Ota yhteyttä Kirjaudu Avautuu uuteen välilehteen
Hae sivustolta

Timo Vesala: Terveys on nyt tärkeintä – silti talouden sairastuminenkin on huomioitava

Koronaviruksen vastaisessa taistelussa juuri nyt on tärkeintä hidastaa epidemian etenemistä, jotta sairaalahoitoa samanaikaisesti vaativien potilaiden määrät kyetään pitämään riittävän pieninä. Jokaisella kansalaisella on suuri vastuu annettujen määräysten, suositusten ja ohjeistusten noudattamisessa.

Päättäjät joutuvat tekemään ratkaisuja suuren epävarmuuden vallitessa. Onneksi he ovat myös parhaiten ja laajimmin informoituja. Työtaakka on silti valtava. Akuutissa terveyskriisissä kansalaiset odottavat päättäjiltä ensisijaisesti hoivaa ja suojelua. Samanaikaisesti hallitus joutuu pitämään katseen myös siinä, miten yhteiskunnan nopea toipuminen voidaan varmistaa, kun epidemian akuutti vaihe menee aikanaan ohi. Talouden sairastumistakin pitää hoitaa, koska syvä taantuma aiheuttaa suuria hyvinvointitappioita, vaikkei välittömästi henkeä uhkaakaan.

Taantumaa ei voi estää, mutta tuotantokyvystä on yritettävä pitää huolta

Hyvinvointi syntyy työstä – siitä, että tuotamme tavaroita ja palveluita itsellemme ja toisillemme kulutettavaksi. Koronavirus on iskenyt tähän talouden perusfunktioon. Erityisesti monilla palvelusektorin toimialoilla virus on estänyt hyvinvointia synnyttävän työnteon.

Nämä tuotantomenetykset lienevät suurelta osin peruuttamattomia, koska palvelukokemukset ovat usein ainutkertaisia. On epätodennäköistä, että kaikki nauttimatta jääneet aamulatet tai elokuvissakäynnit täysimääräisesti kompensoituvat normaalia suurempana kulutuksena, kun yhteiskunta palautuu normaaliin päiväjärjestykseen. Toki osa kulutuksesta korvautuu jo akuutin kriisin aikana alhaisemman arvonlisän tuotteilla: esimerkiksi aamulaten sijaan nautimmekin kupin itse keitettyä suodatinkahvia. Yhtä kaikki, arvonlisää jää syntymättä ja talouteen syntyy lovi.

Hyvä uutinen toisaalta on, että palvelusektorilla on myös hyvät edellytykset toipua rivakasti. Kun koronarajoitusten jälkeen ihmiset alkavat jälleen käyttää matkailu-, ravintola- ja viihdepalveluja, kysyntätilanne voi nopeastikin normalisoitua.  

Väliaikaiseen taantumaan johtavia tuotantomenetyksiä emme siis voi estää, koska läheskään kaikkia reaalitalouden normaaleja liiketoimia ei nyt poikkeusoloissa yksinkertaisesti voida toteuttaa. Siksi päähuomio talouden tukemisessa on pistettävä tuotantokyvyn varjelemiseen. Parhaassa tapauksessa talouden perusrakenteet, yritykset ja työpaikat, saadaan säilymään epidemian yli suunnilleen samanlaisessa iskussa kuin koronakriisiin tultaessa.

Millaista talouden tukea nyt tarvitaan?

Talous yritetään ikään kuin väliaikaisesti nukuttaa ja kiikuttaa sitten nopeasti heräämöön, kun kansanterveydelliset olosuhteet sen sallivat. Mitkä tukitoimet tätä tavoitetta parhaiten edistäisivät?

Talouden häiriöissä viranomaisten nopein selkäydinreaktio on yleensä lainarahan virtaamisen turvaaminen reaalitalouteen. Keskuspankkien rooli on tässä keskeinen, mutta usein valtiotkin lisäävät kapasiteettia taata avoimen sektorin luottoja. Näin on nytkin toimittu: keskuspankit ovat lisänneet erittäin voimakkaasti rahatalouden elvytystä ja muun muassa Suomen hallitus todennut, että ”Finnvera takaa ja pankit jakaa”.

Normaalissa taantumassa nämä ovatkin tehokkaita toimia. Nyt ei kuitenkaan olla tekemisissä normaalin taantuman, vaan talouden ennennäkemättömän äkkipysähdyksen kanssa. Vieläpä niin, että suurin isku kohdistuu pieniin ja keskisuurin palvelusektorin yrityksiin, joilla on pienet puskurit ja vähän pelivaraa. Tämän tuotantorakenteen ja sen työpaikkojen säilyttäminen ei pelkästään velkaa lisäämällä onnistu. Ja vaikka onnistuisikin, kasvanut velkalasti heikentäisi näiden yritysten investointi- ja kehitysnäkymiä ja levittäisi koronakriisin negatiivisia vaikutuksia pitkälle tulevaisuuteen.

Siksi nyt tarvitaan ensisijaisesti yrityksiä ja kotitalouksia suoraan tukevia toimia. Onneksi näitä päätöksiä on jo tehty ja niitä varmasti tullaan tekemään lisää. Kotitalouksien kannalta hyvinvointivaltion sosiaaliturva toimii varsin hyvin. Tärkeä päätös oli sisällyttää pienyrittäjät työttömyysturvan piiriin. Yritysten akuuttia tilannetta helpottavat myös verojen ja muiden maksujen lykkäykset.

Yritysten kannalta suomalainen lomautusjärjestelmä on näissä oloissa erityisen kullanarvoinen mekanismi: sen avulla yritykset säilyttävät kontaktin tärkeimpään resurssiinsa eli työntekijöihinsä, mutta voivat väliaikaisesti vapautua palkkakustannuksista. Järjestelyn toimeenpanoa on lisäksi pyritty joustavoittamaan. Tärkeää on myös huolehtia, että lomautetut työntekijät saavat heille kuuluvat etuudet mahdollisimman kitkatta. Tanskassa lomautusidean virtaviivaistaminen on viety huippuunsa, kun sikäläinen hallitus on lupaamassa kattaa automaattisesti 75 % yritysten palkkakuluista niiltä työntekijöiltä, joiden työt ovat koronaviruksen vuoksi loppuneet.

Yrityksillä on toki muitakin kiinteitä kuluja, kuten vuokria ja lainanlyhennyksiä, jotka vaikeuttavat kriisistä selviämistä. Näissä kysymyksissä ollaan toistaiseksi pitkälti pankkien ja vuokraisäntien neuvotteluhalukkuuden varassa.

Tukitoimet ovat välttämättömiä, mutta ilmainen lounas ne eivät ole

Julkisen talouden on nyt kannettava päävastuu koronan aiheuttaman talouskriisin tappioista, koska viruksen puhkeaminen ei ole yksityisen sektorin holtittomuuden vika. Valtioiden velkakapasiteetti on myös yksityistalouksiin verrattuna ylivertainen. Julkisen talouden rahoitusasema tuleekin tässä rytäkässä heikkenemään rajusti ja velkasuhde kääntymään voimakkaaseen nousuun.

