Valtaosa Suomen kunnista menettää asukkaitaan seuraavan 20 vuoden aikana. Tämä tarkoittaa sitä, että asukasluvultaan taantuvien kuntien vuokra-asuntojen kysyntä ja siten vuokrataloyhtiöiden käyttöasteet tulevat laskemaan tulevina vuosina – näin on jo käynyt monella paikkakunnalla. ARA-asuntokannan osuus tästä joukosta on merkittävä. Tyhjillään olevat rivi- ja kerrostalot tuovat kustannuksia, mutta eivät tuloja.
Asuntojen tyhjäkäyttö rasittaa vuokrataloyhtiön taloutta. Monet kunnat eivät ole kuitenkaan reagoineet kasvavaan ongelmaan, vaikka vuokra-asuntojen tarjonta ylitti useilla paikkakunnilla kysynnän jo 90-luvun alussa1. Tyypillisesti taustalla on osaamisen tai omistajaohjauksen puute ja kohteeseen otettujen lainojen takapainoinen lyhennysohjelma. Joskus myös kyse voi olla huonokuntoisen kiinteistön purkamisesta aiheutuvasta alaskirjaustarpeesta ja sen negatiivisesta vaikutuksesta kuntakonsernin tulokseen. Tilanne on tuttu monelle kunnalle: vuokrataloyhtiön taloudellista tilannetta lähdetään liian usein miettimään vasta, kun yhtiön kyky suoriutua laina- ja muista maksuvastuista ja kyky investoida ovat heikentyneet merkittävästi.
Vuokrataloyhtiön kestävä talous edellyttää noin 90 prosentin käyttöastetta2. Tavoitteeseen päästään harvoin operatiivisilla keinoilla: ARA-rajoitusten ja asuntojen ylitarjonnan vuoksi vuokrien nostaminen ei useinkaan ole vaihtoehto. Yhtiön heikko kassavirta ja lainanhoitokyky eivät puolestaan mahdollista tarvittavia peruskorjauksia, ja tilojen kunto heikentää entisestään asuntojen houkuttelevuutta ja käyttöastetta.
Kunnilla on merkittävä omaisuus kiinni tappiollisissa kiinteistöissä. Jo ongelman euromääräinen mittaluokka tekee kiinteistöjen käyttöasteen tarkastelusta strategisen kysymyksen. Tulevan sote-järjestämisvastuun poistuminen kunnilta korostaa entisestään jäljelle jäävien toimintojen merkitystä. Siksi omistajan tai yhtiön tulisi säännöllisin aikavälein selvittää vuokrataloyhtiön talouden ja kiinteistökannan tilannetta ja arvioida tarvittavia toimenpiteitä niiden kuntoon saattamiseksi.
On selvää, että vuokra-asuntojen kysyntä ja tarjonta tulee tasapainottaa. Käyttöasteongelmaan tulisi vastata paikallisella kehitystoiminnalla ja asuntokannan vähentämisellä. Korjaavien toimenpiteiden arviointi alkaa yhtiön talouden nykytilan analysoinnilla ja ennusteiden laadinnalla sekä asuntokannan analyysilla. Tässä aiheeseen perehtynyt ulkoinen kumppani on usein arvokas yhteistyökumppani. Me Inspirassa esimerkiksi autamme johtoa mallintamaan, kehittämään ja arvioimaan asuntokannan määrän ja laadun kehittämisen toimenpiteitä. Laadimme yhteistyössä vuokrataloyhtiölle konkreettisen toimenpidesuunnitelman, jolla varmistetaan yhdessä toimivan johdon kanssa talouden ja asunto-omaisuuden kunnossa pysyminen – ja saavutetaan lopulta taloudellisesti terveempi tilojen käyttöaste.
Tutta Pentinmikko
Kirjoittaja on kuntien omistusjärjestelyihin, investointeihin ja rahoitukseen erikoistunut konsultti ja Inspiran apulaisjohtaja.
Kiinnostuitko? Ota yhteyttä ja jatketaan keskustelua aiheesta! (Tutta Pentinmikko, tutta.pentinmikko@inspira.fi, +358 50 3235 370).
1) Kuntien ARA-vuokra-asuntojen korjaaminen ikääntyneiden asumiseen sopivaksi, Ympäristöministeriön julkaisuja | 2019:5 2) Hiltunen, E. (2008) Käsikirja vuokrataloille. Tietoja arava- ja korkotukivuokratalon taloudesta, hallinnosta ja ylläpidosta isännöitsijän ja vuokratalon omistajan käyttöön. Kuntaliitto, Helsinki 2008.
”Palaako maailma koronan jälkeen ennalleen vai siirrymmekö uuteen normaaliin?” Tältä kysymykseltä ei ole voinut vuoden mittaan välttyä.
Tulevaisuudentutkija ja yritysvalmentaja Ilkka Halava tyrmää ajatuksen heti kättelyssä: Entiseen ei ole paluuta, koska mitään vanhaa normaalia ei koskaan ollutkaan.
– Meillä oli vain kestämättömiä järjestelmiä, niin yhteiskuntien kuin planeetan kannalta. Tuleville sukupolville nämä näyttävät yhtä vanhentuneilta kuin telefaksit nyt.
Halavan mukaan uusi normaali on koko ajan tehnyt tuloaan, koronan myötä matkanteko vain nopeutuu. Pandemia on katalyytti, joka saa vuosien saatossa muhineet kehityssuunnat turbovaihteelle.
Suuren muutoksen sijaan Halava puhuu mieluummin murrosvuosikymmenistä: 20–30 vuoden mittaisesta ajanjaksosta, jonka varrella koronakriisi on ensimmäinen merkittävä epäjatkuvuuskohta. Tästä edespäin on syytä varautua mutkiin matkassa.
– Jos kuvittelee, että koronan jälkeen kehitys rullaa taas mukavasti eteenpäin, tulee pettymään. Yksinkertaista etenemistä ei ole luvassa.
Politiikasta puuttuu tulevaisuus
Halavan mukaan moni koronan kaltainen epäjatkuvuuskohta todellisuudessa kiihdyttää muutosta, eikä käännä laivan suuntaa. Esimerkkinä hän nostaa globalisaation: Pandemian myötä kansallisvaltiot nauttivat uudenlaista arvostusta, mutta niiden rooli on ollut kasvussa jo pitkään.
– Ensin Brexit, sitten Kiinan ja Yhdysvaltain kauppasota ja nyt vielä korona. Muutos on tehnyt koko ajan tuloaan, nyt otettiin vain harppaus eteenpäin kohti kansallista omavaraisuutta.
Onko edunvalvonnasta enemmän haittaa kuin hyötyä, jos se ylläpitää kestämättömiä rakenteita?
Haasteeksi ei Halavan mukaan niinkään nouse tulevaisuuden ennakointi vaan siihen varautuminen. Tässä suhteessa on paljon petrattavaa.
– WHO varoitti seitsemän vuotta sitten SARSin kaltaisesta uudesta viruksesta, ja pandemiasta on puhuttu tulevaisuudentutkijoidenkin keskuudessa jo kymmenen vuotta. Silti, kun kriisi iski päälle, oli liikkeellelähtö todella tahmeaa.
Osasyyllisenä puutteelliseen ennakointiin Halava pitää politiikan muuttunutta luonnetta. Tulevaisuudentutkijan mukaan puolueista on tullut reaktiivisia koneita, jotka siirtyvät vaalista toiseen kannatusmittaus kerrallaan.
– Mietitään esimerkiksi SDP:n juuria Forssan puoluekokouksessa: siellähän visioitiin tulevaisuuden yhteiskuntaa! Kahdeksantuntinen työpäivä, yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ja kirkon ja valtion erottaminen toisistaan – kaikki radikaaleja ajatuksia siihen maailmanaikaan. Viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana tällainen tavoiteyhteiskunta-ajattelu on jäänyt taka-alalle.
Halava uskoo, että ennakoinnin ja varautumisen haasteet juontuvat myös osin yhteiskunnan rakenteista. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on pullollaan tahoja, joiden olemassaolo perustuu vallitsevan tilanteen jäädyttämiseen ja saavutettujen etujen pönkittämiseen.
– Otetaan esimerkiksi Posti: Onko todella järkeä pitää postinkantajia töissä viisi päivää viikossa, kun jaettavaa postia riittää ehkä yhdelle päivälle? Onko edunvalvonnasta enemmän haittaa kuin hyötyä, jos se ylläpitää kestämättömiä rakenteita ja estää ihmisiä siirtymästä uusiin työn muotoihin?
Syökö talouden syöksykierre luovan tuhon hyödyt?
Taloustieteilijät uskovat, että koronapandemian kaltaiset kriisit kiihdyttävät luovaa tuhoa – ilmiötä, jossa yritykset ja jopa kokonaiset ammattikunnat häviävät ja tekevät tilaa uusille, entistä tehokkaammille työnteon muodoille. Konsulttiyhtiö Deloitten kyselyssä 14 prosenttia yritysjohtajista uskoo, ettei yrityksen työntekijöiden määrä enää palaa pandemiaa edeltävälle tasolle.
