit kuunnella tästä:

Teksti: Pihla Hakala
Kuva: Markus Hyvärinen

PodcastTalous

Timo Vesala: Koronaviruksen odotettua vakavampi luonne syventää epidemian talousvaikutuksia

Viruksen luonne vaikuttaa oleellisesti odotettavien talousvaikutusten syvyyteen

WHO julkaisi 3.3.2020 päivitetyn näkemyksen koronaviruksen luonteesta. Sen mukaan Covid-19 ei ole yhtä tarttuva kuin normaali kausi-influenssa, täysin oireettomia potilaita ei juuri ole eivätkä oireettomat tyypillisesti levitä tautia. Toisaalta kuolleisuus on selvästi kausi-influenssaa korkeampi (> 3 % vs. < 1 %). Laaja epidemia on vaarallinen myös siksi, että Covid-19 on uusi virus eikä sille vastustuskykyisiä ihmisiä ole.

WHO:n uusimmat tiedot muuttivat jonkin verran aiempia käsityksiä koronaviruksen luonteesta. Talouden kannalta keskeinen johtopäätös WHO:n uusista arvioista on, että voimakkaita rajoitustoimia, kuten karanteeneja, yleisötilaisuuksien peruutuksia ja koulujen sulkemisia tullaan oletettavasti jatkamaan sitä mukaa kuin uusia tartuntapesäkkeitä esiintyy. Covid-19 tulee siis todennäköisesti häiritsemään talouden normaalia toimintaa aiempia arvioita pidempään.

Vaikutukset ulottuvat koko maailmantalouteen

Jo nyt tiedetään, että koronaviruksella on ollut dramaattinen vaikutus Kiinan talouteen. Kansainvälisten toimitusketjujen ja kaupan häiriöiden sekä yleisen talousluottamuksen rapautumisen kautta Kiinan äkkijarrutus välittyy myös koko maailmantalouteen.

OECD julkaisi 2.3.2020 ensimmäisen laajan arvion koronan kasvuvaikutuksista. OECD:n perusnäkemyksen mukaan viruksen leviäminen on vielä saatavissa hallintaan ja myös Kiinan talouden voimakas notkahdus rajoittuu alkuvuoteen. OECD:n perusennusteessa koko maailmantalouden kasvu jää vuonna 2020 noin 0,5 prosenttiyksikköä alhaisemmaksi kuin ennen koronaviruksen puhkeamista arvioitiin. Kiinan ohella voimakkaimmin koronaviruksesta ovat kärsimässä muut Aasian maat ja raaka-aineiden tuottajat sekä maat, joissa laajempia tartuntaketjuja esiintyy. Kasvuvaikutukset USA:ssa ja Euroopassa ovat keskimääräistä vähäisempiä.

Ennuste-epävarmuus on kuitenkin suurta ja globaalin taantuman riski todellinen.

Talouspolitiikan rooli vahvistuu, jos kriisi syvenee

Alkuvaiheessa valtiot voivat lievittää tilannetta lähinnä jakamalla tietoa ja ohjeita sekä hillitsemällä viruksen leviämistä ja lisäämällä terveys- ja lääkintäpalveluja. Finanssipolitiikan rooli korostuu enemmän vasta jos muutamiin toimialoihin kohdistuva kysyntäsokki laajenee yleiseksi kysyntävajeeksi.

Rahapolitiikan pääasiallinen tehtävä on turvata rahoitusmarkkinoiden likviditeetti ja pankkijärjestelmän vakaus sekä pyrkiä vahvistamaan tulevaisuuden odotuksia. Yhdysvaltain keskuspankki Fedin yllättävä, 0,50 prosenttiyksikön koronlasku 3.3.2020 on nähtävä nimenomaan talousodotusten ja -luottamuksen hallintaan liittyvänä toimenpiteenä. WHO:n tilannepäivitysten perusteella Fed ilmeisesti varautuu koronan odotettua pitkäkestoisempiin talousvaikutuksiin. Vuoden 2019 hyvät kokemukset ennaltaehkäisevien koronlaskujen toimivuudesta saattoivat myös vaikuttaa päätökseen.

Euroopan keskuspankki lisännee myös rahatalouden elvytystä, mutta etsinee ensisijaisesti yleistä koronlaskua kohdennetumpia toimenpiteitä. Kynnys talletuskoron laskulle on korkea, mutta siihenkin valmius on olemassa.

Suomen kasvunäkymän riskit selvästi kasvaneet

Runsaasti ulkomaankauppaa käyvänä avotaloutena Suomi on länsimaiden joukossa keskimääräistä alttiimpi kansainvälisten toimitusketjujen häiriöille, minkä vuoksi myös negatiiviset kasvuvaikutukset voivat olla Suomessa keskimääräistä suurempia. Julkisen talouden – erityisesti kuntatalouden – kannalta kasvunäkymän jäähtyminen on merkittävä riskitekijä. Kuntien rahoitusasema on rakenteellisten haasteiden eli väestön ikääntymisen ja maan sisäisen muuttoliikkeen vuoksi jo muutenkin heikentynyt. Äkilliset suhdanneongelmat vaikuttaisivat negatiivisesti verotulojen kertymiseen ja pahentaisivat entuudestaankin voimakasta velkaantumiskehitystä.

Timo Vesala

Kirjoittaja on Kuntarahoituksen pääekonomisti.

Lue Vesalan aiempia kommentteja ja blogikirjoituksia:

NäkökulmatPääekonomistiTalous

Taloussuunnittelun uudet tuulet – Hyvinkää etsii vastauksia väestörakenteen murrokseen

Markus, miten Hyvinkään kaupungilla menee?

Edellisessä kuntavaikuttajan haastattelussa porilainen kollegani taisi vastata, että olosuhteisiin nähden hyvin. Ja kyllähän se paikkansa pitää täällä Hyvinkäälläkin.

Kulttuuripuolella vietetään tapahtumarikasta vuotta, kaupungin keskusta kehittyy edelleen ja osaavalle työvoimalle riittää tehtävää. Rakennus- ja kehityshankkeissa on erityisen hyvä vire päällä: entiselle asuntomessualueelle rakentuu uusi alakoulu, ja radanvarteen kohoaa lähes tuhannen oppilaan keskuslukio ja opistorakennus – kaupungin historian suurin oppilaitoshanke.

Hyvinkää ei kuitenkaan välty talouden yleisiltä trendeiltä tai väestörakenteen muutoksilta. Vuosi 2018 oli mittaushistoriassa ensimmäinen, jona kaupungin väkiluku laski. Uskomme kuitenkin, että tämä oli tilapäinen yskös­ – palveluja, asuntoja ja töitä nimittäin riittää.

Mitä uutta kaupungissa tapahtuu?

Hyvinkään tapahtumatarjonta on viime vuosina paisunut aivan uusiin mittasuhteisiin.