Kuntatalous on erityisen kovassa paineessa, koska terveyskriisin akuutti hoito on pääosin niiden harteilla, mutta talouden sairastuminen rapauttaa nopeasti niiden tulopohjaa. Kuntaliiton tuoreen arvion mukaan koronakriisi merkitsee noin 1,5 miljardin iskua kuntatalouteen. Valtio joutuu yritysten ja kotitalouksien lisäksi tukemaan voimakkaasti myös kuntia.

Tulevaisuudessa, kun taloudella on jälleen kovaa maata jalkojen alla, julkinen talous pitää taas tasapainottaa. Ne ovatkin haastavat talkoot, koska koronakriisin aiheuttaman laskun lisäksi julkisessa taloudessa on merkittävä rakenteellinen kestävyysvaje.

Pistäkäämme tämäkin asia merkille, mutta älkäämme murehtiko sitä nyt.

Timo Vesala

Kirjoittaja on Kuntarahoituksen pääekonomisti.

Lue Vesalan aiempia kommentteja ja blogikirjoituksia:

NäkökulmatPääekonomistiTalous

Esa Kallio: Korona on kova testi rahoitusjärjestelmän toimintavarmuudelle – kuntien ja yleishyödyllisen asuntotuotannon rahoitus ei ole uhattuna

Rahoitusmarkkinat ovat olleet erittäin hermostuneita, eivätkä kaikki rahoituslaitokset ole pystyneet nykytilanteessa vastaamaan rahoituksen kysyntään.

Myös Kuntarahoituksen asiakkaiden keskuudesta on tullut kasvavassa määrin kyselyitä rahoitustilanteesta. Lupauksemme on, että pystymme vastaamaan asiakkaiden rahoitustarpeisiin niin pitkä- kuin lyhytaikaisenkin rahoituksen osalta.

Yleinen likviditeettitilanne kansainvälisillä pääomamarkkinoilla on tällä hetkellä heikko. Kuntarahoitus on kuitenkin pystynyt jatkamaan kansainvälisiä varainhankinnan järjestelyjä myös tässä poikkeustilanteessa. Lisäksi olemme pitkäjänteisesti varautuneet likviditeetinhallinnassamme rahoituksen jatkuvuuden varmistamiseen kaikissa olosuhteissa.

Rahoitusala on tiukasti säännelty ala, ja yhtenä sääntelyn tarkoituksista on ollut nimenomaan rahoituslaitosten toimintakyvyn varmistaminen myös nykyisenkaltaisissa poikkeusolosuhteissa. Vuoden 2019 lopussa Kuntarahoituksen kokonaislikviditeetti riitti kattamaan keskeytymättömän liiketoiminnan jatkamisen lähes 14 kuukaudeksi, vaikka uutta varainhankintaa ei tehtäisi lainkaan.

Kuntarahoitus perustettiin 30 vuotta sitten tilanteessa, jossa silloinen pankkisektori ei pystynyt tarjoamaan kunta-asiakkaille rahoitusta, ja rahoituksen saatavuus haluttiin varmistaa oman kunta-alaan erikoistuneen rahoittajan avulla.

Poikkeusolosuhteet ovat juuri niitä tilanteita, joissa Kuntarahoituksen asiakaslupaus testataan. Teemme kaikkemme, että pystymme lunastamaan tämän lupauksen, vaikka kriisi pitkittyisikin.

Esa Kallio

Kirjoittaja on Kuntarahoituksen toimitusjohtaja.

Digitaaliset palvelutKuntarahoitusNäkökulmatTalous

Timo Vesala: Koronaviruksen odotettua vakavampi luonne syventää epidemian talousvaikutuksia

Viruksen luonne vaikuttaa oleellisesti odotettavien talousvaikutusten syvyyteen

WHO julkaisi 3.3.2020 päivitetyn näkemyksen koronaviruksen luonteesta. Sen mukaan Covid-19 ei ole yhtä tarttuva kuin normaali kausi-influenssa, täysin oireettomia potilaita ei juuri ole eivätkä oireettomat tyypillisesti levitä tautia. Toisaalta kuolleisuus on selvästi kausi-influenssaa korkeampi (> 3 % vs. < 1 %). Laaja epidemia on vaarallinen myös siksi, että Covid-19 on uusi virus eikä sille vastustuskykyisiä ihmisiä ole.

WHO:n uusimmat tiedot muuttivat jonkin verran aiempia käsityksiä koronaviruksen luonteesta. Talouden kannalta keskeinen johtopäätös WHO:n uusista arvioista on, että voimakkaita rajoitustoimia, kuten karanteeneja, yleisötilaisuuksien peruutuksia ja koulujen sulkemisia tullaan oletettavasti jatkamaan sitä mukaa kuin uusia tartuntapesäkkeitä esiintyy. Covid-19 tulee siis todennäköisesti häiritsemään talouden normaalia toimintaa aiempia arvioita pidempään.

Vaikutukset ulottuvat koko maailmantalouteen

Jo nyt tiedetään, että koronaviruksella on ollut dramaattinen vaikutus Kiinan talouteen. Kansainvälisten toimitusketjujen ja kaupan häiriöiden sekä yleisen talousluottamuksen rapautumisen kautta Kiinan äkkijarrutus välittyy myös koko maailmantalouteen.

OECD julkaisi 2.3.2020 ensimmäisen laajan arvion koronan kasvuvaikutuksista. OECD:n perusnäkemyksen mukaan viruksen leviäminen on vielä saatavissa hallintaan ja myös Kiinan talouden voimakas notkahdus rajoittuu alkuvuoteen. OECD:n perusennusteessa koko maailmantalouden kasvu jää vuonna 2020 noin 0,5 prosenttiyksikköä alhaisemmaksi kuin ennen koronaviruksen puhkeamista arvioitiin. Kiinan ohella voimakkaimmin koronaviruksesta ovat kärsimässä muut Aasian maat ja raaka-aineiden tuottajat sekä maat, joissa laajempia tartuntaketjuja esiintyy. Kasvuvaikutukset USA:ssa ja Euroopassa ovat keskimääräistä vähäisempiä.

Ennuste-epävarmuus on kuitenkin suurta ja globaalin taantuman riski todellinen.

Talouspolitiikan rooli vahvistuu, jos kriisi syvenee

Alkuvaiheessa valtiot voivat lievittää tilannetta lähinnä jakamalla tietoa ja ohjeita sekä hillitsemällä viruksen leviämistä ja lisäämällä terveys- ja lääkintäpalveluja. Finanssipolitiikan rooli korostuu enemmän vasta jos muutamiin toimialoihin kohdistuva kysyntäsokki laajenee yleiseksi kysyntävajeeksi.

Rahapolitiikan pääasiallinen tehtävä on turvata rahoitusmarkkinoiden likviditeetti ja pankkijärjestelmän vakaus sekä pyrkiä vahvistamaan tulevaisuuden odotuksia. Yhdysvaltain keskuspankki Fedin yllättävä, 0,50 prosenttiyksikön koronlasku 3.3.2020 on nähtävä nimenomaan talousodotusten ja -luottamuksen hallintaan liittyvänä toimenpiteenä. WHO:n tilannepäivitysten perusteella Fed ilmeisesti varautuu koronan odotettua pitkäkestoisempiin talousvaikutuksiin. Vuoden 2019 hyvät kokemukset ennaltaehkäisevien koronlaskujen toimivuudesta saattoivat myös vaikuttaa päätökseen.