Lasku yhtäällä voi kuitenkin johtaa nousuun toisaalla. Finanssialan mukaan korona-aika on lisännyt sähköisten pankkipalveluiden käyttöä jopa kymmenillä prosenteilla.
Kriisin keskellä tuhosta voi kuitenkin puuttua luovuus, ja talouden syöksykierre voi viedä mukanaan myös vankalla pohjalla seisovia yrityksiä. Yhteiskunnan kannalta haasteeksi nousee kestävän toiminnan tunnistaminen. Erotammeko nousevat alat laskevista, kun koko maailmantalous sakkaa?
Jonain päivänä ihminen ei ole enää osa tavaran-tuotantoa.
Halavan mukaan on turha kuvitella, että konkursseilta ja yritysten kaatumisilta voitaisiin välttyä. Nyt pitäisi huolehtia siitä, että uusi järjestelmä on pystyssä, kun vanhat rakenteet romahtavat.
– Kun agraaritaloudesta siirryttiin tehtaisiin, työ odotti tekijäänsä. Tehtaat olivat jo pystyssä, ja maanviljelijät pääsivät suoraan tuotantolinjastoille töihin. Nyt yritetään roikkua vanhoissa rakenteissa kiinni, eikä kehitetä korvaavaa järjestelmää tilalle. Todellisuudessa vain pidennämme luovan tuhon aikaansaamia työttömyysjaksoja.
Lisäkierteen luovan tuhon pyörteeseen antaa kiihtyvä automaatio, jonka ennustetaan etenevän pandemian myötä harppauksittain. Jos tulevaisuuden työ on robottien käsissä, onko Halavan peräänkuuluttamassa seuraavassa järjestelmässä enää sijaa ihmiselle?
–On totta, että jonain päivänä ihminen ei ole enää osa tavarantuotantoa. Robotisaation vaikutukset alkavat kuitenkin näkyä toden teolla vasta muutaman vuosikymmenen päästä. Uusien rakenteiden pystyttäminen vaatii aina enemmän työtä kuin niiden ylläpito, joten lyhyellä aikavälillä työn määrä tulee lisääntymään.
Halavan mukaan siirtymä tulevaisuuden työntekoon ei tapahdu ilman kasvukipuja. Onnistuminen riippuu pitkälti siitä, miten yhteiskunta sopeutuu järjestelmään, jossa ihminen ei olekaan enää työnteon keskiössä. Tarvitaan uusia tapoja tasata varallisuutta ja hyvinvointia.
– Poliittisen suunnittelutyön pitäisi olla jo käynnissä.
Uutta arkea luomassa
Pandemian pitkittyessä sen hopeareunukset käyvät ohuemmiksi. Inhimillinen hinta on kova, ja myös talouden elpyminen kärsii, kun toinen tautiaalto nostaa päätään.
Tästä huolimatta poikkeusaika on johtanut myös positiivisiin oivalluksiin. Lisääntyneen etätyön myötä työnteko on joustavampaa ja työn ja arjen yhteensovittaminen helpompaa. Tarpeeton matkustaminen on vähentynyt, ja digitaaliset palvelut järkeistäneet työntekoa. Kaikki, mikä lisää työn tuottavuutta, on pitkässä juoksussa hyväksi.
Halavan mukaan pysähdys on tuonut myös inhimillisiä hyötyjä: vanhan maailman arkikäytänteet hellittävät ja antavat tilaa etsiä uudenlaista merkitystä.
– Asioita on laitettu uuteen tärkeysjärjestykseen. Perheet eivät enää eroa aamulla ja liiku ruuhkissa eri suuntiin päätyäkseen ikävämpiin ympäristöihin tekemään vähemmän mielekkäitä asioita.
Tulevaisuudentutkijat ovat pyrkineet arvioimaan, jääkö muutos pysyväksi vai tekeekö vanha arki vielä paluun. Eri näkemysten mukaan vain noin 15 % työpaikoista saattaa palata takaisin vanhaan normaaliin. Muut äänestävät uuden huomisen puolesta.
Kun ihmiset saavat päättää, miltä uusi normaali näyttää, tulee siitä Halavan mukaan entistä ehompi.
Syklin ja Kuntaliiton laatiman kyselyn[1] perusteella kuntien suurin este energiatehokkuusinvestoinneille on niukat henkilöstöresurssit (95 % vastaajista). Lisäksi vähintään 75 % kunnista kokee muun muassa investointivarojen puutteen, työlään hankintamenettelyn ja puutteellisen tuntemuksen energiatehokkuusinvestointien taloudellisista vaikutuksista esteiksi energiatehokkuusinvestoinneille.
Allekirjoittanut kokee, että syyt kumpuavat ainakin osittain
oman potentiaalin aliarvioimisesta ja kummitustarinoista. Kuntasektorilta
löytyy oivallisia mallisuorituksia energiaratkaisuista ja hankintamenetelmistä.
Energiatehokkuutta ei tarvitse pelätä.
Kuntarahoitus haastatteli Jyväskylän Tilapalvelun
energia-asiantuntijaa Tero Hirvelää sekä Tampereen Tilapalvelun
Kiinteistöpäällikköä Jussi Kuoppalaa. Keskusteluissa puitiin haastateltavien
kokemuksia energiatehokkuusinvestoinneista ja esiin nousi yksiselitteinen lääke
kuntien tietämättömyyteen ja osaamattomuuteen; tekeminen ja tekemisen kautta
oppiminen.
Talotekniikka on kehittynyt huimaa vauhtia. Automaatio ja etähallinta ovat tulleet osaksi kiinteistöjen energiankulutuksen hillitsemistä ja alalla hyödynnetään jo koneoppimista. Energiaa säästäviä erikoislaitteita löytyy joka lähtöön ja on ymmärrettävää, ettei asiaan perehtynyt tunne koko valikoimaa tai niiden potentiaalia.
Ainakin Jyväskylä ja Tampere ovat hyödyntäneet yksityisen sektorin osaamista energiahankinnoissaan, vaikka ovat tottuneita tekijöitä. Asiantuntijoiden käyttö tuntuu olevan välttämätöntä vähänkään merkittävämmissä hankkeissa. Henkilöstöresurssien ja oman osaamisen puutteen voi selättää hyödyntämällä ulkoista osaamista tarpeen mukaan. Omien taitojen kehittyessä ulkopuolisten asiantuntijoiden rooli pienenee ja energiatehokkuusinvestoinneista tulee rutiinia. Tampereella energiatehokkuusinvestoinnit ovat mukana jokapäiväisessä tekemisessä kaikissa kiinteistöhankkeissa ja toimintapa on osaltaan auttanut saavuttamaan paikan Suomen energiatehokkaimmat kaupungit Top 3:ssa. Miksei mikä tahansa kunta tai kaupunki voisi toimia samoin?
Ylläpidon osalta tarvitaan myös lisää kokemusta. Laitteiden säätömahdollistuneet ovat monipuolistuneet ja olemme siirtyneet eteenpäin menneestä ajasta, jossa kiinteistön lämmitystä säädetään kääntämällä kaukolämpölaitteen vipua asennosta toiseen. Kuntien huoltohenkilöstön kouluttautuminen nykyaikaiseen kulutuksen seurantaan ja säätöjen optimointiin palkitsisi kymmenien prosenttien säästöillä kiinteistöjen energiankulutuksessa. Pienellä varauksella kuitenkin totean, että ylläpidossa on syytä oppia tuntemaan omat rajansa; mitä kannattaa tehdä itse ja mitä kannattaa ulkoistaa.
Taloudellisten syiden ei tulisi olla este energiatehokkuusinvestoinneille, vaan pikemminkin yksi perusteluista. Energiatehokkuusratkaisuja on kaiken kokoisia ja kokonaisuuden voi räätälöidä omalle budjetilleen sopivaksi. Saatavilla on myös hankintamalleja, joissa säästötakuut pienentävät kunnan riskiä hankinnan taloudellisesta kannattavuudesta. Esimerkiksi Akaan kaupunki uudisti ESCO-hankkeella kahdeksan rakennuksen energiaratkaisut, sisältäen muutoksia lämmitysmuotoihin. Hankinnan arvo oli 480 000 euroa, energiasäästöt 74 000 euroa vuodessa ja myönnetyt tuet 144 000 euroa. [2] Sijoituksen tuotto alussa oli siten 15 % ja tukien jälkeen 22 %. Lisäksi ESCO-toimija antoi 100 % säästötakuun.
Ammattisijoittaja kaataisi pöytäseurueelleen lasilliset
talon kalleinta kuohuvaa tehdessään yhtä onnistuneen sijoituksen.
Niukat henkilöstöresurssit, tiedon ja taidon puute,
energiatehokkuusinvestointien taloudellisten vaikutusten epävarmuus, työläs
hankintaprosessi – näihin yleisimpiin ongelmakohtiin on apu ja ratkaisut saatavissa.