Kotimaisen elokuvan festivaali Red Carpet on muutamassa vuodessa noussut koko kansan tietoisuuteen, ja festivaalin kolmas kierros keräsi viime kesänä jo lähes 10 000 kävijää. Hyvinkää Soi -kaupunkifestivaali pakkaa kesä toisensa jälkeen historiallisen Villatehtaan täyteen kotimaisia huippuartisteja, ja Hyvinkääsalissa nautitaan kulttuuririennoista ympäri vuoden.

Kattavaa tapahtumatarjontaa tukee myös uudistettu Hotel Sveitsi, joka avasi pari vuotta sitten ovensa remontin jäljiltä. Sveitsin kokous- ja elämyshotelli on vakiinnuttanut paikkansa konferenssien ja yritystapahtumien keskuksena: monelle Hyvinkää-päivään jää paljon aikaa muuhunkin kuin matkantekoon.

Mikä on Hyvinkään suurin vahvuus?

Hyvinkää on juuri sopivan kokoinen kaupunki. Keskustasta fillaroi muutamassa minuutissa loistavien harrastusmahdollisuuksien ääreen: on golf-kenttiä ja futisnurmia, museoita ja konserttisali – jää- ja uimahallia unohtamatta. Kaikki on lähellä ja kaikkea on. Hyvinkää on tiivis kaupunki ilman suuren väkimäärän mukanaan tuomaa kiirettä ja ruuhkaa. Arki on mutkatonta, eikä koko elämä kulu autossa.

Entä missä asioissa kaupungilla on parantamisen varaa?

Kotiseutuylpeyttä ja tietynlaista rohkeutta tarvitaan täällä vieläkin enemmän. Hyvinkääläiset ovat melko perinteisiä suomalaisia, joilla vaatimattomuus kulkee DNA:ssa. Meillä on paljon ylpeydenaiheita, mitkä helposti unohtuvat, jos keskitytään epäkohtiin.

Nykyisessä kaupunkistrategiassa on suuri painoarvo rohkeilla kehittämishankkeilla ja tapahtumatarjonnan monipuolistamisella. Tietysti myös Hyvinkäälle jonkin uuden megaluokan elinvoimahankkeen käyntiin pyöräyttäminen olisi kaupungille lottopotti. Silläkin suunnalla kaivataan siis uskoa itseen, rohkeita ideoita ja yrittämistä.

Mistä Hyvinkääseen liittyvästä mielikuvasta haluaisit päästä eroon?

Hyvinkäältä pääsee Helsinkiin reilussa puolessa tunnissa, ja monet saattavat luulla, että täältä vain pendelöidään pääkaupunkiseudulle töihin. Hyvinkää on kuitenkin ihan oikea kaupunki, jonka työpaikkaomavaraisuus keinuu muistaakseni 95 prosentin kieppeillä.

Muutaman avainyrityksen muodostama insinöörikeskittymämme on koko maan tasolla merkittävä, ja tarve esimerkiksi ohjelmistopuolen osaajille on valtava. Työtä riittää myös lääkäreille ja hoiva-alan ammattilaisille. Keskussairaalatasoinen Hyvinkään sairaala palvelee viittä kuntaa ja lähes 200 000 asukkaan väestöpohjaa ja kattaa lähes kaikki erikoissairaanhoidon alat.

Juttusarjan edellisessä osassa Porin kaupungin konsernihallinnon talousyksikön päällikkö Tuomas Hatanpää kehui Hyvinkään kaupungin taloussuunnittelua. Mitä Hyvinkäällä on tehty toisin muihin kuntiin verrattuna?

Toistaiseksi taloussuunnittelumme on ollut melko perinteistä, mutta uudet tuulet toki puhaltavat. Pyrimme kehittämään kaupungin päätöksentekoa ja kohdentamaan käytössä olevia resursseja entistä fiksummin.

Väestön ikääntyessä muun muassa vanhustenhoidon palvelutarve kasvaa. Jotta kuntatalous pysyy hallinnassa, emme voi vain puskea lisäresursseja vanhustenhoitoon, vaan meidän täytyy myös sopeuttaa kustannuksia alueilla, joilla tarve pienenee. Esimerkiksi jos lasten ja nuorten määrä samanaikaisesti vähenee, täytyy resursseja siirtää sinne, missä volyymi ja palvelutarve on suurin. Nyt kehitettävän tuotteistukseen perustuvan taloussuunnittelumallin avulla näihin palvelutarpeen muutoksiin pyritään pääsemään entistä paremmin kiinni. Muuttuvien tarpeiden lisäksi uusi malli huomioi myös kaupungin strategiset tavoitteet: resurssipainotuksia voidaan muokata kaupungin strategian mukaan.

Uuden taloussuunnittelumallin avulla Hyvinkää tekee entistä parempia päätöksiä entistä parempaan tietoon pohjautuen.

Mitä kaikkea olet tehnyt työurallasi?

Olen istunut talousasioiden päällä oikeastaan koko urani ajan: taloussuunnittelijana, -päällikkönä ja -johtajana. Talousjohtajan tehtäviä olen tehnyt vuodesta 2011, ensin naapurikunnassa Hausjärvellä ja sittemmin täällä Hyvinkäällä.

Minkä kirjan luit viimeksi?

Jos Mitä Missä Milloin -kirjoja ei lasketa, niin viimeisimpänä yöpöytää taisi kuluttaa joululahjaksi saatu Joseph Knoxin The Smiling Man – puhdasta dekkarijännitystä siis.

Kenen kuntavaikuttajan ajatuksia haluaisit kuulla seuraavaksi

Naapurin kanssa on aina kiva vaihtaa kuulumisia. Jatketaan siis porilaislähtöisten kuntavaikuttajien linjaa ja heitetään pallo naapurikunnan Nurmijärven talousjohtajalle Ville Rajahalmeelle!


MARKUS PEEVO
Työ: Talousjohtaja, Hyvinkään kaupunki
Koulutus: Kauppatieteiden maisteri, Tampereen yliopisto
Asuu: Hyvinkäällä
Syntynyt: 1973


Lue juttusarjan aiemmat osat:


Teksti: Roope Huotari
Kuva: Hyvinkään kaupunki / Teemu Heikkilä

Kunta-/aluevaikuttajaTalous

Timo Vesala: Työllisyysaste ei ole paras hyvinvoinnin rahoituspohjan mittari

Työllisyysaste mittaa, kuinka suuri osa työikäisistä eli 15–64-vuotiaista on töissä. Hyvinvoinnin rahoituspohjan kannalta oleellista kuitenkin on, miten työllisten suhde koko väestöön kehittyy. Mikäli väestön ikärakenteessa ei tapahtuisi merkittäviä muutoksia, työllisyysaste ja työllisten väestösuhde kulkisivat käsi kädessä. Suomessa väestön ikärakenne on kuitenkin voimakkaassa murroksessa. Jo viime vuosikymmenellä siirryimme vaiheeseen, jossa työikäisten määrä kääntyi laskuun, vaikka koko populaatio edelleen kasvaa. Erityisesti vanhusten suhteellinen osuus väestöstä nousee voimakkaasti.