Euroopan keskuspankki lisännee myös rahatalouden elvytystä, mutta etsinee ensisijaisesti yleistä koronlaskua kohdennetumpia toimenpiteitä. Kynnys talletuskoron laskulle on korkea, mutta siihenkin valmius on olemassa.

Suomen kasvunäkymän riskit selvästi kasvaneet

Runsaasti ulkomaankauppaa käyvänä avotaloutena Suomi on länsimaiden joukossa keskimääräistä alttiimpi kansainvälisten toimitusketjujen häiriöille, minkä vuoksi myös negatiiviset kasvuvaikutukset voivat olla Suomessa keskimääräistä suurempia. Julkisen talouden – erityisesti kuntatalouden – kannalta kasvunäkymän jäähtyminen on merkittävä riskitekijä. Kuntien rahoitusasema on rakenteellisten haasteiden eli väestön ikääntymisen ja maan sisäisen muuttoliikkeen vuoksi jo muutenkin heikentynyt. Äkilliset suhdanneongelmat vaikuttaisivat negatiivisesti verotulojen kertymiseen ja pahentaisivat entuudestaankin voimakasta velkaantumiskehitystä.

Timo Vesala

Kirjoittaja on Kuntarahoituksen pääekonomisti.

Lue Vesalan aiempia kommentteja ja blogikirjoituksia:

NäkökulmatPääekonomistiTalous

Timo Vesala: Työllisyysaste ei ole paras hyvinvoinnin rahoituspohjan mittari

Työllisyysaste mittaa, kuinka suuri osa työikäisistä eli 15–64-vuotiaista on töissä. Hyvinvoinnin rahoituspohjan kannalta oleellista kuitenkin on, miten työllisten suhde koko väestöön kehittyy. Mikäli väestön ikärakenteessa ei tapahtuisi merkittäviä muutoksia, työllisyysaste ja työllisten väestösuhde kulkisivat käsi kädessä. Suomessa väestön ikärakenne on kuitenkin voimakkaassa murroksessa. Jo viime vuosikymmenellä siirryimme vaiheeseen, jossa työikäisten määrä kääntyi laskuun, vaikka koko populaatio edelleen kasvaa. Erityisesti vanhusten suhteellinen osuus väestöstä nousee voimakkaasti.

Ikääntyminen on jo viimeisen kymmenen vuoden aikana näkynyt työllisyysasteen ja työllisten väestösuhteen eriytymisenä: työllisyysaste on noussut lähelle 1990-luvun lamaa edeltäneitä huipputasoja, mutta työllisten väestösuhde ei ole historiallisessa vertailussa mitenkään erityisen korkea. 15–74-vuotiaiden työllisten osuus koko väestöstä on tällä hetkellä alle 47 %, joka on edelleen noin prosenttiyksikön alempi kuin juuri ennen finanssikriisiä vuonna 2008.

Sama eriytyminen näkyy vielä voimakkaammin maakuntien tasolla. Vuosina 2011–2019 laskennallinen työllisyysaste nousi kaikissa maakunnissa varsin reippaasti, mutta samalla tarkastelujaksolla työllisten väestösuhde laski kahdeksassa maakunnassa ja nousi maltillisesti kymmenessä maakunnassa. Eräänlainen ääriesimerkki on Keski-Pohjanmaa, jossa työllisyysaste nousi 2011–2019 peräti 6,7 %, mutta samana ajanjaksona työllisten väestösuhde laski 1,3 %.

Työllisten väestösuhde vääjäämättä laskee, ellei työllisyysaste merkittävästi nouse

Jatkossa riittävän korkean työllisten väestösuhteen ylläpito vaikeutuu entisestään. 15–64-vuotiaiden laskennallisen työllisyysasteen (nyt 73,4 %) on jatkettava merkittävää nousuaan, mikäli työllisten väestösuhde aiotaan pitää edes kutakuinkin nykyisellä tasollaan. Tilannetta hieman helpottaa se, että aiempaa useampi yli 65-vuotias jatkaa työelämässä. 65–74-vuotiaiden työllisyysaste on 2000-luvulla noussut varsin mukavasti, ja on parin viime vuoden aikana asettunut noin 11 %:n tuntumaan. Suomessa 65–74-vuotiaita työllisiä on tällä hetkellä noin 75 000.

Tulevaisuuden haastavuutta kuvaa Tilastokeskuksen väestöennusteeseen perustuva laskelma, jonka mukaan työllisten väestösuhde laskee 2070 mennessä alle 42 %:iin, mikäli 15–­­64- ja 65–74-vuotiaiden työllisyysasteet pysyvät nykyisillä, historiallisesti katsottuna varsin korkeilla tasoillaan. Työllisyydessä on siis juostava hirvittävän paljon lujempaa, jotta pysyisimme edes paikallamme.

Oikeastaan nykyinen työllisten väestösuhde on matalahko siihen nähden, että vanhusten määrä kasvaa erittäin voimakkaasti ja hoivamenojen nousupaineet ovat kovat. Työllisten väestösuhde olisi hyvä nostaa ainakin edelliselle, vuoden 2008 huipputasolle noin 48 %:iin. Tämä tavoite toteutuu esimerkiksi niin, että 15–64-vuotiaiden työllisyysaste yltää vuoteen 2040 mennessä 78 %:iin ja 65–74-vuotiaista jatkaa työelämässä suunnilleen yhtä moni kuin nykyisin. Vuoteen 2070 mennessä 15–64-vuotiaiden työllisyysasteessa pitäisikin sitten päästä jo selvästi yli 80 %:n.

Onko työllisyyden jatkuva nousuvaade mahdoton tehtävä?

On aivan selvää, että työllisyysaste(id)en nousutarve on valtava haaste taloudelle ja koko yhteiskuntamallillemme. Pitkävaikutteisia uudistuksia tarvitaan monella rintamalla. Kirjoitin näistä uudistustarpeista laajemmin edellisessä työllisyysaiheisessa blogikirjoituksessani, joten en nyt mene niihin tarkemmin. Sen sijaan tarkastelen seuraavaksi lyhyesti, millaiset lähtökohdat ikärakenteen muutokset työikäisten ryhmän sisällä antavat tulevaisuuden työllisyystavoitteille.

Väestöennusteiden mukaan työikäisten (15–64-vuotiaat) kokonaismäärä jatkaa jo 2010-luvulla alkanutta laskuaan, ja lasku jyrkkenee 2040-luvulla suoranaiseksi luisuksi. Työikäisten väheneminen johtuu yhtäältä nuorten ja nuorten aikuisten (alle 35-vuotiaat) ja toisaalta seniorityöikäisten (55–64-vuotiaat) määrän supistumisesta. Myös 65­–74-vuotiaiden määrä laskee, kun suuret ikäluokat pikkuhiljaa poistuvat tästä ikäryhmästä. Aktiivi-ikäisissä on kuitenkin myös ikäryhmiä, joiden koko kasvaa vielä hyvän aikaa: 35–44-vuotiaiden määrä kasvaa seuraavan kymmenen vuoden aikana lähes neljällä prosentilla. 45–54-vuotiaiden määrä puolestaan laskee ensin muutaman vuoden, mutta kääntyy varsin reippaaseen nousuun vuonna 2024. Sitä seuraavan vajaan parinkymmenen vuoden aikana 45–54-vuotiaiden määrän odotetaan kasvavan peräti yli kymmenellä prosentilla.