Lassi Vuorela
Kirjoittaja työskentelee analyytikkona Kuntarahoituksen tytäryhtiössä Inspirassa, joka tarjoaa talouden ja rahoituksen neuvonantopalveluita kuntasektorille ja sosiaaliseen asuntotuotantoon. Hän on erikoistunut kuntien tilahankkeisiin.
[1] Sykli & Kuntaliitto, 2018, Kysely kuntien toimitiloista vastaaville virkamiehille ja energia-asioihin perehtyneille asiantuntijoille
[2] Motiva, Akaan kaupungin ESCO-hanke, www.motiva.fi
Koronapandemian talousvaikutusten lievittämisessä on toistaiseksi keskitytty tuotantokapasiteetin varjelemiseen. Pyrkimyksenä on ollut, että talouden perusrakenteet eli yritykset ja työpaikat saataisiin säilymään epidemian yli edes suunnilleen samanlaisessa iskussa kuin kriisiin tultaessa.
Tämä on hyvä peruslinjaus niin kauan kuin pandemian akuutti vaihe jatkuu – tarpeetonta konkurssiaaltoa ja työttömyyden nousua on nykyisessä suhdannetilanteessa järkevää torjua. Samanaikaisesti on kuitenkin siirrettävä katse myös pandemian jälkeiseen aikaan. Koronakriisi voi pysyvästi muuttaa monia kulutustottumuksia ja talouden toimintamekanismeja. Siksi tuotantorakennetta ei voi pitkäkestoisesti yrittää jäädyttää pandemiaa edeltäneeseen muotoonsa vaan talouden uudistuminen on saatava käyntiin.
Tuottavuuskasvua ja kestävää kehitystä edistävillä julkisilla investoinneilla on eittämättä oma roolinsa, samoin panostuksilla ihmisten osaamiseen ja syrjäytymisen ehkäisyyn. Lisäksi erityistä huomiota on kiinnitettävä tuotantorakenteen markkinaehtoiseen uudistumiskykyyn. Yksityisten yritysten teknologiavalintoja ja liiketoimintamalleja ei voi julkisen vallan taholta liikaa ohjailla. Tarmoa kannattaa keskittää siihen, että yritysten innovaatio- ja investointitoiminnalle olisi mahdollisimman otolliset olosuhteet.
Suomessa yritysrakenteen uudistumiskyky tarvitsee tuekseen toimintaympäristön uudistuksia. Rakenneuudistusten tarve kohdistuu ainakin sosiaali- ja terveyspalveluihin, sosiaaliturvaan, verotukseen, koulutusjärjestelmään sekä työmarkkinoihin. Tehtävää siis riittää eikä onnistuminen ole helppoa. Poliittisesti rakenneuudistusten vaikeusastetta lisää, että lyhyellä aikavälillä reformit saattavat heikentää joidenkin väestöryhmien asemaa mutta tuottavat koko yhteiskuntaa hyödyttäviä tuloksia vasta ajan kanssa.
Lähivuosien tärkeimpiä kysymyksiä onkin, missä määrin uudistuspolitiikassa onnistutaan. Koko Euroopan tasolla on ilmeinen riski, että finanssipolitiikka päätyy samanlaiseen pattitilanteeseen, johon rahapolitiikka on jo ajautunut. Rakenteita säilyttävästä syömävelkakierteestä ei luovuta, koska siitä ei lyhyen aikavälin haasteiden vuoksi uskalleta päästää irti. Puhutaan Japanin tiestä: talouden kasvupotentiaali kuihtuu ja velkataakka kasvaa.
EU:n elvytyspaketti tarjoaa jäsenmaihin satojen miljardien edestä uutta pelivaraa seuraavien kolmen vuoden aikana. Näiden varojen järkevä, tulevaisuuden kasvuedellytyksiä vahvistava käyttö on EU-maille todellinen näytön paikka. Toivokaamme, että Euroopassa talouden uudistuminen saa vihdoin kaipaamansa piristysruiskeen.
Merkittävistä makroriskeistä huolimatta pörssikurssien trendinomainen toipuminen on kesäkuukausina jatkunut. Osakemarkkinat arvioivat, että talouden pahin sukellus on jo ohi, ja rokotteesta saataneen viimeistään ensi vuonna apua pandemian hallinnassa. Negatiiviset (reaali-)korot ovat myös ylläpitäneet markkinoiden riskinottohalukkuutta. Viruksen toinen aalto on silti omaisuusarvojenkin kannalta keskeisin riskitekijä.
Timo Vesala
Kirjoittaja on Kuntarahoituksen pääekonomisti.
Lue Vesalan aiempia kommentteja ja blogikirjoituksia:
Mikäli kunta onnistuu ESCO-hankkeen valmistelussa, löytyy hankkeelle takuulla myös tekijät, kertovat Assemblin Oy:n Energiayksikön liiketoimintajohtaja Vesa Harju sekä Caverion Suomi Oyj:n energiaspesialisti, talotekniikkapäällikkö Kimmo Kuitunen. Heidän mukaansa kuntasektori on kiinnostava markkina energiatehokkaassa rakentamisessa.
– Siellä on paljon potentiaalia. Kunnat ovat kuitenkin vielä
hieman lähtökuopissa heräilemässä energiatehokkuusinvestointien suhteen, Harju
sanoo.
Harjun mukaan ESCO-toimijalle kannattavimpia kohteita ovat
olleet suuret kokoontumispaikat, kun taas huonokuntoiset ja ongelmalliset
kohteet tulisi jättää pois.
Kohteiden valinnassa tulisi Harjun mukaan ottaa huomioon
korjausvelka, tehdyt remontit, kulutustiedot, käyttöaste sekä tulevaisuuden
suunnitelmat, kuten mahdolliset laajennukset.
– Energiainvestoinneissa kaikki voittavat, mutta jokainen
odotettu vuosi on pois viivan alta. Muista oikeat kohteet, Harju painottaa.
Yksityiset toimijat ovat Harjun ja Kuitusen mukaan usein
innokkaita vastaamaan kuntien energiatehokkuuskysyntään ja ohjeistavat
hyödyntämään heidän markkinointikoneistoaan.
– Palveluntuottajat tulevat mielellään kertomaan lisää,
soitto vain, eikä maksa mitään, Kuitunen kertoo.
Tarjousten laatupisteytys tärkeää
Tarjousten laatupisteytys on Kuitusen mukaan tärkeä osa
kilpailutusprosessia.
– Tilaajan näkökulmasta muun muassa hyvät
raportointimenetelmät, säästöjen todentaminen, huoltohenkilöiden ammattitaito,
asiakaspalvelun laatu ja nopeus ovat merkityksellisiä ja tulisi ottaa huomioon
laatupisteytyksessä, Kuitunen kertoo.
Hänen mukaansa osan tilaajalle tärkeiden muuttujien
huomioiminen tarjousten vertailussa voi olla kuitenkin haastavaa. Esimerkiksi
hiilidioksidipäästöjen vähentäminen kuuluu jokaisen kunnan tavoitteisiin, mutta
sen mukaan ottaminen tarjouksiin voi olla kyseenalaista.
– Hiilidioksidipäästöissä on tulkinnanvaraisuutta. Toimenpiteiden määrittely on häilyvää ja vaikutuksia on hyvin vaikea osoittaa aukottomasti, Harju sanoo.
Puitesopimuksella useampi kohde energiatehokkaaksi
Kunta voi hankkia energiatehokkuustoimenpiteitä suurellekin
joukolle kohteita yhdellä kilpailutuksella puitesopimuksen avulla.
Kilpailutusvaiheessa tarjoajat antavat tarjouksen vain muutamiin kohteisiin ja
kilpailutuksen ulkopuoliset energiatehokkuusinvestoinnit tehdään
puitesopimuksen kautta. Kunta siis saa energiaselvityksiä- ja tarjouksia
yhdellä kilpailutuksella, jolloin tarjouskilpailun keveys ja sopimuksen
kokonaisarvo houkuttelevat useampia toimijoita.
– Esimerkiksi Jyväskylän Tilapalvelut haki julkisten
hankintojen ilmoituskanava Hilmassa ESCO-puitesopimuskumppania neljän vuoden
puitesopimusjaksolle. Tilapalvelut määritti itse ensimmäiset kolme kohdetta,
jotka tarjoajat katselmoivat, ja joihin ne tarjosivat energiatehokkuusratkaisut.
Sopimuskumppani valittiin näiden kolmen kohteen perusteella, Kuitunen kertoo.
Puitesopimukseen perustuen tarjouskilpailun voittanut
toimija haki sopivia kohteita Jyväskylän kiinteistökannasta neljän vuoden ajan,
teki tilaajan kanssa päätettyihin kohteisiin katselmukset ja laati kunnalle
puitesopimuksen ehtojen mukaisia tarjouksia toimenpiteistä. Jyväskylän
Tilapalvelut päätti yksipuolisesti tarjousten hyväksymisestä.