Ikääntyminen on jo viimeisen kymmenen vuoden aikana näkynyt työllisyysasteen ja työllisten väestösuhteen eriytymisenä: työllisyysaste on noussut lähelle 1990-luvun lamaa edeltäneitä huipputasoja, mutta työllisten väestösuhde ei ole historiallisessa vertailussa mitenkään erityisen korkea. 15–74-vuotiaiden työllisten osuus koko väestöstä on tällä hetkellä alle 47 %, joka on edelleen noin prosenttiyksikön alempi kuin juuri ennen finanssikriisiä vuonna 2008.

Sama eriytyminen näkyy vielä voimakkaammin maakuntien tasolla. Vuosina 2011–2019 laskennallinen työllisyysaste nousi kaikissa maakunnissa varsin reippaasti, mutta samalla tarkastelujaksolla työllisten väestösuhde laski kahdeksassa maakunnassa ja nousi maltillisesti kymmenessä maakunnassa. Eräänlainen ääriesimerkki on Keski-Pohjanmaa, jossa työllisyysaste nousi 2011–2019 peräti 6,7 %, mutta samana ajanjaksona työllisten väestösuhde laski 1,3 %.

Työllisten väestösuhde vääjäämättä laskee, ellei työllisyysaste merkittävästi nouse

Jatkossa riittävän korkean työllisten väestösuhteen ylläpito vaikeutuu entisestään. 15–64-vuotiaiden laskennallisen työllisyysasteen (nyt 73,4 %) on jatkettava merkittävää nousuaan, mikäli työllisten väestösuhde aiotaan pitää edes kutakuinkin nykyisellä tasollaan. Tilannetta hieman helpottaa se, että aiempaa useampi yli 65-vuotias jatkaa työelämässä. 65–74-vuotiaiden työllisyysaste on 2000-luvulla noussut varsin mukavasti, ja on parin viime vuoden aikana asettunut noin 11 %:n tuntumaan. Suomessa 65–74-vuotiaita työllisiä on tällä hetkellä noin 75 000.

Tulevaisuuden haastavuutta kuvaa Tilastokeskuksen väestöennusteeseen perustuva laskelma, jonka mukaan työllisten väestösuhde laskee 2070 mennessä alle 42 %:iin, mikäli 15–­­64- ja 65–74-vuotiaiden työllisyysasteet pysyvät nykyisillä, historiallisesti katsottuna varsin korkeilla tasoillaan. Työllisyydessä on siis juostava hirvittävän paljon lujempaa, jotta pysyisimme edes paikallamme.

Oikeastaan nykyinen työllisten väestösuhde on matalahko siihen nähden, että vanhusten määrä kasvaa erittäin voimakkaasti ja hoivamenojen nousupaineet ovat kovat. Työllisten väestösuhde olisi hyvä nostaa ainakin edelliselle, vuoden 2008 huipputasolle noin 48 %:iin. Tämä tavoite toteutuu esimerkiksi niin, että 15–64-vuotiaiden työllisyysaste yltää vuoteen 2040 mennessä 78 %:iin ja 65–74-vuotiaista jatkaa työelämässä suunnilleen yhtä moni kuin nykyisin. Vuoteen 2070 mennessä 15–64-vuotiaiden työllisyysasteessa pitäisikin sitten päästä jo selvästi yli 80 %:n.

Onko työllisyyden jatkuva nousuvaade mahdoton tehtävä?

On aivan selvää, että työllisyysaste(id)en nousutarve on valtava haaste taloudelle ja koko yhteiskuntamallillemme. Pitkävaikutteisia uudistuksia tarvitaan monella rintamalla. Kirjoitin näistä uudistustarpeista laajemmin edellisessä työllisyysaiheisessa blogikirjoituksessani, joten en nyt mene niihin tarkemmin. Sen sijaan tarkastelen seuraavaksi lyhyesti, millaiset lähtökohdat ikärakenteen muutokset työikäisten ryhmän sisällä antavat tulevaisuuden työllisyystavoitteille.

Väestöennusteiden mukaan työikäisten (15–64-vuotiaat) kokonaismäärä jatkaa jo 2010-luvulla alkanutta laskuaan, ja lasku jyrkkenee 2040-luvulla suoranaiseksi luisuksi. Työikäisten väheneminen johtuu yhtäältä nuorten ja nuorten aikuisten (alle 35-vuotiaat) ja toisaalta seniorityöikäisten (55–64-vuotiaat) määrän supistumisesta. Myös 65­–74-vuotiaiden määrä laskee, kun suuret ikäluokat pikkuhiljaa poistuvat tästä ikäryhmästä. Aktiivi-ikäisissä on kuitenkin myös ikäryhmiä, joiden koko kasvaa vielä hyvän aikaa: 35–44-vuotiaiden määrä kasvaa seuraavan kymmenen vuoden aikana lähes neljällä prosentilla. 45–54-vuotiaiden määrä puolestaan laskee ensin muutaman vuoden, mutta kääntyy varsin reippaaseen nousuun vuonna 2024. Sitä seuraavan vajaan parinkymmenen vuoden aikana 45–54-vuotiaiden määrän odotetaan kasvavan peräti yli kymmenellä prosentilla.

Kaikeksi onneksi 35–54-vuotiaiden keskuudessa työllisyysaste on yleensä korkeimmillaan. 45­–54-vuotiaiden työllisyysaste on tällä hetkellä peräti 87,6 % ja 35–44-vuotiaillakin 86,0 %. Ne ovat huomattavasti korkeampi lukemia kuin nuorten aikuisten (25–34-vuotaat) ikäryhmässä (78,9 %), 15–24- (44 %) ja 55–64-vuotiaista (67,4 %) puhumattakaan.

Työikäisyyden sisällä tapahtuva eri ikäryhmien suhteellisten osuuksien muutos siis tukee kokonaistyöllisyyden kasvua, koska keski-ikäisissä väestöryhmissä (35–54-vuotiaat) työllisyysaste on tyypillisesti muita ikäryhmiä korkeampi. Viime vuosina nuorten aikuisten (25–34-vuotiaat) työllisyyskehitys on jossain määrin jäänyt keski-ikäisten ikäryhmien jalkoihin. Tähän on ehkä syytä alkaa kiinnittää enemmän huomiota, ettei työllistymisen mahdolliset ongelmat kroonistu ja seuraa iän karttuessa mukana vanhempiin ikäryhmiin.