Kaikeksi onneksi 35–54-vuotiaiden keskuudessa työllisyysaste on yleensä korkeimmillaan. 45­–54-vuotiaiden työllisyysaste on tällä hetkellä peräti 87,6 % ja 35–44-vuotiaillakin 86,0 %. Ne ovat huomattavasti korkeampi lukemia kuin nuorten aikuisten (25–34-vuotaat) ikäryhmässä (78,9 %), 15–24- (44 %) ja 55–64-vuotiaista (67,4 %) puhumattakaan.

Työikäisyyden sisällä tapahtuva eri ikäryhmien suhteellisten osuuksien muutos siis tukee kokonaistyöllisyyden kasvua, koska keski-ikäisissä väestöryhmissä (35–54-vuotiaat) työllisyysaste on tyypillisesti muita ikäryhmiä korkeampi. Viime vuosina nuorten aikuisten (25–34-vuotiaat) työllisyyskehitys on jossain määrin jäänyt keski-ikäisten ikäryhmien jalkoihin. Tähän on ehkä syytä alkaa kiinnittää enemmän huomiota, ettei työllistymisen mahdolliset ongelmat kroonistu ja seuraa iän karttuessa mukana vanhempiin ikäryhmiin.

Työllisyyskasvun kannalta erityisen tärkeäksi on usein mainittu, että 55–64-vuotiaiden työllisyysastetta saataisiin edelleen nostetuksi ja yli 65-vuotiata lykkäämään eläkkeelle jäämistä. Nämä ovat sinänsä kannatettavia pyrkimyksiä. On kuitenkin hyvä huomata, että 55–74-vuotiaiden absoluuttinen määrä laskee seuraavan 10–20 vuoden aikana varsin tuntuvasti, eikä näiden ikäryhmien korkeampi työllisyysaste voi yksin kokonaistyöllisyyden nousutarvetta ratkaista.

Timo Vesala
Kirjoittaja on Kuntarahoituksen pääekonomisti.

Lue muita Timon blogikirjoituksia:

KuntarahoitusNäkökulmatPääekonomistiTalous

VM:n Pitkäniemi: Kuntakeskustelu kaipaa lisää näkökulmia

Väestön ikääntyminen, kaupungistuminen, osaajapula ja työttömyys nakertavat kovalla kädellä kuntien taloutta. Moni Suomen kunnista tekee jatkuvasti alijäämäisiä tilinpäätöksiä, eikä pikaista helpotusta ole näkyvissä. 

Paljon puhutaan esimerkiksi tarpeesta kirittää kuntien välistä yhteistyötä, mutta miten se voisi käytännössä onnistua nykyistä paremmin? Keskustelimme kuntien nykytilanteesta valtiovarainministeriön kunta- ja aluehallinto-osaston johtajan Jani Pitkäniemen kanssa. Pitkäniemi vieraili helmikuussa Kuntarahoituksen Huomisen talous -podcastissa.  

Kuntien välistä yhteistyötä tehdään toki jo nykyisin paljon. Pitkäniemi antaa esimerkiksi lakisääteiset sairaanhoitopiirit, toisen asteen koulutuksen ja elinkeinoelämän kehittämiseen liittyvän yhteistyön. 

– 2000-luvun alkupuoliskolla alettiin säätää vähimmäismääriä niin sote-alueisiin kuin esimerkiksi ammatilliseen opetukseen. Maakuntatason esimerkkejä taas ovat viime vuosina muodostetut sote-kuntayhtymät ja maakuntien liittojen kautta tapahtuva yhteistyö. 15–20 viime vuoden aikana ollut monella rintamalla liikettä vahvemman yhteistyön suuntaan, hän sanoo. 

Sote-uudistus on pitkään dominoinut julkista keskustelua. Pitkäniemi nostaisi nyt keskustelun ytimeen myös opetukseen ja koulutukseen liittyvät asiat, puhuttiin sitten pelkästään kuntien välisestä yhteistyöstä tai esimerkiksi syntyvyyden laskun vaikutuksista kuntien kokonaistilanteeseen. 

– Suomessa on yhä enemmän kuntia, joissa syntyy alle koululuokallinen lapsia. Toisaalta on useita suhteellisen pieniäkin naapurikuntia, joissa kaikissa on oma lukio. Herää kysymys, onko oma koulu aina optimaalinen ratkaisu palvelujen laadun tai yhteiskunnan rahankäytön näkökulmasta.  

On kyettävä tarvittaessa miettimään tapoja, joilla kunnat pystyisivät yhdistämään voimansa.  

– Helsingin kaltaisissa kasvukeskuksissa tällaisen pohtiminen voi kuulostaa hassulta, mutta se on arkea monella alueella maassamme. Toisaalta oppilasmäärien lasku ja kouluverkkokysymykset ovat likipitäen kaikkien alueiden ja kuntien haaste, Pitkäniemi muistuttaa.  

Hänen mielestään niin sanottu one size fits all -ajattelu on liian vahvasti vallalla Suomessa.  

– Se ei enää pidemmän päälle toimi. Kasvavien kaupunkien ongelmat ovat aivan erilaisia kuin kutistuvien paikkakuntien ongelmat lähtöisin niinkin arkisesta asiasta kuin koulumatkojen pituudet tai osaavan työvoiman saatavuus. 

Lisää digiä, vähemmän kuppikuntia 

Pitkäniemen mukaan Suomella ei ole varaa kouluttaa supistuvia ikäluokkia epätasaisesti. 

– Nyt tuntuu, että keskustelu menee vähän liiaksi vallitsevien rakenteiden suojiin, kun tarvittaisiin yhteistä dialogia ja avointa päätöksentekoa. Samalla pitäisi pohtia kuntien houkuttelevuutta työnantajana, hän sanoo.  

Se, saadaanko kouluihin ylipäänsä riittävästi päteviä opettajia tai esimerkiksi yläkouluun valinnaisaineisiin, on entistäkin merkittävämpi kysymys jatkossa. 

– Myös annettujen opetustuntien määrässä on havaittu yllättävän suuria eroja paikkakuntien ja koulujen välillä. 

Siilolähtöisestä ajattelusta kannattaisi pyrkiä pois: Suomessa ajatellaan liian usein, että on valtio, on jatkossa maakunta, ja on kunta – kaikki omissa poteroissaan. 

– Mitä kaikkea niiden yhdyspinnoissa pystyttäisiinkään tekemään jatkossa yhdessä? Myös digiaika pitäisi nähdä mahdollisuutena yhteistyölle. 

Moni kunta kamppailee tilanteessa, jossa nuorten määrä vähenee ja vanhusten kasvaa. Tämä kannattaa huomioida etenkin kuntien investoinneissa, joissa puhutaan useiden kymmenien vuosien vaikutusajasta. 

– Tilojen monikäyttöisyys on välttämätöntä tuollaisissa kunnissa. Pitää miettiä, mitä kannattaa rakentaa mihinkin.