– Palveluntarjoaja saa ennalta sovitun palkkion tekemästään
katselmoinnista, mikäli kunta ei hyväksyisi tarjousta, Kuitunen sanoo.
Hankinnan arvon ei kuitenkaan tarvitse nousta useisiin
miljooniin. Muutaman kohteen energiatehokkuusinvestoinnin kilpailutus voisi
toimia kuntasektorilla myös ilman puitesopimusta.
– Ainakin yksityisellä sektorilla esimerkiksi miljoonan
euron kilpailutus hoituu melko kivuttomasti. Julkisten kohteiden
energiatehokkuustoimenpiteitä on mielekästä lähteä tarjoamaan ilman
puitesopimustakin, sanoo Kuitunen.
Energiansäästötakuu ESCO-toimijalta
Kunnilla on mahdollisuus saada ESCO-toimijalta takuu
hankkeen energiasäästöistä. Tällöin kilpailutukseen sisällytettävien kohteiden
lukumäärään tulisi Harjun ja Kuitusen mukaan kiinnittää huomiota, jotta
prosessi pysyisi kevyenä.
Säästötakuun myötä laitteiston ylläpito ja huoltotoimenpiteet
jäävät ESCO-toimijan vastuulle määräajaksi.
– ESCO-toimija toimii ikään kuin pääurakoitsijana. Tilaaja
pääsee siinä mielessä helpolla, sanoo Kuitunen.
Laitteisto toimitetaan Kuitusen mukaan yleensä avaimet
käteen -periaatteella, jolloin tilaaja saa poikkeuksellisen pitkän viiden
vuoden takuun huoltoineen. Energiansäästötakuu voi olla esimerkiksi seitsemälle
vuodelle. Säästötakuun umpeuduttua jatko on sovittavissa erikseen.
Harjun ja Kuitusen mukaan ESCO-toimijat voivat sitoutua
energiasäästöihin vain omiin selvityksiin ja kohdekatselmuksiin perustuen. Näin
voidaan välttyä tulkinnanvaraisuuksilta.
– Energiansäästölupauksia varten selvitetään talotekniikka,
riskirakenteet ja kannattavat toimenpiteet, Harju kertoo.
Kannattavat energiatehokkuustoimenpiteet riippuvat täysin
investoinnin kohteesta.
– Mahdollisia energiatehokkuustoimenpiteitä ovat esimerkiksi
lämpöpumpputekniikan ja lämmöntalteenoton järjestelmät, valaistuksen
modernisointi ja automaatio, sanoo Harju.
Hänen mukaansa sekä energiankulutuksen että kiinteistöjen
automaatiojärjestelmien etähallinnan merkitys korostuu monimutkaisissa
hankkeissa. Etäseurannalla saadaan kiinteistön energiankäytöstä dataa, jota
analysoimalla laitteiden säädöt voidaan optimoida asiakkaan haluamien
olosuhteiden, käyttäjämäärien ja käyttöaikojen mukaan.
– Pelkällä etähallinnalla on saavutettu tietyissä tapauksissa 25 prosentin energiasäästöt. Automaatio-osaaminen ja etähallinnan asiantuntemus ovat vaativia erikoistumisia. Viime aikoina mukaan on otettu myös koneoppimista, jossa todella suuri potentiaali, Harju kertoo.
Suomalaiset kunnat ovat jo pitkään olleet ahdingossa, ja koronakriisi on syventänyt kuilua entisestään. Maa on lisävelkaantumisen tiellä.
Kuten
moni muu, myös Helsingin
yliopiston kaupunkitaloustieteen emeritusprofessori Heikki A.
Loikkanen seuraa tilannetta huolissaan. Loikkanen on tarkastellut kuntia ja
niiden kehitystä pitkään esimerkiksi kuntien suorituskyvyn kautta. Palataan suorituskykyyn
tarkemmin tuonnempana.
– Nyt on kyse eri tahojen sopeutumis- ja
innovaatiokyvystä uudessa tilanteessa, jossa akuutin perusongelman kestosta ei
ole varmuutta. Kaikki yhteiskunnan lohkot ovat murroksessa, jossa niin
johtamiselle, yhteistyölle kuin reformeille etsitään suuntaa tietämättä, onko
kurssia muutettava vielä useaan kertaan ennen kuin pidemmän aikavälin ongelmat
nousevat päivittäisten ongelmien rinnalle tai peräti päähuomion kohteeksi,
Loikkanen kommentoi nykyhetkeä.
Hän
on pitkän uransa aikana tutkinut myös integraatiokehitystä, alue- ja
kaupunkitaloutta, asuntomarkkinoita, koulutusta ja metsätaloutta. Juuri kuntataloutta Loikkanen on
käsitellyt muun muassa vuonna 2019 yhdessä kollegoidensa Ilkka Susiluodon
ja Michael Funkin kanssa julkaistussa artikkelissa ”Kuntien suorituskyky, politiikka ja johtaminen”.
Kustannustehokkuuden pitää olla kuntalaisten
intressissä
Kuntien tilanteesta keskustellaan paljon,
mutta keskustelu tuntuu usein pyörivän vain tiettyjen osa-alueiden ympärillä. Valtiovarainministeriön
kunta- ja aluehallinto-osaston johtaja Jani Pitkäniemi sanoi
Kuntarahoituksen haastattelussa
helmikuussa, että keskustelu menee hieman liiaksi
vallitsevien rakenteiden suojiin, kun tarvittaisiin yhteistä dialogia ja
avointa päätöksentekoa.
Miten ja mistä näkökulmasta suomalaisia
kuntia kannattaisi sitten tarkastella?
Loikkasen mukaan suomalaiset kunnat ovat verrattavissa
monialayritysten kaltaisiin palvelutuottajiin, joiden asema, johtamistapa ja
tavoitteet poikkeavat monella tapaa yritysten vastaavista. Maksuttomia tai
subventoituja palveluita tarjoavia kuntia ei voi arvioida niiden
kannattavuuden, esimerkiksi voiton avulla, mutta niiden suorituskykyä voidaan
kuitenkin tarkastella monin eri tavoin.
– Kuntalaisia ja mediaa kiinnostavat eniten
palvelutarjonta, niiden saatavuus, määrä ja laatu eli suoritteet. Esimerkiksi
lukioiden tapauksessa vanhempia ja mediaa kiinnostavat eniten koulujen
oppilaiden ylioppilaskirjoitusmenestys, josta julkaistaan paremmuusjärjestyksiä
vuosittain, Loikkanen sanoo.
Talousihmisten kiinnostus taas painottuu
budjettiasioihin, rahoitukseen sekä palveluiden kohdalla niistä aiheutuviin
menoihin, joiden taustalla ovat oman tuotannon kustannukset ja
ostopalvelumenot.
– Kumpikaan näistä näkökulmista, eli huomion
kiinnittäminen joko suoritteisiin tai menoihin ei kerro kunnan palvelusektorin
suorituskyvystä juuri mitään, hän huomauttaa.
Kunnan suorituskyvyn arviointi edellyttää
sitä, että verrataan suoritteita käytettävissä oleviin resursseihin, jolloin
saadaan esille toiminnan tehokkuus. Osa kuntien tehokkuuseroista johtuu kunnan
”olosuhdetekijöistä”, joihin kunta ei voi juuri vaikuttaa. Näihin eroihin
lukeutuu esimerkiksi syrjäinen sijainti.
– Osaan voidaan vaikuttaa omilla päätöksillä,
toimintojen järjestämisellä ja innovaatioilla, jotka onnistuessaan johtavat
suurempaan ja/tai parempaan palvelutarjontaan sen rahoittamiseksi käytettyä
rahamäärää kohti.
Pyrkimys kuntien suorituskyvyn parantamiseen
edellyttää Loikkasen mukaan tietoa siihen vaikuttavista tekijöistä. Missä
määrin kuntalaiset ja paikallispolitiikka ja kunnan johtaminen vaikuttavat
suorituskykyyn? Vai ovatko kuntien suorituskykyerot pääasiassa sellaisten
rakenteellisten tekijöiden seurausta, joihin kuntatasolla on vaikea tai
mahdoton vaikuttaa?
Näihin kysymyksiin Loikkanen kumppaneineen on
hakenut vastausta tutkimalla kuntien peruspalvelutarjonnan kustannustehokkuutta
monipalvelukokonaisuutena.
– Kunnan toimintojen kustannustehokkuus on
kuntalaisten intressissä, sillä se ratkaisee, kuinka paljon peruspalveluita kuntalaisille
saadaan niihin suunnatulla rahankäytöllä.