Työllisyyskasvun kannalta erityisen tärkeäksi on usein mainittu, että 55–64-vuotiaiden työllisyysastetta saataisiin edelleen nostetuksi ja yli 65-vuotiata lykkäämään eläkkeelle jäämistä. Nämä ovat sinänsä kannatettavia pyrkimyksiä. On kuitenkin hyvä huomata, että 55–74-vuotiaiden absoluuttinen määrä laskee seuraavan 10–20 vuoden aikana varsin tuntuvasti, eikä näiden ikäryhmien korkeampi työllisyysaste voi yksin kokonaistyöllisyyden nousutarvetta ratkaista.

Timo Vesala
Kirjoittaja on Kuntarahoituksen pääekonomisti.

Lue muita Timon blogikirjoituksia:

KuntarahoitusNäkökulmatPääekonomistiTalous

VM:n Pitkäniemi: Kuntakeskustelu kaipaa lisää näkökulmia

Väestön ikääntyminen, kaupungistuminen, osaajapula ja työttömyys nakertavat kovalla kädellä kuntien taloutta. Moni Suomen kunnista tekee jatkuvasti alijäämäisiä tilinpäätöksiä, eikä pikaista helpotusta ole näkyvissä. 

Paljon puhutaan esimerkiksi tarpeesta kirittää kuntien välistä yhteistyötä, mutta miten se voisi käytännössä onnistua nykyistä paremmin? Keskustelimme kuntien nykytilanteesta valtiovarainministeriön kunta- ja aluehallinto-osaston johtajan Jani Pitkäniemen kanssa. Pitkäniemi vieraili helmikuussa Kuntarahoituksen Huomisen talous -podcastissa.  

Kuntien välistä yhteistyötä tehdään toki jo nykyisin paljon. Pitkäniemi antaa esimerkiksi lakisääteiset sairaanhoitopiirit, toisen asteen koulutuksen ja elinkeinoelämän kehittämiseen liittyvän yhteistyön. 

– 2000-luvun alkupuoliskolla alettiin säätää vähimmäismääriä niin sote-alueisiin kuin esimerkiksi ammatilliseen opetukseen. Maakuntatason esimerkkejä taas ovat viime vuosina muodostetut sote-kuntayhtymät ja maakuntien liittojen kautta tapahtuva yhteistyö. 15–20 viime vuoden aikana ollut monella rintamalla liikettä vahvemman yhteistyön suuntaan, hän sanoo. 

Sote-uudistus on pitkään dominoinut julkista keskustelua. Pitkäniemi nostaisi nyt keskustelun ytimeen myös opetukseen ja koulutukseen liittyvät asiat, puhuttiin sitten pelkästään kuntien välisestä yhteistyöstä tai esimerkiksi syntyvyyden laskun vaikutuksista kuntien kokonaistilanteeseen. 

– Suomessa on yhä enemmän kuntia, joissa syntyy alle koululuokallinen lapsia. Toisaalta on useita suhteellisen pieniäkin naapurikuntia, joissa kaikissa on oma lukio. Herää kysymys, onko oma koulu aina optimaalinen ratkaisu palvelujen laadun tai yhteiskunnan rahankäytön näkökulmasta.  

On kyettävä tarvittaessa miettimään tapoja, joilla kunnat pystyisivät yhdistämään voimansa.  

– Helsingin kaltaisissa kasvukeskuksissa tällaisen pohtiminen voi kuulostaa hassulta, mutta se on arkea monella alueella maassamme. Toisaalta oppilasmäärien lasku ja kouluverkkokysymykset ovat likipitäen kaikkien alueiden ja kuntien haaste, Pitkäniemi muistuttaa.  

Hänen mielestään niin sanottu one size fits all -ajattelu on liian vahvasti vallalla Suomessa.  

– Se ei enää pidemmän päälle toimi. Kasvavien kaupunkien ongelmat ovat aivan erilaisia kuin kutistuvien paikkakuntien ongelmat lähtöisin niinkin arkisesta asiasta kuin koulumatkojen pituudet tai osaavan työvoiman saatavuus. 

Lisää digiä, vähemmän kuppikuntia 

Pitkäniemen mukaan Suomella ei ole varaa kouluttaa supistuvia ikäluokkia epätasaisesti. 

– Nyt tuntuu, että keskustelu menee vähän liiaksi vallitsevien rakenteiden suojiin, kun tarvittaisiin yhteistä dialogia ja avointa päätöksentekoa. Samalla pitäisi pohtia kuntien houkuttelevuutta työnantajana, hän sanoo.  

Se, saadaanko kouluihin ylipäänsä riittävästi päteviä opettajia tai esimerkiksi yläkouluun valinnaisaineisiin, on entistäkin merkittävämpi kysymys jatkossa. 

– Myös annettujen opetustuntien määrässä on havaittu yllättävän suuria eroja paikkakuntien ja koulujen välillä. 

Siilolähtöisestä ajattelusta kannattaisi pyrkiä pois: Suomessa ajatellaan liian usein, että on valtio, on jatkossa maakunta, ja on kunta – kaikki omissa poteroissaan. 

– Mitä kaikkea niiden yhdyspinnoissa pystyttäisiinkään tekemään jatkossa yhdessä? Myös digiaika pitäisi nähdä mahdollisuutena yhteistyölle. 

Moni kunta kamppailee tilanteessa, jossa nuorten määrä vähenee ja vanhusten kasvaa. Tämä kannattaa huomioida etenkin kuntien investoinneissa, joissa puhutaan useiden kymmenien vuosien vaikutusajasta. 

– Tilojen monikäyttöisyys on välttämätöntä tuollaisissa kunnissa. Pitää miettiä, mitä kannattaa rakentaa mihinkin.


Pitkäniemen mietteitä kuntien näkymistä voit
kuunnella Huomisen talous -podcastissa:



Teksti: Pihla Hakala
Kuva: Markus Hyvärinen

NäkökulmatTalous

Pääekonomisti Timo Vesala: Koronaviruksen vaikutusmekanismit talouteen

Tilanne on periaatteellisesti samankaltainen kuin lakkojen tai luonnonmullistusten tapauksessa. Erona on kuitenkin, että korona aiheuttaa hyvin laaja-alaisesti tuotantohäiriöitä – varsinkin, jos/kun se leviää pandemiaksi. Lakot, tulvat, tsunamit tai hirmumyrskyt ovat yleensä varsin rajattuja, paikallisia ja lyhytkestoisia. Laajenemisen uhkan vuoksi koronalla on ollut tiettyihin toimialoihin jo selviä kysyntävaikutuksiakin, muun muassa matkailuun ja etenkin lentoyhtiöihin.

Talouspolitiikalla ei välittömästi voida lievittää tällaisten tarjontasokkien vaikutusta – muuten kuin jakamalla tietoa ja ohjeita, hillitsemällä viruksen leviämistä ja lisäämällä terveys- ja lääkintäpalveluja.