Pitkäniemen mietteitä kuntien näkymistä voit
kuunnella Huomisen talous -podcastissa:



Teksti: Pihla Hakala
Kuva: Markus Hyvärinen

NäkökulmatTalous

Kemissä kestävyys on kilpailutekijä

Hankkeen tärkeimpiä tavoitteita on luoda kaupungille monistettavissa oleva ympäristöpoliittinen ohjelma, saada kaupungin toimialat ja sidosryhmät toimimaan kestävän kehityksen ja vähähiilisyyden ehdoilla sekä lisätä tietämystä ympäristöstandardin mukaisista toimintatavoista.

Kemin kaupunginjohtaja Tero Nissinen kuvailee hanketta kaupungin strategian kulmakiveksi.

­– Kunnissa on välillä pahana tapana, että innostutaan täysillä yhdestä ja heti perään jostain toisesta asiasta ilman kunnollisia päämääriä ja tavoitteita. Tähän olemme sitoutuneet täysillä ja pitkäaikaisesti. Määrätietoisuudesta kertoo jotain se, että lähdimme heti hankkeen käynnistyttyä tavoittelemaan ISO 14001 -ympäristösertifikaattia, jonka saimme ensimmäisenä mannersuomalaisena kuntana maaliskuussa 2019, Nissinen kertoo.

Sertifikaatti myönnettiin Kemin kaupunginkanslialle, sivistystoimialalle, sosiaali- ja terveystoimialalle ja tekniselle toimialalle, eli monipuolisesti eri toimijoille kaupungin sisällä.

– Tavoitteena on saavuttaa win–win-tilanne ympäristöllisen ja taloudellisen ajattelun osalta. Ympäristön kannalta kestävä toiminta ei mielestäni ole ristiriidassa taloudellisen toimeliaisuuden tai menestymisen kanssa. Kemi on ollut asian äärellä tosissaan vasta pari vuotta, mutta liikkeellelähtö on ollut erinomainen. ISO-sertifikaatti pitää uusia vuosittain, joten sekin haastaa meitä eteenpäin.

Tavat näkyville ja kuuluville

Nissinen käyttää mielellään termiä kestävyys, sillä se kuvaa hänen mielestään parhaiten kestäviä tavoitteita niin ympäristötekijöiden kuin talouden osalta. Myös yhteistyön pitää olla kestävää.

– Yhteistyön merkitys on valtava. Kestävyyden tehostamiseksi on olennaista, että toimialat löytävät toisensa aiempaa paremmin ja ymmärtävät, miten omat tekemiset vaikuttavat toisten tekemisiin ja miksi. Johtamisen vinkkelistä katsottuna tarvitaan tiivistä kanssakäymistä emon ja yhtiöiden kesken. Kaupunki emokonsernina määrittelee yhtiöittäin omistajaohjauksen periaatteita ja tavoitteita ja on sitä kautta edesauttamassa yhtiöiden kestäviä investointeja.

Toimenpiteiden pitää olla sellaisia, joilla kuntalaisetkin saadaan aktivoitua mukaan.

– Tarvitaan tapoja ja caseja, jotka näkyvät, kuuluvat ja ovat kuntalaisen näkökulmasta helposti lähestyttäviä. Kaupunki on tässä tärkein suunnannäyttäjä. Meillä on esimerkiksi lyhyille työmatkoille käytössä polkupyöriä, olemme lopettaneet muovipussien käytön kaupungintalolla ja muutamissa muissa keskeisissä kiinteistöissä ja järjestäneet brunsseja hävikkiruoasta. Kuntalaisen silmissä vain konkreettisilla teoilla on väliä, Nissinen toteaa.

Kestävyydestä kilpailutekijä

Kemi pyrkii noudattamaan kestävyyden periaatteen ehtoja kaikissa hankinnoissaan, mutta Nissinen myöntää, että aina hintaan ja ympäristöön liittyvät asiat eivät niin sanotusti istu samalla puolella pöytää.

– Jokainen tapaus harkitaan erikseen ja huolella. Hankintastrategiaa päivitetään aktiivisesti, jotta ympäristökriteerit saadaan mukaan hankalimpiinkin päätöksiin.

Teollisena paikkakuntana Kemin innostus kestävyyteen kumpuaa Nissisen mukaan juuri teollisuudesta.

– 96 prosenttia Suomen jätteistä tulee teollisuudesta, mutta samalla voitot saadaan sieltä, joten jotain on tehtävä. Vaikka teollisuuden kapasiteetit ovat vuosien varrella nousseet, ovat ympäristölupa-asiat vain tiukentuneet. Jos haluaa olla edelläkävijä ja toimia esimerkkinä naapurikunnille, ei voi levätä laakereillaan. Hiilijalanjälki ja päästöt ovat pienentyneet seudullamme todella rajusti, kiitos vastuullisten periaatteiden ja tavoitteiden.

Nissinen uskoo, että kestävyys on seudulle myös kilpailutekijä.

– Kestävyys on otettu osaksi elin- ja pitovoimatyötä. Ympäristöasiat puhuttelevat etenkin nuorisoa. Uudet sukupolvet ovat tietoisempia kuin edeltäjänsä, joten näemme tässä pelkästään mahdollisuuksia Kemin tulevaisuudelle. Haluaisin juhlallisesti puhua jopa teollisuuden kestävyyden renessanssista, hän päättää.

Hiilidioksidipäästöt kolmasosaan nykytasosta

Yksi esimerkki kestävistä käytännön toimista seudulla on uusi biolämpökeskus, jonka Kemin Energia ja Vesi Oy rakentaa Kemin keskustan kupeeseen samalle tontille nykyisen lämpölaitoksen kanssa. Se on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2021 ensimmäisellä vuosineljänneksellä, näillä näkymin heti tammikuussa. Keskukselle on myönnetty Kuntarahoituksen vihreää rahoitusta.

Uusi keskus pystyy käyttämään polttoaineena pelkkää puuta, kun nykyiseen lämpökattilaan pitää sekoittaa turvetta mukaan. Laskelmien mukaan turpeen käyttö uuden kattilan myötä vähenee tulevaisuudessa kokonaisuudessaan jopa yhteen kolmasosaan, mikä tarkoittaa myös hiilidioksidipäästöjen vähentymistä noin kolmasosaan vuoden 2018 tasosta.

Kemin Energia ja Vesi Oy:n toimitusjohtaja Anne Salo-oja.
Kemin Energia ja Vesi Oy:n toimitusjohtajan Anne Salo-ojan mukaan Kemin uusi biolämpökeskus tuo vuositasolla satojen tuhansien eurojen säästöt.

Turpeen käyttö on kallistunut verotuksen kiristyttyä ja sen tarvitsemien päästöoikeuksien hintojen noustua parissa vuodessa jopa nelin–viisinkertaisiksi. Siksi turpeen käytön vähentäminen pienentää energiakuluja selvästi.

– Uusi kattila ei yksinään riitä kemiläisten kaukolämmön tarpeeseen, joten nykyistäkin tullaan vielä tarvitsemaan. Se kuitenkin jää vähemmälle käytölle, ja uudesta kattilasta tulee niin sanotusti ykköskattila, kertoo Kemin Energia ja Vesi Oy:n toimitusjohtaja Anne Salo-oja.