Kunnan koko ei ole tehokkuuden tae
Loikkanen yhteistyökumppaneineen on käyttänyt
menetelmiä, joilla on voitu arvioida yhdellä kertaa kuntien koko
peruspalvelutarjonnan kustannustehokkuutta. Tässä asetelmassa suoritteet ovat koulutus-,
sosiaali-, perusterveydenhuollon ja sivistystoimen palveluita ja panoksena niiden
tuotantoon tai hankintaan käytettyjä resurssit. Palvelutarjontaa mitataan eri
toimialoilla tuotetuilla palvelumäärillä, ja resurssi taas on koko peruspalvelutarjontaan
käytetty rahamäärä.
Vaikka nämä tutkimukset on tehty 1990-luvun
alun jälkeen, ja niiden tuloksia voidaan sanoa ”vanhoiksi”, Loikkanen katsoo
niillä olevan relevanssia nykypäivänäkin siitäkin huolimatta, että kuntakenttä
on sittemmin muuttunut.
– Kuntien kustannustehokkuuden erot
osoittautuivat verraten suuriksi. Tehottomimmat kunnat saivat suhteellisesti
vain noin 60 prosenttia tehokkaimpien suoritteista aikaan. Pieniä kuntia oli
sekä tehokkaimpien että tehottomimpien joukossa ja monet suuret kunnat puolestaan
olivat keskitason alapuolella, joten kuntakoko ei takaa tehokkuutta, hän sanoo.
Loikkasen mukaan korkeaa kustannustehokkuutta
selittävät kuntalaisten korkea koulutustaso, kunnan tiivis yhdyskuntarakenne,
kunnan työntekijöiden ikärakenne sekä yksityiseltä sektorilta ostettujen
palvelujen korkea osuus.
Alhaisesta kustannustehokkuudesta taas
kielivät kuntalaisten korkea tulotaso, syrjäinen sijainti, laaja
palveluvalikoima, korkea työttömyys ja ostot kuntayhtymiltä ja muilta kunnilta.
– Jo edellä mainittu kuntakoko, siis väestömäärä, ei selitä tehokkuuseroja tilastollisissa malleissa. Sama koskee myös politiikkamuuttujia, kuten monin eri tavoin mitattuja valtuustojen voimasuhteita ja äänestysaktiivisuutta.
Loikkanen on tarkastellut kuntia ja niiden kehitystä pitkään.
”Eivät johtamisen ammattilaisia edes yhdellä
toimialalla”
Ihmisten äänestyskäyttäytymisellä ei näytä
olevan vaikutusta kuntien palvelutarjonnan kustannustehokkuuteen. Tätä hän
luonnehtii kiusalliseksi asiaksi demokratian näkökulmasta.
– Toisaalta, kun tarkastellaan kuntien kokonaismenoja
asukasta kohti tai palvelusektorikohtaisia menoja, poliittisilla voimasuhteilla
on merkitystä. Nämä ilmentävät sitä, että kunnallispoliitikot ovat verraten
kaukana palvelusektorien organisatorisista ratkaisuista, jotka jäävät
kaupunginjohtajien ja muun virkamieskoneiston valmisteltaviksi.
Mitä suurempi kunta on, sitä vaikeampi
valtuutettujen on hallita eri sektorien tietoja ja kehittämismahdollisuuksia,
joiden varaan palvelujärjestelmät rakentuvat. Useimmat valtuutetut eivät
myöskään ole johtamisen ammattilaisia edes yhdellä kunnan toimialalla,
Loikkanen huomauttaa.
Heidän äänestyskäyttäytymisensä
kunnanvaltuustossa heijastelee äänestäjäkunnan intressejä ja huolen aiheita,
joita huomioon ottaessaan he edistävät uudelleenvalintaansa.
– Tässä asetelmassa on ymmärrettävää, että
valtuutettujen päärooli on tehdä pääasiassa rahaa koskevia budjettipäätöksiä
kuin organisatorisia ratkaisuja, jotka uusien innovaatioiden tai toimintojen
järkeistämisen kautta parantaisivat palvelutarjonnan kustannustehokkuutta. Näin
resurssien käytöllä saataisiin enemmän ja/tai parempia palveluja, Loikkanen
sanoo.
Kunnanjohtajamarkkinoilla positiivinen sana
yltää kauas
Kuntien kustannustehokkuuteen vaikuttavat myös kunnanjohtajan
henkilökohtaiset ominaisuudet, kuten koulutustaso, verkostoituminen ja yhteistyökyky
kunnan poliittisten päättäjien ja sen
työntekijöiden kanssa.
Sen
sijaan esimerkiksi kunnanjohtajan sukupuolella ja sillä, oliko tämä asunut
aiemmin kunnassa ei havaittu olevan yhteyttä tehokkuuden kanssa.
– Mitä paremmin kouluttautunut ja verkostoitunut
kunnanjohtaja on, sitä tehokkaammaksi kunta on mahdollista saada. Monilla
kunnanjohtajilla on kunnallistieteiden ja johtamisen opintoja takanaan, mikä edesauttaa
kunnanjohtajan mahdollisuuksia suoriutua tehtävässään. Sen tuloksena kuntalaiset
voivat saada enemmän ja parempia palveluita kunnan rahankäytön tuloksena, hän
sanoo.
Toisin
kuin osakeyhtiöissä, kunnissa on vaikea tehdä palkitsemisjärjestelmiä, jotka kannustavat
kunnanjohtajaa yhä parempiin suorituksiin. Mikä siis motivoi kunnanjohtajaa
tekemään aidosti parhaansa kunnan eteen?
Etenemismahdollisuus
on yksi tekijä. Kuntansa tehokkaaksi saaneiden ja kunnan väestömäärään nähden
alipalkatut kunnanjohtajat ylenevät
avoimiin hakuihin perustuvilla valtakunnallisilla kunnanjohtajamarkkinoilla todennäköisemmin
kuin muut.
–
Toisin sanoen urakannustinmekanismi toimii ja edistää tehokasta toimintaa
aikaansaaneiden kunnanjohtajien etenemistä urallaan. Kunnanjohtajamarkkinat
siis ohjaavat parhaita kykyjä pienistä kunnista suuriin, joissa palkat ja muut
edutkin paranevat.
Toisaalta
kunnanjohtajien iän karttuessa urakannustimet hiipuvat ja alttius jatkaa
samassa kunnassa kasvaa.
– Se, että kustannustehokkuus näyttää
välittyvän viranhakuprosesseihin vaikuttavana tekijänä on hämmästyttävää
sikäli, että kuntien kustannustehokkuudesta ei ole mitään tilastoa tai
säännöllistä tutkimustietoa tarjolla. Suoritteiden tietoperustakin on edelleen
osin heikossa jamassa ja alihyödynnetty, Loikkanen sanoo.
Näiltä osin positiivinen viesti voi kiiriä kauas: kun hakija on saanut kunnassa hyvää aikaiseksi, palvelusektorit toimivat ja talous on kunnossa, niin mahdollisuus tulla valituksi isompaan kuntaan kasvaa ja tällöin palkkakin nousee.
”Oppositio ei grillaa vallassaolijoita”
Viime
vuosina osassa kuntia on siirrytty pormestarijärjestelmään vaihtelevissa
muodoissaan.
–
Jos pormestari valitaan kunnanvaltuuston jäsenistä, asetelma poikkeaa huomattavasti kaupunginjohtajajärjestelmästä
sikäli, että avoimen valtakunnallisen kilpailun sijasta ehdokkaiden joukko
rajoittuu aivan olennaisesti. Samalla kuntien ylimpien virkamiesten asema
muuttuu ja kuntasektoriin liittyvät virkamiesten urakannusteet heikkenevät,
Loikkanen sanoo.
Laajasti
omaksuttu pormestarijärjestelmä voi hänen mukaansa heikentää myös kannusteita
kunnallistieteiden ja julkisjohtamisen opintoihin, kun parhaat kuntasektorin
virkapaikat katoavat.
–
Siitä, miten pormestarimallit ja uudet johtamisjärjestelmät vaikuttavat kuntien suorituskykyyn Suomessa ei ole tietääkseni empiiristä tutkimustietoa
ja tapauksiakin on vielä vähän. Toisaalta virkamies-kunnanjohtajan aseman voi
sanoa Suomessa olevan liian vahva demokratian kannalta.
Useissa
muissa maissa kunnanhallituksen ja valtuuston asemia on parannettu tekemällä
niiden johdossa olevista
päätoimisia. Toisaalta, toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa, Suomessa
kaikki puolueet ovat edustettuina kunnanhallituksessa valtuutettujensa
suhteessa. Naapurimaassa paikallispolitiikassa on tyypillisesti
hallitus-oppositioasetelma, hän jatkaa.
Mikä
vaikutus hallitus-oppositioasetelman puuttumisella on suorituskykyyn: edistääkö
tällainen kilpailun rajoitus kuntien innovatiivisuutta ja suorituskyvyn
paranemista pitkällä aikavälillä?