Talouspolitiikan rooli korostuu enemmän vasta jos alkuperäinen shokki pitkittyy ja muuttuu vakavaksi kysyntäongelmaksi. Tähän vaiheeseen siirrytään, jos voimakkaat viruksen leviämistä ehkäisevät toimet jatkuvat ja yritysten ja kuluttajien tulomuodostus häiriintyy useiksi viikoiksi tai kuukausiksi. Länsimaissa finanssipolitiikan automaattiset vakauttajat kuten erilaiset tulonsiirrot ja sosiaalietuudet lievittävät kysyntäshokkia. Julkista kysyntää voidaan tilapäisesti yrittää myös lisätä. 

Rahapolitiikan pääasiallinen tehtävä on turvata rahoitusmarkkinoiden likviditeetti ja pankkijärjestelmän vakaus. Tämä on sitä tärkeämpää, mitä laajemmin pitkittynyt kysyntäshokki aiheuttaa konkursseja ja luottotappioita.

Mikäli kaikista vastatoimista huolimatta kuluttajien ja yritysten tulevaisuuden odotukset heikkenevät niin paljon, että kulutuskysyntä ja investoinnit kääntyvät trendinomaiseen laskuun, taantumaan johtavaa negatiivista kierrettä on vaikea pysäyttää. Emme ole vielä siinä pisteessä.

Timo Vesala
Kirjoittaja on Kuntarahoituksen pääekonomisti.

Lue Timon blogikirjoituksia:

PääekonomistiTalous

Timo Vesala: Näyttävä on vaikuttavan pahin vihollinen

Näyttävä on vaikuttavan pahin vihollinen! Ajatus syntyi, kun kuuntelin Osmo Soininvaaran haastattelua Ylen Ykkösaamussa (18.2.2020). Haastattelussa Soininvaara kyseenalaisti hallituksen niin sanotun ilmastorahaston mielekkyyden ja piti sitä ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta pahimmillaan jopa haitallisena. Soininvaaran koko argumentointi on kuunneltavissa Ylen Areenassa tai luettavissa hänen blogistaan.

Soininvaara tunnistaa, taloustieteellisen tutkimuskirjallisuuden tapaan, perusongelmaksi sen, ettei fossiilitalous itse kärsi riittävästi tuottamistaan negatiivisista ulkoisvaikutuksista eli päästöistä. Siksi maailmanlaajuisen hintamekanismin luominen hiilelle – esimerkiksi päästökaupan laajentamisen tai globaalin hiiliveron avulla – pitäisi olla ensisijainen tavoite. Tällöin voitaisiin, ainakin periaatteellisesti, vaikuttaa kerralla kaikkien uusien investointien kannustimiin edistää hiilivapaata taloutta. Vastaavan vaikuttavuuden saavuttaminen yksittäisiä ilmastoystävällisiä hankkeita subventoimalla olisi paitsi äärettömän epävarmaa myös hirvittävän kallista. Siinä pelissä muutamalla sadalla miljoonalla eurolla ei olisi juuri merkitystä.

Miksi sitten aidosti vaikuttavia ja kustannustehokkaita ilmastotoimia on vaikea saada aikaiseksi, mutta monimutkaisia ja kalliita subventiomekanismeja kyllä kehitellään? Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehnin vastaus A-studiossa 18.2.2020 oli poliittinen realismi: maailmanlaajuinen hiilivero on vielä niin pitkässä kuusessa, että toistaiseksi on pakko tyytyä paikallisempiin ja mahdollisesti kalliimpiin toimiin. Soininvaara puolestaan itse arveli, että yksi syy on tukipolitiikan miellyttävyys. Poliitikoille on mukavampi jakaa rahaa yksittäisiin ilmastoinvestointeihin kuin rangaista koko fossiilitaloutta uusilla kustannuksilla.

Vaivatta tulee mieleen liuta muitakin esimerkkejä, joissa kestävä ongelmanratkaisu jää näyttävän mutta tehottoman ratkaisumallin jalkoihin. Ajatellaanpa vaikka työllisyyskasvua edistäviä politiikkatoimia. Työttömien palvelujen ja palkkatuen lisääminen voivat sinänsä olla hyviä ja tarpeellisia keinoja. Näyttäviäkin ne ovat ja tuntuvat hyviltä, mutta pitkän aikavälin vaikuttavuuden ja kustannustehokkuuden kannalta ne eivät ehkä ole aivan kärkipään reformeja. Muun muassa palkkatuen työllisyysvaikutusten haasteista löytyy hyvä Palkansaajien tutkimuslaitoksen kiteytys.

Pitkäjänteisen työllisyyskasvun kannalta tärkeintä olisi päästä käsiksi työmarkkinoiden rakenteisiin, kohtaanto-ongelmien juurisyihin ja työnteon kannustimiin. Niihin puuttuminen on kuitenkin vaikeaa ja epämiellyttävää. Työmarkkinauudistuksissa ajaudutaan helposti törmäyskurssille työmarkkinajärjestöjen kanssa ja kannustimista taas on todella vaikea edes keskustella ilman, että keskustelun virittäjää syytetään vähempiosaisten syyllistämisestä.

Näyttävän niskalenkki vaikuttavasta taitaa vaivata monia kuntatalouden ongelmien ratkaisumallejakin.  Osassa kunnista koetaan houkutusta panostaa erilaisiin vetovoimatekijöihin siinä toivossa, että ikääntymisen ja kaupungistumisen megatrendit voitaisiin ainakin paikallisesti kääntää toiseen suuntaan. Yhtäällä investoidaan hienoihin kouluihin ja urheiluhalleihin, toisaalla luvataan lapsibonuksia tai jaetaan lukiolaisille ilmaisia läppäreitä. Toimenpiteet ovat näyttäviä, mutta niiden vaikuttavuus on hyvinkin epävarmaa, varsinkin jos (ja kun) naapurikunnat päätyvät tekemään suunnilleen vastaavia vetovoimainvestointeja.

Lopputuloksena voi hyvinkin olla, että megatrendit eivät käänny eivätkä investoinnit maksa itseään takaisin. Vaikuttavinta voisi monessa tapauksessa olla kuntarakenteet ylittävä yhteistyö, vaikka se vähän kipuilua aiheuttaisikin. Katsottaisiin porukalla, miten palvelujen kohtuullinen saavutettavuus voidaan kustannustehokkaasti turvata siinäkin tapauksessa, että väestöennusteiden synkempi laita toteutuu.

Timo Vesala
Kirjoittaja on Kuntarahoituksen pääekonomisti.

Tutustu Vesalan aiempiin blogikirjoituksiin:

KuntarahoitusNäkökulmatPääekonomistiTalous

Kuntarahoituksen markkinakatsaus 2/2020

Maailmantalouden suhdanneodotusten paraneminen näkyy varsin laaja-alaisesti talouden indikaattoreissa. Kasvu näyttäisi voimistuvan jo vuoden 2020 aikana.