Salo-ojan mukaan lämpökeskuksen kokonaiskustannusarvio on noin 12,8 miljoonaa euroa. Hänen mukaansa budjetissa on pysytty hyvin. Uuden biolämpökeskuksen kautta saatava säästö riippuu päästöoikeuksien senhetkisestä hinnasta, mutta vuositasolla liikutaan kuitenkin sadoissa tuhansissa euroissa.

Uusi laitos myös parantaa alueen kaukolämmön tuotannon omavaraisuutta, kun käytössä on kaksi kattilaa. Tällä hetkellä Kemin Energia ja Vesi Oy ostaa kaukolämpöä jonkin verran paikalliselta teollisuudelta.

– Toki olemme jatkossakin halukkaita yhteistyöhön.

Etelässä pitää kuunnella pohjoista

Miten uusi biolämpökeskus toimii käytännössä?

– Kyseessä on niin sanottu arinakattila, johon syötetään energiapuuta, joka palaa arinan päällä. Kattilan sisällä on vesiputkia, jotka kuumenevat. Vesi siirtyy lämmönvaihtimen kautta 70–115-asteisena kaukolämpöverkkoon ja asiakkaille. Lisäksi lämpökeskuksen savukaasujen lämpö otetaan savukaasupesurissa talteen, jolloin polttoaineiden energiasisältö hyödynnetään täysimääräisesti. Tämä on hyvin yksinkertainen tapa tuottaa kaukolämpöä. Vastaavia laitoksia on Suomessa kymmeniä muitakin, Salo-oja kertoo.

Uuden kattilan ansiosta yhtiö pystyy pitämään kaukolämmön hinnat kohtuullisina.

– Tälläkin hetkellä hintataso on alle valtakunnan keskiarvon. Biolämpökeskusinvestoinnin ansiosta emme joudu hiilidioksidipäästöjen kustannusten takia ainakaan nostamaan hintoja. Haluamme myös omalta osaltamme tarjota asiakkaillemme informaatiota vastuullisesta energian- ja vedenkulutuksesta.

Muuttuvat vuodenajat tietävät lisähaasteita.

– Vaihtelu vuosien välillä on suurta. Esimerkiksi tämä vuosi on alkanut todella leudosti. Lämpötiloja seurataan niin sanotulla lämmitystarveluvulla, joka toimii pohjana sähkön ja lämmön tarpeen seurannalle. Tähän asti vuotuisten lämmitystarvelukujen muutoksista ei ole voinut selvästi nähdä sitä, onko kyseessä ilmaston lämpeneminen.

Salo-oja näkee, että suomalaiset ovat erittäin tietoisia ilmastonmuutokseen liittyvistä asioista ja osaavat tehdä oikeanlaisia ratkaisuja sen torjumiseksi.

– Kuluttajien tietoisuus kasvaa mitä enemmän aiheesta puhutaan julkisuudessa. Suomessa pitää ottaa huomioon myös maantieteelliset erot: täällä Pohjois-Suomessa ihmiset kokevat esimerkiksi polttoaineiden verotukseen ja julkiseen liikenteeseen liittyvän keskustelun usein täysin eri tavalla kuin etelässä. Jokaista osapuolta pitää kuunnella, hän muistuttaa.


Teksti: Pihla Hakala
Kuvat: Teija Laurinolli / Kemin kaupunki & Anne Salo-oja

NäkökulmatVastuullisuus

Timo Vesala: Näyttävä on vaikuttavan pahin vihollinen

Näyttävä on vaikuttavan pahin vihollinen! Ajatus syntyi, kun kuuntelin Osmo Soininvaaran haastattelua Ylen Ykkösaamussa (18.2.2020). Haastattelussa Soininvaara kyseenalaisti hallituksen niin sanotun ilmastorahaston mielekkyyden ja piti sitä ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta pahimmillaan jopa haitallisena. Soininvaaran koko argumentointi on kuunneltavissa Ylen Areenassa tai luettavissa hänen blogistaan.

Soininvaara tunnistaa, taloustieteellisen tutkimuskirjallisuuden tapaan, perusongelmaksi sen, ettei fossiilitalous itse kärsi riittävästi tuottamistaan negatiivisista ulkoisvaikutuksista eli päästöistä. Siksi maailmanlaajuisen hintamekanismin luominen hiilelle – esimerkiksi päästökaupan laajentamisen tai globaalin hiiliveron avulla – pitäisi olla ensisijainen tavoite. Tällöin voitaisiin, ainakin periaatteellisesti, vaikuttaa kerralla kaikkien uusien investointien kannustimiin edistää hiilivapaata taloutta. Vastaavan vaikuttavuuden saavuttaminen yksittäisiä ilmastoystävällisiä hankkeita subventoimalla olisi paitsi äärettömän epävarmaa myös hirvittävän kallista. Siinä pelissä muutamalla sadalla miljoonalla eurolla ei olisi juuri merkitystä.

Miksi sitten aidosti vaikuttavia ja kustannustehokkaita ilmastotoimia on vaikea saada aikaiseksi, mutta monimutkaisia ja kalliita subventiomekanismeja kyllä kehitellään? Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehnin vastaus A-studiossa 18.2.2020 oli poliittinen realismi: maailmanlaajuinen hiilivero on vielä niin pitkässä kuusessa, että toistaiseksi on pakko tyytyä paikallisempiin ja mahdollisesti kalliimpiin toimiin. Soininvaara puolestaan itse arveli, että yksi syy on tukipolitiikan miellyttävyys. Poliitikoille on mukavampi jakaa rahaa yksittäisiin ilmastoinvestointeihin kuin rangaista koko fossiilitaloutta uusilla kustannuksilla.

Vaivatta tulee mieleen liuta muitakin esimerkkejä, joissa kestävä ongelmanratkaisu jää näyttävän mutta tehottoman ratkaisumallin jalkoihin. Ajatellaanpa vaikka työllisyyskasvua edistäviä politiikkatoimia. Työttömien palvelujen ja palkkatuen lisääminen voivat sinänsä olla hyviä ja tarpeellisia keinoja. Näyttäviäkin ne ovat ja tuntuvat hyviltä, mutta pitkän aikavälin vaikuttavuuden ja kustannustehokkuuden kannalta ne eivät ehkä ole aivan kärkipään reformeja. Muun muassa palkkatuen työllisyysvaikutusten haasteista löytyy hyvä Palkansaajien tutkimuslaitoksen kiteytys.

Pitkäjänteisen työllisyyskasvun kannalta tärkeintä olisi päästä käsiksi työmarkkinoiden rakenteisiin, kohtaanto-ongelmien juurisyihin ja työnteon kannustimiin. Niihin puuttuminen on kuitenkin vaikeaa ja epämiellyttävää. Työmarkkinauudistuksissa ajaudutaan helposti törmäyskurssille työmarkkinajärjestöjen kanssa ja kannustimista taas on todella vaikea edes keskustella ilman, että keskustelun virittäjää syytetään vähempiosaisten syyllistämisestä.