–
Suomessa kunnanhallituksessa ovat kaikki edustettuina, mikä tarkoittaa sitä,
että kaikki ovat vastuussa
kaikesta. Oppositio ei myöskään grillaa vallassaolijoita ja esitä
vaihtoehtojaan. Myös tapa käydä kunnallisvaalikamppailuja muuttuu, jos on vaara
jäädä oppositioon, Loikkanen sanoo.
Jos suorituskykyä vielä mietitään, niin miten tämänhetkistä tilannetta voisi peilata sen näkökulmasta?
– Suorituskyvystä puhuminen voi alkuun tuntua väärältä nykyisessä tilanteessa, mutta tämä on väärä diagnoosi. Nyt jos koskaan tarvitaan kotitalouksien, yritysten ja julkisen sektorin puolella keinoja selvitä ja saada niukentuneesta resurssipohjasta enemmän irti suoritteita ja vaikuttavuutta, ja osin jatkuvasti uusin keinoin, Loikkanen summaa.
Jyväskylän Tilapalvelun energia-asiantuntijan Tero Hirvelän mukaan ESCO- ja muut energiatehokkuushankkeet ovat lähes tavallisia rakennusprojekteja ja kilpailutetaan samat asiat mielessä. Turhasta itsekriittisyydestä tulisi hänen mukaansa luopua, ja tarvittaessa pyytää ulkopuolisia asiantuntijoita apuun, kuten Jyväskylässäkin on tehty.
ESCO-kilpailutusmallit eivät Hirvelän mukaan sovi
välttämättä kaikille kunnille sellaisenaan.
Tero Hirvelä
– Tulisi miettiä juuri omalle kunnalle sopiva
kilpailutusmalli, Hirvelä sanoo.
Tyypillinen ESCO-hanke on Hirvelän mukaan suhteellisen aikaa
vievä ja vaatii tilaajalta paneutumista yksityiskohtiin, mutta kun
yhteistyötavat toimittajan kanssa on opittu ja luottamus hyvällä tasolla, myös
odote lopputuloksista paranee. Jyväskylässä ESCO-hankkeilla kerrytetyt
kunta-alan energiatehokkuussopimuksessa (KETS) seurattavat säästöt ovat olleet
moninkertaiset muihin toteutustapoihin verrattuna.
– Tilaajan vastuulla on esimerkiksi lisätä tarjouspyyntöön
ja sopimuksiin energiasäästöjen todentamisvaatimus. Jyväskylän kaupunki on
mitannut muun muassa tilojen sisäilman laatua, jotta energiasäästöjä ei
haettaisi sen kustannuksella, Hirvelä sanoo.
Jyväskylässä energiansäästöhankkeita on toteutettu esimerkiksi kouluissa, uimahallissa, jäähallissa ja kaupunginteatterissa. Tulevaisuudessa Hirvelän mukaan energiansäästöjä tavoitellaan myös rakennusautomaation innovaatioiden avulla, optimoimalla laitteiden toiminnot kiinteistön käytön ja tarpeiden mukaisesti.
Energiatehokkuus jatkuvaa tekemistä
Tampereen Tilapalveluiden kiinteistöpäällikkö Jussi Kuoppala arvioi Tampereen energiatehokkuuden syntyvän ESCO-hankkeiden lisäksi monin muin tavoin.
– Kaupungin kiinteistöjen energiatehokkuus koostuu
lukemattomista pienemmistä toimenpiteistä: säädöistä, poikkeamareagoinneista,
kunnossapitotöistä sekä investoinneista, joita tehdään päivittäin osana
normaalia kiinteistöjen ylläpitoa. ESCO-hankkeet ovat yksi tapa pyrkiä
parantamaan yksittäisen kiinteistön tai muutamien kiinteistöjen
energiatehokkuutta, Kuoppala sanoo.
Jussi Kuoppala
Kuoppalan mukaan energiatehokkuusinvestoinnit eivät ole
Tampereella pelkästään erillisiä hankkeita, vaan jokainen peruskorjaushanke ja
isompi investointihanke on myös energiatehokkuushanke.
– Noin 6–7 miljoonan
euron peruskorjauksessa varsinaisen energiatehokkuuden osuus on häviävän pieni.
Energiatoimijat usein ehdottavat toimenpiteitä vanhoihin kohteisiin, joissa on
8–10 vuotta elinkaarta jäljellä. Vanhoissa kohteissa täytyy muistaa iän tuomat
riskit, kuten sisäongelmat. Uudemmissa kohteissa mahdolliset parannukset
kohdistuvat pääasiassa järjestelmien optimointiin, Kuoppala kertoo.
Kiinteistöjen peruskorjausten ajankohdat vaikuttavat myös
Hirvelän mukaan merkittävästi energiatehokkuusinvestointien kannattavuuteen.
Uusissa rakennushankkeissa energiatehokkuus tulee ottaa huomioon välittömien
energiaratkaisujen lisäksi myös tulevaisuuden peruskorjaukset silmällä pitäen.
Niin Jyväskylässä kuin Tampereellakin rakennusten
energiatehokkuus saa alkunsa kaupungin strategiasta, mutta pelkästään
hiilidioksiditavoitteilla ei rakentamista ohjata.
– Kaupungilla on hiilidioksiditavoitteet, mutta
hiilidioksidi on rakennusammattilaisillekin vieras käsite. Rakennusmääräykset
ohjaavat rakentamista, ei hiilidioksidi, kertoo Hirvelä.
Tampereen kaupungin strategiassakin on Kuoppalan mukaan
tavoitteet hiilidioksidille. Tiekartta CO2-vapaaseen Tampereeseen on
valmistumassa ja siinä asetetaan energiatehokkuustavoitteita niin
rakentamiselle kuin ylläpidollekin.
– Tampereella toimitilalinjauksissa ei tarkkaan määritellä miten ja mitä tehdään. Uudisrakentamiselle ja peruskorjauksille on kuitenkin olemassa omat energiatehokkuusluokkatavoitteensa. Pienemmille investoinneille on myös tietty korvamerkitty investointibudjetti energiatehokkuushankkeita varten. Lisäksi öljylämmityksestä luopumiseen on tehty tarkempaa suunnitelmaa, Kuoppala kertoo.
ESCO-hankkeet yksi monista tavoista parantaa energiatehokkuutta
ESCO-hankkeet ovat vain yksi tapa edistää kuntakiinteistöjen
energiatehokkuutta. Kunnat voivat toteuttaa pienempiä yksittäisiä energiatehokkuusinvestointeja
myös suorahankintana.
Jyväskylässä on Hirvelän mukaan hankittu aurinkopaneeleja
myös jälkiasennettuna, ja kokemukset ovat olleet positiivisia. Yksittäisiä
muutamien kymmenien tuhansien aurinkopaneelihankintoja on tehty kassasta.
– Tarkka suunnittelu
on tärkeää erityisesti vanhan tai suojellun rakennuskannan kohdalla, Hirvelä
kertoo.
Myös Kuoppala kertoo Tampereen kaupungin investoivan
aurinkovoimaan.
– Aurinkopaneeleja asennellaan vuosittain.
Jyväskylä on Hirvelän mukaan myös kilpailuttanut
öljylämmitteisten kohteiden lämmitysjärjestelmiä. Tarjoajat saivat ehdottaa
vaihtoehtoista lämmitystapaa vapaasti.
– Kaupunki kilpailutti kolmen koulun lämmitysmuodon
uudistamisen. Yksi tarjoaja valitsi maalämmön, joka oli tarjouskilpailun
edullisin, sanoo Hirvelä.
Kuntien ei hänen mukaansa tarvitse välttämättä perehtyä
erilaisiin teknisiin ratkaisuihin ja ohjata tarjoajia kilpailutuksessa
hiilineutraaliin suuntaan, vaan luottaa uusiutuvan energian megatrendiin ja
siihen, että vähäpäästöisin ratkaisu on myös usein edullisin.
Tampereella lämmitystavan uusimiset menevät Kuoppalan mukaan
jo rutiinilla.
– Vuosittain vaihdamme öljylämmityksiä kauko- tai
maalämpöön. Meillä konsultti tekee vaihtoehtoistarkastelun ja laskee
takaisinmaksuajat sekä muut olennaiset luvut hiilidioksidipäästöineen.
Analyysin perusteella valitaan järkevimmät ratkaisut elinkaarikustannukset
huomioiden. Meillä lämmitysmuodon uudistamisen suunnittelun toteuttavat
pääsääntöisesti puitesopimuskumppanit, kuten myös toteutuksen urakoinnit.
Tampereen Tilapalvelut Oy toimii hankkeissa rakennuttajana, Kuoppala sanoo.
– Jyväskylän kaupungilla on vielä toistakymmentä
sähkölämmitteistä kohdetta jäljellä, mutta ne eivät ole vielä
peruskorjausiässä, eikä niihin siksi ole investoitu, Hirvelä kertoo.
Kaikkea ei kannata tehdä itse
Ylläpito ja huolto ovat tärkeässä roolissa myös
energiatehokkuushankinnoissa, eikä työ pääty investointivaiheeseen.