Suhdannekuvaajat olivat edellisen kerran nykyisen kaltaisessa tilassa syyskesällä 2016. Silloin seuraavan vuoden aikana

  • USA:ssa, euroalueella ja koko maailmantaloudessa BKT-kasvu kiihtyi noin prosenttiyksiköllä
  • pitkät korot nousivat noin 60-80 korkopistettä, korkokäyrä jyrkkeni selvästi.

Jokainen sykli on kuitenkin erilainen ja vuosiin 2016–17 verrattuna taloutta uhkaa nyt merkittävä satunnainen epävarmuustekijä eli koronavirus, joka ei vielä näy viimeisimmissä makroluvuissa.

Koronavirusepidemia vaikuttaa alkuvuonna voimakkaasti Kiinan talouteen. Kiinan osuus maailmantalouden kasvusta on lähes 30 %, joten koronavirus aiheuttaa merkittävän negatiivisen kysyntävaikutuksen koko globaaliin talouteen. Tilanteesta koituu varmuudella häiriöitä myös kansainvälisiin toimitusketjuihin.

Rahapolitiikan viritys – erityisesti FED:n osalta – on tällä hetkellä elvyttävämpi kuin 2016–17, mikä oletettavasti jarruttaa korkotason syklistä nousupainetta.

Mikäli koronavirusepidemia saadaan lähiviikkoina hallintaan eikä se laajene pandemiaksi, suhdannenäkymän vahvistuminen ja korkotason maltillinen nousutrendi todennäköisesti jatkuvat.


Teollisuustuotannon pohjakosketus ohitettu – ostopäällikkö-indeksit ennakoivat piristyvää kasvua myös palvelualoille

PMI-ostopäällikköindeksit seuraavat teollisuuden ja palvelualojen trendiä (kysely yrityksille).
Ne toimivat hyvinä indikaattoreina talouskasvusta:

PMI > 50 : sektorin odotetaan kasvavan
PMI < 50 : sektorin odotetaan supistuvan


OECD:n suhdannekuvaajien perusteella maailmantalouden kasvu nopeutuu selvästi jo vuonna 2020 (Huom: Kuvaajat eivät vielä huomioi koronaviruksen vaikutuksia)


Kasvunäkymän muutoksen suhteen vastaavissa olosuhteissa oltiin viimeksi 08-09/2016 – silloin seuraavan vuoden aikana kasvu vauhdittui ja pitkät korot nousivat


Koronaviruksen vuoksi Kiinan talouskasvu hidastuu alkuvuonna merkittävästi – toimitusketjujen ja kansainvälisen kaupan välityksellä vaikutukset leviävät laajalle


Pitkät korot laskivat varsin voimakkaasti korona-epidemian puhkeamisen jälkeen – osakkeissa epäyhtenäisempi reaktio


Pitkän aikavälin korko-odotuksissa ei enää juuri hinnoitella EKP:n lisäkoronlaskuja – toisaalta keskuspankkielvytyksen odotetaan jatkuvan entistä pidempään


FED:n rahapolitiikan viritys selvästi elvyttävämpi kuin vastaavissa suhdanneolosuhteissa 2016-17


Suomen talouden näkymä

Suomessa talouskasvu oli vuoden 2019 kolmella ensimmäisellä neljännekselä selvästi muuta euroaluetta vahvempaa. Kotimainen kulutus on jo pidemmän aikaa ollut keskeisin kasvun ajuri.

Ennakkotiedot vuoden 2019 viimeisen neljänneksen kasvuluvuista kuitenkin viittaavat kansainvälisen talouden ongelmien olevan lopulta välittymässä myös Suomeen. Alustavan arvion mukaan BKT supistui 0,4 % edellisestä neljänneksestä.

Kenties myönteisin yllätys on ollut odotettua selvästi vahvempi työllisyyskasvu – nykyisellä vauhdilla hallituksen 75 %:n työllisyysastetavoite vuoden 2023 loppuun mennessä on saavutettavissa.

Työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmien paheneminen (avoimien työpaikkojen määrä kasvaa voimakkaasti mutta työttömien määrä ei vastaavasti laske) kuitenkin merkitsee, että työllisyyden kasvu ennen pitkää pysähtyy ilman merkittäviä uusia työllisyystoimia.

Rakentamisen jäähtyminen sekä kansainvälisen talouden suhdanneongelmien tarttuminen viiveellä Suomeen painavat kuluvan vuoden BKT-kasvua. Odotamme Suomen talouden kasvavan 2020 0,9 % ja 1,0 % vuonna 2021.

Tilastokeskuksen ennakollisen neljännesvuositilinpidon mukaan kuntatalouden heikkeneminen jatkui vuonna 2019. Manner-Suomen kuntien ja kuntayhtymien tilikauden tulos painui yhteensä noin 200 milj. negatiiviseksi ja velkaantuminen kiihtyi. Tulos on erittäin heikko, vaikkakin jonkin verran odotettua parempi. Kuntatalouden heikkenemisen taustalla on erityisesti toimintamenojen ja investointitarpeiden kasvu.


Kotimainen kulutus pitänyt Suomen talouskasvun euroaluetta vahvempana – nettoviennin ja investointien kasvukontribuutio vaisu


Teollisuustuotannon ja tavaraviennin viimeaikainen heikkeneminen viittaa maailmantalouden ongelmien olevan tarttumassa lopulta myös Suomeen


Työllisyyskasvu ylittänyt odotukset: 5 vuodessa työllisyysaste noussut lähes 5 prosenttiyksikköä – nousua eniten 55-64 -vuotiaissa


Jatkossa työllisyyden kasvupotentiaali riippuu entistä enemmän siitä, miten hyvin työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmia onnistutaan lievittämään


Rakentamisen jäähtyminen ja kv-suhdanneongelmien välittyminen viiveellä Suomeen painavat BKT-kasvun vuonna 2020 pitkän aikavälin trendin alapuolelle


Kuntatalouden heikkeneminen jatkui 2019 – pääsyynä toimintamenojen ja investointitarpeiden kasvu

Kuntatalous = Manner-Suomen kunnat ja kuntayhtymät


Manner-Suomen kuntien ja kuntayhtymien tilikauden tulos negatiivinen, lainakanta kasvoi voimakkaasti


Kuntarahoituksen markkinakatsaus-02_2020Lataa

PääekonomistiTalous

Timo Vesala: Työllisyysasteen kestävän nousun varmistaminen on Suomen elinehto

On oikeastaan vähän hassua, että hallituksen onnistumista mitataan näin voimakkaasti yhden numeron kautta. Muutaman vuoden sihdillä nimittäin suhdannevaihtelu ja työmarkkinakierrokset luultavasti vaikuttavat työllisyyskasvuun paljon enemmän kuin hallituksen politiikkatoimet. Toisaalta konkreettinen tavoite sparraa ja tuo kaivattua ryhtiä poliittiseen päätöksentekoon: ilman kuukausittaista työllisyysasteen desimaaliseurantaa ei ehkä olisi riittävää painetta työllisyystoimien aikaansaamiseksi.