Näyttävän niskalenkki vaikuttavasta taitaa vaivata monia kuntatalouden ongelmien ratkaisumallejakin.  Osassa kunnista koetaan houkutusta panostaa erilaisiin vetovoimatekijöihin siinä toivossa, että ikääntymisen ja kaupungistumisen megatrendit voitaisiin ainakin paikallisesti kääntää toiseen suuntaan. Yhtäällä investoidaan hienoihin kouluihin ja urheiluhalleihin, toisaalla luvataan lapsibonuksia tai jaetaan lukiolaisille ilmaisia läppäreitä. Toimenpiteet ovat näyttäviä, mutta niiden vaikuttavuus on hyvinkin epävarmaa, varsinkin jos (ja kun) naapurikunnat päätyvät tekemään suunnilleen vastaavia vetovoimainvestointeja.

Lopputuloksena voi hyvinkin olla, että megatrendit eivät käänny eivätkä investoinnit maksa itseään takaisin. Vaikuttavinta voisi monessa tapauksessa olla kuntarakenteet ylittävä yhteistyö, vaikka se vähän kipuilua aiheuttaisikin. Katsottaisiin porukalla, miten palvelujen kohtuullinen saavutettavuus voidaan kustannustehokkaasti turvata siinäkin tapauksessa, että väestöennusteiden synkempi laita toteutuu.

Timo Vesala
Kirjoittaja on Kuntarahoituksen pääekonomisti.

Tutustu Vesalan aiempiin blogikirjoituksiin:

KuntarahoitusNäkökulmatPääekonomistiTalous

Yrittäjämäinen asenne rakentuu ennakkoluulottomuudelle

Kymmenisen vuotta sitten Nuori Yrittäjyys ry:n toiminnanjohtaja Virpi Utriainen alkoi kollegoineen tutkia tarkemmin yrittäjyyden ja ennen kaikkea yrittäjämäisen asenteen merkitystä. He kävivät muun muassa työpaikkailmoituksia läpi selvittääkseen, millaisia ihmisiä työnantajat etsivät. Isossa osassa ilmoituksia toistui sama lista ominaisuuksia: luovuus, ongelmanratkaisukyky, moniosaaminen, vuorovaikutustaidot, itseohjautuvuus ja kielitaito.

Utriaisen mielestä juuri nuo ominaisuudet ovat myös yrittäjämäisen asenteen ydintä.

– Hyvä asenne on se tärkein asia, ja sitä jokainen työnantaja arvostaa. Kilpailu työpaikoista kovenee, mutta juuri asenteen avulla on mahdollista erottua muista hakijoista. Uskon vahvasti, että yrittäjämäistä asennetta tarvitaan kaikilla sektoreilla, sanoo Utriainen, joka oli Kuntarahoituksen Huomisen talous -podcastin vieraana tammikuun loppupuolella.

Esa Kallio ja Virpi Utriainen keskustelivat nuorten syrjäytymisestä Kuntarahoituksen Huomisen talous -podcastissa.

Utriaisen kanssa podcastissa vieraana ollut Kuntarahoituksen toimitusjohtaja Esa Kallio on samaa mieltä.

– Meillä Kuntarahoituksella peräänkuulutetaan yrittäjämäista asennetta. Työtä tehdään siten, kuin kyseessä olisi oma yritys ja laitetaan tunnettakin peliin, Kallio sanoo.

Nuori Yrittäjyys tekee aktiivisesti työtä vaikuttaakseen lasten ja nuorten yrittäjyys-, työelämä- ja taloustaitoihin. Se esimerkiksi järjestää vuosittain suositun Job Shadow -päivän, jossa joukko johtajia ottaa suomalaisnuoren seurakseen työpäivänsä ajaksi ja saa tilaisuuden kuulla nuorten ajatuksia työelämästä. Kallio oli itse viime syksynä toista kertaa nuoren seurattavana.

Kallion mielestä Job Shadow -päivään osallistuneita nuoria yhdistivät tietyt ”silmiinpistävät” piirteet.

– Ennakkoluulottomuus, tilanteeseen, aikaan ja henkeen hyppääminen, palava tiedonhalu ja kiinnostus ympäristön tapahtumia kohtaan kiinnittivät huomioni. Samoja elementtejä on yrittäjämäisessä asenteessakin.

Omat vahvuudet esiin

Yrittäjyys vaatii toki muutakin kuin pelkän asenteen, mutta jälkimmäisen löytäminen on jo vahva lähtökohta.

– Meistä jokainen on hyvä jossakin. Kysymys on siitä, että löytää sen oman jutun. Suomessa asioita lähestytään usein negaation kautta ja lähdetään liikkeelle heikkouksista. Pelkästään tämän kääntämisellä ja oman itsensä vahvistamisella pääsee pitkälle. Itsetunto vahvistuu onnistumisista, joista syntyy positiivinen kierre, Kallio sanoo.

Utriainen komppaa.

– Olemme nuorten parissa töitä tehdessämme päätyneet kolmioon, joka kuvastaa ihmisen kokonaishyvinvointia: having, loving ja being. Ensimmäinen kuvastaa tyytyväisyyttä, että saadaan tehdystä työstä jotain. Being on hyvää fiilistä, kun nähdään tehdyn työn merkitys, ja loving on osa yhteisöön kuulumista. Nämä kun yhdistää, ollaan jo pitkällä.


Utriainen ja Kallio käsittelivät nuorten syrjäytymistä Kuntarahoituksen Huomisen talous -podcastissa.
Kuuntele jakso: Huomisen talous – Miten nuorten syrjäytymistä voidaan ehkäistä?


FAKTA
Kuntarahoitus on Nuori Yrittäjyys ry:n pääyhteistyökumppani vuosina 2019–2020. Kuntarahoitus tukee Nuori Yrittäjyys ry:n toimintaa muun muassa tarjoamalla Vuosi yrittäjänä -ohjelmaan yhdeksäsluokkalaisille suunnatun oppimiskokonaisuuden. Kuntarahoituksella on lisäksi oma #huomisentekijät -palkintokategoria NY:n Uskalla Yrittää -yrittäjyyskilpailussa.

Näkökulmat

Timo Vesala: Työllisyysasteen kestävän nousun varmistaminen on Suomen elinehto

On oikeastaan vähän hassua, että hallituksen onnistumista mitataan näin voimakkaasti yhden numeron kautta. Muutaman vuoden sihdillä nimittäin suhdannevaihtelu ja työmarkkinakierrokset luultavasti vaikuttavat työllisyyskasvuun paljon enemmän kuin hallituksen politiikkatoimet. Toisaalta konkreettinen tavoite sparraa ja tuo kaivattua ryhtiä poliittiseen päätöksentekoon: ilman kuukausittaista työllisyysasteen desimaaliseurantaa ei ehkä olisi riittävää painetta työllisyystoimien aikaansaamiseksi.

Todellisuudessa 75 prosentin työllisyysasteeseen pääseminen tismalleen vuoteen 2023 mennessä ei ole mikään ratkaiseva kohtalonkysymys. Paljon tärkeämpää on pyrkiä varmistamaan työllisyysasteen kestävä nousu pitkävaikutteisilla toimilla. Tarve saada työllisyysaste nousemaan nimittäin liittyy ennen kaikkea talouden pitkän aikavälin haasteisiin. Väestö ikääntyy ja työikäisten suhteellinen osuus laskee, mihin oikeastaan koko kestävyysvajekin kulminoituu. Suppenevasta työikäisten joukosta entistä useamman tulisi olla töissä, jotta hyvinvointipalvelujen ja eläkkeiden rahoituskuorma ei kävisi yhtä työllistä kohden liian raskaaksi.