ESCO-hankkeissakin palveluntuottaja vastaa laitteiden ylläpidosta vain sovitun
määräajan, jonka jälkeen laitteistojen huolto siirtyy kunnalle. Hirvelän viesti
muille kunnille on, että energiatehokkuuteen voi kasvaa ainoastaan tekemisen
kautta.
– 1990-luvulla sähköjärjestelmien uudistukset toivat
kaupunkien ja kuntien huoltomiehille uusia haasteita, joiden kanssa oltiin
aluksi hieman ymmällään. Tekemällä kuitenkin opittiin.
Energiatehokkuushankkeitakaan ei opita tekemään pitämällä projekteja
pöytälaatikossa.
Kuoppalan mukaan Tampereen kaupungilla on paljon hyvää
energiaosaamista, mutta kaupungin ei ole kannattavaa hankkia itselleen kaikkea
erityisosaamista.
–Yksityisellä sektorilla energia-asiantuntijat ovat
vaativissa hankkeissa päivittäin, seuraavat alan kehitystä, kouluttautuvat ja
heillä on käytössään viimeisimmät ohjelmistot. Tämän vuoksi yksityisen sektorin
erityisosaaminen kehittyy julkista sektoria nopeammin, Kuoppala kertoo.
Hänen mukaansa onkin usein parempi vaihtoehto hankkia
osaajat yksityiseltä sektorilta hankkeeseen tai projektiin kuin pyrkiä
ylläpitämään yksityistä sektoria vastaava erikoisosaamisen taso kaikilla osa-alueilla.
– Paras oppi ja hyöty saadaan, kun kunnan oma ylläpidosta vastaava organisaatio on mukana ja sitoutuu vahvasti mukaan energiatehokkuushankkeeseen, Kuoppala kertoo.
Koronapandemia on aiheuttanut maailmantaloudessa syvän taantuman. Vuoden kahden ensimmäisen neljänneksen aikana bruttokansantuote on useissa maissa laskenut jyrkemmin kuin kertaakaan toisen maailmansodan jälkeen. Yhdysvalloissa BKT on supistunut vuoden alusta kumulatiivisesti lähes 11 prosenttia, Saksassa 12, Ranskassa 19 ja Espanjassa peräti 23 prosenttia. Alustavien ennakkotietojen mukaan Ruotsin kokonaistuotanto olisi alkuvuoden aikana alentunut noin 9 prosenttia. Suomen huhti–kesäkuun tilinpitolukuja ei ole vielä raportoitu, mutta erilaisten BKT-indikaattoreiden perusteella Suomen talouden luisu näyttäisi alkuvuonna olleen kutakuinkin Ruotsin kehityksen kaltaista.
Talouden syöksy on ollut historiallisen jyrkkää mutta
sittenkin melko lailla odotusten mukaista, eivätkä kaikkein synkimmät
talousskenaariot ole toteutuneet. Kotitalouksien maksukorttitapahtumien sekä
erilaisten luottamuskyselyiden perusteella talouden pohjakosketus ajoittui jo huhtikuulle.
Toukokuusta lähtien aktiviteetin taso on alkanut palautua, ja kesän aikana
kasvun viriäminen on ollut entistä laaja-alaisempaa.
Epidemiatilanteen paheneminen on kuitenkin yhä merkittävä lyhyen
aikavälin uhka taloudelle. Yhdysvalloissa tautitapausten lisääntyminen on jo
selvästi jarruttanut kysynnän elpymistä, ja vastaava kehitys, joskin
lievemmässä mittakaavassa, lienee edessä myös Euroopassa.
Suomeen koronakriisi välittyy osin viiveellä
Suomi selvisi koronapandemian ensimmäisestä aallosta
keskimääräistä vähäisemmin vaurioin sekä kansanterveyden että talouden
näkökulmasta. Merkittävä osa koronan negatiivisista vaikutuksista välittyy
Suomeen kuitenkin vasta viiveellä, kun investoinnit ja ulkomaankauppa
globaalisti hidastuvat. Vientiteollisuuden ongelmat saattavatkin olla
pahimmillaan vasta loppuvuonna tai ensi vuoden alkupuolella. Kun
samanaikaisesti kotimainen uudisrakentaminen vähenee, Suomen toipuminen
kriisistä voi kestää monia verrokkimaita pidempään.
Kesäkuukausina korot ovat jatkaneet laskevalla trendillä
Vaikka taloudessa on kesän aikana tapahtunut myönteistä kehitystä, korot ovat samanaikaisesti laskeneet lähelle pandemian alkuvaiheen pohjatasoja. Korkoliike on sikäli yllättävää, että talouden voimakas elvytys on jo jonkin verran piristänyt alamaissa olleita inflaatio-odotuksia. Korkomarkkinoiden kehitys todennäköisesti heijastelee koronakriisin pitkän aikavälin vaikutuksia talouden kasvupotentiaaliin. Riski epidemian uusista aalloista sekä epävarmuus kulutuskäyttäytymisen kehityksestä ovat jo vähentäneet investointihaluja. Yritysten investointirohkeuden tyrehtyminen on tuotantorakenteen uudistumisen ja tulevaisuuden tuottavuuskasvun näkökulmasta erityisen huono uutinen.
Euroopan keskuspankin mittavat, pankkijärjestelmän
likviditeettiä tukevat toimet ovat purkaneet euribor-koroista ylimääräisen
riskihinnoittelun, ja euriborit ovat palautuneet jo lähelle maaliskuun
matalimpia tasoja. Rahapolitiikan odotetaan pysyvän vuosia hyvin kevyenä, ja
markkinat hinnoittelevat negatiivisten korkojen jatkuvan ainakin vuosikymmenen
puoliväliin saakka.
Merkittävistä makroriskeistä huolimatta pörssikurssien trendinomainen toipuminen on kesäkuukausina jatkunut. Osakemarkkinat arvioivat, että talouden pahin sukellus on jo ohi, ja rokotteesta saataneen viimeistään ensi vuonna apua pandemian hallinnassa. Negatiiviset (reaali-)korot ovat myös ylläpitäneet markkinoiden riskinottohalukkuutta. Viruksen toinen aalto on silti omaisuusarvojenkin kannalta keskeisin riskitekijä.
Timo Vesala
Kirjoittaja on Kuntarahoituksen pääekonomisti.
Lue Vesalan aiempia kommentteja ja blogikirjoituksia:
Pitkän linjan kuntatutkija Jenni Airaksinen, toiminnanjohtaja
Jouni Parkkonen Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät KOVA ry:stä sekä
Kuntarahoituksen yhteiskunnallisen rahoituksen kehityksestä vastaava Päivi
Petäjäniemi ovat isojen kysymysten äärellä. Yhteiskunnallisen rahoituksen
hankkeita arvioidessaan he pohtivat, millaiset investoinnit tukevat niin
yksilön kuin yhteisön hyvinvointia ja koko yhteiskunnan kehitystä jopa
vuosikymmenien ajan.
Hankkeiden arviointiryhmällä on vahva, yhteinen näkemys
investointiperiaatteista Suomen nykytilanteessa. Vaikka maa on koronakriisin
jäljiltä kovassa taloudellisessa paineessa, on inhimillisistä arvoista ja hyvinvointia
laajasti tukevista valinnoista pidettävä kiinni.
– Investointipäätösten vaikutuksia on tässäkin tilanteessa uskallettava
tarkastella monesta eri näkökulmasta ja pitkällä tähtäimellä. Miten nyt
tehtävät valinnat vaikuttavat ihmisten hyvinvointiin, elinympäristöön, alueen
kehitykseen ja elinvoimaan vuosikymmenien ajan, Airaksinen peräänkuuluttaa.
Kuntarahoituksen kehittämän yhteiskunnallisen rahoituksen
kriteerit ovat asiantuntijoiden mielestä kelpo apuväline arviointiin.
– Kun yhteiskunnallista rahoitusta saaneet hankkeet saavat näkyvyyttä ja niiden hyödyt tuodaan esiin, on muiden mahdollista peilata omia investointisuunnitelmiaan niitä vasten. Parhaimmillaan Suomeen voi syntyä yhteinen malli ja kehikko, jonka kautta kaikki kuntien investoinnit analysoidaan, Airaksinen visioi.
Asumisen näkökulmasta asiaa tarkasteleva Jouni Parkkonen on
samoilla linjoilla.
– Hienointa olisi, että yhteiskunnallinen rahoitus tekisi
itsensä tarpeettomaksi eli sen sisältämät periaatteet otettaisiin
automaattisesti huomioon myös asuntotuotannossa. Esimerkiksi ympäristöasioissa
näin on kiinteistöalalla jo pitkälti käynytkin.
Jokainen yhteinen euro hyötykäyttöön
Jenni Airaksinen kannustaa kuntapäättäjiä katsomaan asioita
aina vähintään yhden, mieluiten kahden tai kolmen valtuustokauden yli valintoja
tehdessään.