Todellisuudessa 75 prosentin työllisyysasteeseen pääseminen tismalleen vuoteen 2023 mennessä ei ole mikään ratkaiseva kohtalonkysymys. Paljon tärkeämpää on pyrkiä varmistamaan työllisyysasteen kestävä nousu pitkävaikutteisilla toimilla. Tarve saada työllisyysaste nousemaan nimittäin liittyy ennen kaikkea talouden pitkän aikavälin haasteisiin. Väestö ikääntyy ja työikäisten suhteellinen osuus laskee, mihin oikeastaan koko kestävyysvajekin kulminoituu. Suppenevasta työikäisten joukosta entistä useamman tulisi olla töissä, jotta hyvinvointipalvelujen ja eläkkeiden rahoituskuorma ei kävisi yhtä työllistä kohden liian raskaaksi.

Tulevina vuosikymmeninä työllisyydessä onkin juostava paljon kovempaa, jotta pysyisimme edes paikallamme. Pelkästään taloudellisen huoltosuhteen (ei-työllisten määrä sataa työllistä kohden) vakiinnuttaminen nykytasolleen edellyttää työllisyysasteen oleellista nousua – vuosisadan jälkipuoliskolla pitäisi päästä selvästi yli 80 prosentin. Vanhushuoltosuhteen tuntuva nousu tosin kasvattaa ikäsidonnaisia menoja niin paljon, että nykyisenkaltaisten palvelujen turvaamiseksi todennäköisesti tarvittaisiin vielä tätäkin voimakkaampaa työllisyyskasvua.

Rakenteellisen työttömyyden alentaminen vaatii kohtaanto-ongelmien ratkaisua

Työllisyysasteen kestävään nousuun ei ole olemassa yhtä viisasten kiveä, vaan tarvitaan runsaasti erilaisia uudistuksia monella rintamalla. Viime vuosikymmeninä työmarkkinoidemme niin kutsutut kohtaanto-ongelmat ovat selvästi pahentuneet: meillä on samanaikaisesti työvoimapulaa ja eurooppalaisittain verrattain korkea työttömyys.

Kohtaanto-ongelmat liittyvät ainakin osaamiseen, alueelliseen liikkuvuuteen ja kannustimiin.

Osaaminen

Pitkällä aikavälillä osaamiseen panostaminen on kaikkein tärkeintä paitsi työllisyysasteen myös tuottavuuskehityksen kannalta. Korkeakoulujen perusrahoitusta onkin jo päätetty vahvistaa, ja myös ammatilliseen koulutukseen panostetaan. Lisätoimia kuitenkin tarvitaan, jotta saamme suomalaisten keskimääräisen koulutustason nousemaan takaisin OECD-maiden kärkikastiin. Myös oppisopimusjärjestelmän ja muuntokoulutuspolkujen kehittämisessä olisi tärkeää edetä.  

Osaamisen vahvistamiseen voidaan laskea myös syrjäytymisen ehkäisy, jota oppivelvollisuuden pidentämisellä tavoitellaan, sekä esimerkiksi nuorten mielenterveyspalveluihin panostaminen. Meillä ei ole varaa menettää tuhansia nuoria aikuisia eläkkeelle –  ja tuskinpa eläköityminen mielenterveysongelmien kanssa kamppailevien tilannetta pitkässä juoksussa edes auttaa. On huolehdittava, että oppimispolkujen päät pysyvät eri elämäntilanteissa auki.

Liikkuvuus

Työvoiman liikkuvuutta voidaan edesauttaa muun muassa varmistamalla asuntotarjonnan riittävä kasvu voimakkaimmin kasvavilla kaupunkiseuduilla. Liikenneinfran perusparannukset ja kehittäminen voivat myös tukea liikkuvuutta.

Kannustimet

Työn tekemisen kannustimista ja tuloloukkujen purkamisesta puhutaan paljon, mutta konkreettisia uudistuksia on erittäin vaikea toteuttaa. Kannustimissa on yksinkertaisuudessaan kyse siitä, että työn tuottaman hyvinvoinnin pitäisi olla riittävästi suurempi kuin hyvinvointi, jota työttömänä tai työvoiman ulkopuolella on mahdollista ylläpitää. Palkkatason tulee pitkällä aikavälillä perustua työn tuottavuuteen, joten hyvinvointieroa työllisten hyväksi ei voida palkkoja keinotekoisesti nostamalla kestävästi kasvattaa. Työttömyysturvan ja muiden sosiaalietuuksien leikkaaminen kyllä lisäisi työllisen ja työttömän hyvinvointieroa, mutta yhteiskunnan vähempiosaisten toimeentulon heikentäminen on eettisesti hankalaa.

Tuloloukut syntyvät yleensä siitä, että työtulojen kasvaessa erilaiset sosiaalietuudet vähenevät varsin nopeasti. Tämän ”työllistymisveron” vuoksi käteen jäävät nettotulot saattavat työllistymisen myötä kasvaa vain hyvin vähän. Mikäli sosiaalietuja ei haluta leikata, ainoa keino lievittää työllistyvän tuloloukkua on ”verottaa” etuudet loivemmin pois työtulojen kasvaessa. Sosiaalietuuksien ulottaminen aiempaa korkeammille työtuloille tulisi kuitenkin yhteiskunnalle hyvin kalliiksi, eikä Suomella näillä näkymin ole siihen varaa.

Kauan kaivattu sosiaaliturvan kokonaisuudistus on erittäin vaikea toteuttaa, koska siihen kohdistuu niin monenlaisia odotuksia. Niistä kolme keskeisintä ovat:

  1. Uudistus ei saa heikentää perusturvan tasoa,
  2. Sen pitää lisätä työn vastaanottamisen kannustimia,
  3. Se ei saa lisätä julkisen talouden alijäämää.

Kyseessä on trilemma: kolmesta tavoitteesta on samanaikaisesti mahdollista toteuttaa korkeintaan kaksi. 

Maahanmuutto on osa ratkaisua – kotoutuksessa on pystyttävä parempaan

Vaikka edellä kuvatuissa uudistuksissa onnistuttaisiinkin odotettua paremmin, yli 80 prosentin työllisyysasteeseen yltäminen on silti erittäin kova tavoite. Moisiin lukemiin ei ylipäätään ole kovinkaan monessa maassa päästy. OECD:n mukaan haamurajan ylittävät tällä hetkellä ainoastaan Islanti ja Sveitsi. Lienee realismia tunnustaa, että työllisyysasteen nostaminen pysyvästi yli 80 prosenttiin tuskin omin voimin onnistuu. Tarvitsemme kipeästi myös työikäisten maahanmuuttoa.