– Kun käytetään julkisia varoja, pitää tunnistaa ne asiat,
joilla saadaan vaikutuksia aikaan ja ymmärtää päätösten koko vaikutusketju myös
pitkällä aikavälillä. Jokaisella eurolla, joka yhteiseen pottiin laitetaan,
pitää saada mahdollisimman paljon hyvää. Yksilön hyvinvointia edistävä panos kääntyy
myös yhteiskunnalliseksi hyödyksi, kun myöhemmin ei tarvita korjaavia
toimenpiteitä.
Airaksinen muistuttaa myös, että koko järjestelmämme
perustuu luottamukseen.
– Ihmisten on voitava luottaa siihen, että kunnissa
päätöksentekijät tekevät sitä, mitä varten heidät on tehtäväänsä äänestetty,
kantavat vastuuta ja ohjaavat yhteisiä varoja suuntaan, joka on meille kaikille
hyväksi.
Hyvänä esimerkkinä tästä Airaksinen nostaa esiin Sodankylän
Hyvinvointikeskus Sopukan, joka on yksi Kuntarahoituksen yhteiskunnallista
rahoitusta saaneista hankkeista.
– Sodankylän hanke on erittäin kunnianhimoinen ja laaja
hanke, jossa on hienosti tunnistettu alueen erityishaasteet ja lähdetty
rohkeasti ratkomaan niitä. Sen sijaan, että pistetään ihmiset vaeltamaan
luukulta ja siilosta toiseen, kootaan palvelut saman katon alle ja tuetaan
niiden saatavuutta digitaalisesti.
Markkinatalous ei ratkaise asumisen haasteita
Toiminnanjohtaja Jouni Parkkonen pitää yhteiskunnallista
rahoitusta välttämättömänä, kun tavoitellaan asumisen tasavertaisuutta.
– Missään päin maailmaa vapaarahoitteinen asuntotuotanto ei
ole yksin pystynyt ratkaisemaan asumisen hintaan ja saatavuuteen liittyvää
kysymystä. Päinvastoin maissa, joissa julkisen vallan tukema asuntotuotanto on
laiminlyöty, ovat eriarvoistuminen, asunnottomuus ja häätöjen määrä kasvaneet. Myös
asumisen hinta on kallistunut merkittävästi.
Parkkonen viittaa myös OECD:n viime vuonna julkaisemaan
raporttiin.
– OECD:n raportti kurjistuvasta keskiluokasta kertoo, että asuntojen
hintaan ja saatavuuteen liittyvät ongelmat koskettavat nyt jo keskiluokkaakin.
Asumisen hinta on tällä vuosituhannella noussut merkittävästi ja esimerkiksi asuntomarkkinoille
tulevien nuorten tilanne vaikeutuu päivä päivältä, jos kohtuuhintaista
asuntotuotantoa ei lisätä.
Hieno esimerkki laaja-alaisesta, uuden aikakauden
ajattelusta on Kuntarahoituksen yhteiskunnallista rahoitusta saanut
Setlementtiasuntojen asumiskonsepti Espoon Tapiolassa.
– Siellä toteutettavat yhteisölliset asumisratkaisut
vähentävät yksinäisyyttä, joka on iso ja vakava ongelma meillä kaikissa
ikäryhmissä. Ansiokas hanke monipuolistaa normaaliuden käsitettä ja auttaa
erityisryhmiin kuuluvia mukaan muuhun yhteiskuntaan.
Hyvä hetki laittaa kuokka maahan
Jouni Parkkonen muistuttaa, että myös asuntotuotanto on
pitkäjänteistä puuhaa ja sijoitusten hyötyjä pitää tarkastella laaja-alaisesti.
– Kiinteistöalalla kvartaali todellakin on 25 vuotta paitsi omistamisen,
myös rakennusten huollon ja korjaamisen näkökulmasta tarkasteltuna.
Parkkonen näkee korona-ajassa myös mahdollisuuksia.
– Kohtuuhintaiselle asuntorakentamiselle on nyt hyvät
lähtökohdat. Kaupungistuminen ilmiönä jatkuu, mutta myös kasvukeskusten
ulkopuolella on paljon uudistettavaa asuntokantaa. Kapasiteettia on tarjolla ja
rakentamisen hintataso kevenee, kun vapaarahoitteinen tuotanto vähenee. Myös
hallituksen lisätalousarviossa on useita toimia, joilla kohtuuhintaista
asuntotuotantoa edistetään. Nyt on hyvä aika laittaa kuokka maahan ja alkaa
korjata ja rakentaa koko Suomessa!
Kuntarahoituksen uusi yhteiskunnallinen rahoitus on suunnattu erityisen vaikuttaville ja laaja-alaista yhteiskunnallista hyötyä tuottaville hankkeille. Asumiseen, hyvinvointiin tai koulutukseen keskittyvien hankkeiden on edistettävä yhdenvertaisuutta, yhteisöllisyyttä, hyvinvointia tai kuntien tai niiden alueiden elinvoimaa. Yhteiskunnallista rahoitusta voivat saada kuntasektorin yhteisöt sekä valtion tukeman yleishyödyllisen asuntotuotannon toimijat. Asuntotuotantoon kuuluu sekä kohtuuhintainen vuokra-asuntotuotanto että erityisryhmien asuminen.
Työelämässä puhutaan usein varhaisen välittämisen mallista.
Se on toimintatapa, jonka avulla pyritään tunnistamaan inhimilliset ongelmat
mahdollisimman aikaisin ja estämään niiden kärjistyminen pitkäaikaisiksi sairauksiksi,
työkyvyttömyydeksi ja ylipäätään inhimilliseksi kärsimykseksi. Kyse on nimensä
mukaisesti välittämisestä, jota on parhaimmassa tapauksessa toteuttamassa koko
yksilöä ympäröivä yhteisö.
Samaa analogiaa voidaan soveltaa myös koronapandemian
tarkastelussa. Varhaisella välittämisellä ja oikein kohdistetuilla toimilla
Suomi ja suomalaiset ovat onnistuneet verrattain hyvin välttämään viruksen
aiheuttaman katastrofin niin yhteiskunnallisella kuin inhimilliselläkin tasolla.
On ollut jopa hämmentävää huomata, miten yksittäiset ihmiset ovat luopuneet
vapaaehtoisesti vapauksistaan ja oikeuksistaan yhteisen terveyden ja
turvallisuuden puolesta.
Virus saadaan aikanaan hallintaan ja elämä palautuu taas
uomiinsa. On kuitenkin monia asioita ja toimintatapoja, joita kulunut kevät on
pakottanut tekemään toisin – tapoja, joiden oletettiin olevan mahdottomia tai hankalasti
toteutettavia, mutta jotka osoittautuivatkin mahdollisiksi.
Valitettavasti eräs tekijä on kuitenkin edelleen uhkaavuudessaan
muuttumaton. Toteutuessaan ilmastonmuutos tulee aiheuttamaan enemmän kärsimystä
ja taloudellista vahinkoa kuin mikään ihmiskuntaa aiemmin kohdannut kriisi. Se
ei pysähdy maanosien, valtioiden tai maakuntien rajoille, eikä siltä suojaa
käsidesi tai kasvomaski.
Ilman välitöntä uhkaa asiat harvoin muuttuvat. Liian usein
moni merkittävä muutos on edellyttänyt mustien joutsenten ilmaantumista pihoillemme.
Liian usein pakko on rajannut päätösvaihtoehdot vertauskuvaan valinnasta ruton
ja koleran välillä. Liian usein akuutti kriisi on kaventanut
päätöksentekijöiden näkökentän kapeaksi putkeksi, jossa paras, mitä voidaan
saada aikaan, on valita vähiten huono vaihtoehto.
Ilmastonmuutos on kiistaton uhka, ja samalla salakavala ja viheliäinen.
Se on tappavaan virukseen verrattuna liian epämääräinen ollakseen välitön uhka
olemassaololle, mutta itämisajaltaan liian pitkä vaikuttaakseen tarpeeksi tänään
tehtäviin päätöksiin. Silti meidän tulisi kohdata se samalla tavalla kuin meneillään
oleva pandemia; muuttaa toimintatapojamme, luopua totutusta ja löytää uutta.
Osata säilyttää vanhasta se, mikä on kestävää ja elinkelpoista, mutta samalla
omaksua uusia tapoja ja menetelmiä, joiden avulla sopeudumme paremmin ja turvallisemmin
tuleviin muutoksiin.
Koronakriisin jälkeinen globaali elvytys tarjoaa ennennäkemättömät mahdollisuudet muuttaa kehityksen suuntaa. Mutta onko meillä uskallusta, kykyä ja halua luopua eilisen tavoista huomisen hyväksi? Ilmastonmuutoskriisissä meillä on keinot vielä pääosin omissa käsissä – tarvitaan vain varhaista välittämistä ja rohkeutta toimia.
Kirjoittaja on Kuntarahoituksen vihreästä rahoituksesta vastaava asiakkuuspäällikkö.