Näine tarpeinemme emme suinkaan ole yksin. Demografinen vastatuuli pyyhkäisee tulevina vuosikymmeninä lähes kaikkien kehittyneiden maiden yli, ja kansainvälinen kilpailu osaavasta työvoimasta kiristyy. Toki Suomella on tarjota liuta positiivisia kilpailutekijöitä, kuten turvallisuus, puhtaus ja toimivat yhteiskunnan palvelut, mutta takamatkaa luovia tekijöitäkin on paljon. Olemme pieni, suhteellisen syrjäinen markkina-alue, joka ei koulutetun ihmisen näkökulmasta varmaankaan koskaan voi tarjota yhtä laajalla skaalalla uramahdollisuuksia kuin esimerkiksi Keski-Euroopan työmarkkinat. Muuttokynnystä nostaa myös omintakeinen ja vaikeasti opittavissa oleva kieli.

Siksi tarvitsemme maahanmuuttostrategian eli vision konkreettisista toimenpiteistä ulkomaisten osaajien houkuttelemiseksi. Tarvitsemme myös maassapitostrategian, jolla pyrimme edesauttamaan sekä kotimaisen että ulkomaisen työvoiman pysymistä Suomessa.

Lisäksi meidän on opittava pelaamaan jo jaetuilla korteilla paljon paremmin. Maassa asuvissa ulkomaan kansalaisissa lasten, opiskelijoiden ja työllisten osuus on yhtä suuri (66 %) kuin Suomen kansalaisissakin, mutta työttömien ja työvoiman ulkopuolella olevien osuus on merkittävästi suurempi. Sen sijaan eläkeläisten osuus on merkittävästi pienempi. Suomessa jo olevissa ulkomaalaisissa on huomattava työvoimapotentiaali, kunhan kotouttamisessa ja työmarkkinoille integroinnissa onnistutaan nykyistä paremmin.

Timo Vesala
Kirjoittaja on Kuntarahoituksen pääekonomisti.

Tutustu Timon aiempiin blogikirjoituksiin:

KuntarahoitusNäkökulmatPääekonomistiTalous

Asuntomarkkinoiden kasvu keskittyy yhä selvemmin Helsingin, Tampereen ja Turun kaupunkiseuduille

Koko maassa vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat nousevat ennusteen mukaan tänä vuonna 1,0 prosenttia. Vapaarahoitteiset vuokrat nousevat 1,6 ja ARA-vuokrat 1,3 prosenttia. Alueelliset erot hinnoissa ovat kuitenkin suuria ja tulevat 2020-luvun aikana jatkamaan kasvuaan.

PTT:n ennusteessa tarkasteltiin osakehuoneistojen ja omakotitalojen hintakehitystä etenkin väestöltään vähenevissä maakunnissa.

Väestöltään vähenevissä maakunnissa hinnat ovat kääntyneet laskuun 2010-luvun alkupuolella. Hintakehitys on kuitenkin heikkoa myös osassa kasvavista maakunnista.

– Myös kasvavien maakuntien reuna-alueilla hintakehitys on ollut heikkoa. Ei Helsinginkään vaikutus yllä kaikkialle Uudellemaalle. Karkeasti sanottuna Suomessa asuntomarkkinoiden kasvu keskittyy 2020-luvulla hyvin pienelle maantieteelliselle alueelle: Helsingin, Tampereen ja Turun kaupunkiseuduille, kertoo PTT:n asuntomarkkinoihin erikoistunut ekonomisti Peetu Keskinen.

Kasvukeskusten asuntorakentamista on lisättävä, maakunnissa pohdittava tarkkaan hintakehityksen vaikutuksia

Toimenpidesuositukset asuntomarkkinoille ovat Peetu Keskisen mukaan kasvavilla alueilla samankaltaisia kuin tähänkin asti: on pidettävä huoli riittävästä uudisrakentamisesta, tonttien saatavuudesta sekä maankäytön ja rakentamisen sääntelyn järkevöittämisestä. Kaavoittamista tulisi edelleen tehostaa.

ARA-tuotannon uskotaan tänä vuonna kasvavan, kun vapaarahoitteinen asuntotuotanto jäähtyy ja resursseja vapautuu jälleen hintasäänneltyyn rakentamiseen. Tähän vaikuttaa myös hallitusohjelmaan kirjattu tavoite nostaa korkotuetun uudistuotannon määrä 10 000 asuntoon vuosittain. Viime vuonna valtion tukeman vuokra-asuntotuotannon aloitukset ylsivät 7 500 asuntoon.

Kuntarahoitus on Suomen suurin ARA-tuotannon rahoittaja. Yhtiön rahoittama asuntotuotanto kattaa kuntien asuntoyhtiöiden hankkeita, erityisryhmien asuntoja kuin kohtuuhintaista vuokra-asuntotuotantoa ympäri maata.

– Suomalaisilla kunnilla ja asuntorakennuttajilla on oltava realistinen käsitys sekä tulevista asuntotarpeista että odotettavissa olevasta hintakehityksestä. Asuntorakentamisen kokonaistarve ei ole vähentynyt, mutta rakentamisen painopisteitä on harkittava entistäkin tarkemmin, sanoo Kuntarahoituksen asuntosektorin rahoituksesta vastaava osastonjohtaja Sari Sistonen.

Lisää tutkimusta kaivataan siitä, erityisesti millä alueilla asuntojen hinnat ovat laskeneet eniten ja missä määrin hintojen lasku on suurempi yhteiskunnallinen ongelma. Erityishuomio tulee kiinnittää maakuntakeskusten hintakehitykseen.

Asunto on muutakin kuin sijoituskohde

Asuntomarkkinan hintakehityksestä ja arvosta käytävään keskusteluun on kuitenkin toinenkin näkökulma. Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä muistuttaa, ettei loputon arvonnousu ole ainoa asunnon hankkimisen peruste.

Asuntokaupoissa vaakakupissa painavat kohteen sijoituspotentiaalin lisäksi myös muut tekijät, kuten sosiaaliset suhteet ja elämäntapa. Esimerkiksi tunneside kotikuntaan, muutokset perhekoossa tai kaipuu luonnon äärelle määrittävät osaltaan, mistä ja milloin koti ostetaan.

PTT:n ennusteen rahoittamiseen ovat osallistuneet Kuntarahoituksen lisäksi ympäristöministeriö, ARA, Tampereen kaupunki, Rakennusteollisuus RT, Kiinteistöliitto ja RAKLI.

Ennuste on kokonaisuudessaan luettavissa PTT:n kotisivuilla.

Kuva: Annukka Pakarinen

NäkökulmatTalous