Tulevina vuosikymmeninä työllisyydessä onkin juostava paljon kovempaa, jotta pysyisimme edes paikallamme. Pelkästään taloudellisen huoltosuhteen (ei-työllisten määrä sataa työllistä kohden) vakiinnuttaminen nykytasolleen edellyttää työllisyysasteen oleellista nousua – vuosisadan jälkipuoliskolla pitäisi päästä selvästi yli 80 prosentin. Vanhushuoltosuhteen tuntuva nousu tosin kasvattaa ikäsidonnaisia menoja niin paljon, että nykyisenkaltaisten palvelujen turvaamiseksi todennäköisesti tarvittaisiin vielä tätäkin voimakkaampaa työllisyyskasvua.

Rakenteellisen työttömyyden alentaminen vaatii kohtaanto-ongelmien ratkaisua

Työllisyysasteen kestävään nousuun ei ole olemassa yhtä viisasten kiveä, vaan tarvitaan runsaasti erilaisia uudistuksia monella rintamalla. Viime vuosikymmeninä työmarkkinoidemme niin kutsutut kohtaanto-ongelmat ovat selvästi pahentuneet: meillä on samanaikaisesti työvoimapulaa ja eurooppalaisittain verrattain korkea työttömyys.

Kohtaanto-ongelmat liittyvät ainakin osaamiseen, alueelliseen liikkuvuuteen ja kannustimiin.

Osaaminen

Pitkällä aikavälillä osaamiseen panostaminen on kaikkein tärkeintä paitsi työllisyysasteen myös tuottavuuskehityksen kannalta. Korkeakoulujen perusrahoitusta onkin jo päätetty vahvistaa, ja myös ammatilliseen koulutukseen panostetaan. Lisätoimia kuitenkin tarvitaan, jotta saamme suomalaisten keskimääräisen koulutustason nousemaan takaisin OECD-maiden kärkikastiin. Myös oppisopimusjärjestelmän ja muuntokoulutuspolkujen kehittämisessä olisi tärkeää edetä.  

Osaamisen vahvistamiseen voidaan laskea myös syrjäytymisen ehkäisy, jota oppivelvollisuuden pidentämisellä tavoitellaan, sekä esimerkiksi nuorten mielenterveyspalveluihin panostaminen. Meillä ei ole varaa menettää tuhansia nuoria aikuisia eläkkeelle –  ja tuskinpa eläköityminen mielenterveysongelmien kanssa kamppailevien tilannetta pitkässä juoksussa edes auttaa. On huolehdittava, että oppimispolkujen päät pysyvät eri elämäntilanteissa auki.

Liikkuvuus

Työvoiman liikkuvuutta voidaan edesauttaa muun muassa varmistamalla asuntotarjonnan riittävä kasvu voimakkaimmin kasvavilla kaupunkiseuduilla. Liikenneinfran perusparannukset ja kehittäminen voivat myös tukea liikkuvuutta.

Kannustimet

Työn tekemisen kannustimista ja tuloloukkujen purkamisesta puhutaan paljon, mutta konkreettisia uudistuksia on erittäin vaikea toteuttaa. Kannustimissa on yksinkertaisuudessaan kyse siitä, että työn tuottaman hyvinvoinnin pitäisi olla riittävästi suurempi kuin hyvinvointi, jota työttömänä tai työvoiman ulkopuolella on mahdollista ylläpitää. Palkkatason tulee pitkällä aikavälillä perustua työn tuottavuuteen, joten hyvinvointieroa työllisten hyväksi ei voida palkkoja keinotekoisesti nostamalla kestävästi kasvattaa. Työttömyysturvan ja muiden sosiaalietuuksien leikkaaminen kyllä lisäisi työllisen ja työttömän hyvinvointieroa, mutta yhteiskunnan vähempiosaisten toimeentulon heikentäminen on eettisesti hankalaa.

Tuloloukut syntyvät yleensä siitä, että työtulojen kasvaessa erilaiset sosiaalietuudet vähenevät varsin nopeasti. Tämän ”työllistymisveron” vuoksi käteen jäävät nettotulot saattavat työllistymisen myötä kasvaa vain hyvin vähän. Mikäli sosiaalietuja ei haluta leikata, ainoa keino lievittää työllistyvän tuloloukkua on ”verottaa” etuudet loivemmin pois työtulojen kasvaessa. Sosiaalietuuksien ulottaminen aiempaa korkeammille työtuloille tulisi kuitenkin yhteiskunnalle hyvin kalliiksi, eikä Suomella näillä näkymin ole siihen varaa.

Kauan kaivattu sosiaaliturvan kokonaisuudistus on erittäin vaikea toteuttaa, koska siihen kohdistuu niin monenlaisia odotuksia. Niistä kolme keskeisintä ovat:

  1. Uudistus ei saa heikentää perusturvan tasoa,
  2. Sen pitää lisätä työn vastaanottamisen kannustimia,
  3. Se ei saa lisätä julkisen talouden alijäämää.

Kyseessä on trilemma: kolmesta tavoitteesta on samanaikaisesti mahdollista toteuttaa korkeintaan kaksi. 

Maahanmuutto on osa ratkaisua – kotoutuksessa on pystyttävä parempaan

Vaikka edellä kuvatuissa uudistuksissa onnistuttaisiinkin odotettua paremmin, yli 80 prosentin työllisyysasteeseen yltäminen on silti erittäin kova tavoite. Moisiin lukemiin ei ylipäätään ole kovinkaan monessa maassa päästy. OECD:n mukaan haamurajan ylittävät tällä hetkellä ainoastaan Islanti ja Sveitsi. Lienee realismia tunnustaa, että työllisyysasteen nostaminen pysyvästi yli 80 prosenttiin tuskin omin voimin onnistuu. Tarvitsemme kipeästi myös työikäisten maahanmuuttoa.

Näine tarpeinemme emme suinkaan ole yksin. Demografinen vastatuuli pyyhkäisee tulevina vuosikymmeninä lähes kaikkien kehittyneiden maiden yli, ja kansainvälinen kilpailu osaavasta työvoimasta kiristyy. Toki Suomella on tarjota liuta positiivisia kilpailutekijöitä, kuten turvallisuus, puhtaus ja toimivat yhteiskunnan palvelut, mutta takamatkaa luovia tekijöitäkin on paljon. Olemme pieni, suhteellisen syrjäinen markkina-alue, joka ei koulutetun ihmisen näkökulmasta varmaankaan koskaan voi tarjota yhtä laajalla skaalalla uramahdollisuuksia kuin esimerkiksi Keski-Euroopan työmarkkinat. Muuttokynnystä nostaa myös omintakeinen ja vaikeasti opittavissa oleva kieli.

Siksi tarvitsemme maahanmuuttostrategian eli vision konkreettisista toimenpiteistä ulkomaisten osaajien houkuttelemiseksi. Tarvitsemme myös maassapitostrategian, jolla pyrimme edesauttamaan sekä kotimaisen että ulkomaisen työvoiman pysymistä Suomessa.

Lisäksi meidän on opittava pelaamaan jo jaetuilla korteilla paljon paremmin. Maassa asuvissa ulkomaan kansalaisissa lasten, opiskelijoiden ja työllisten osuus on yhtä suuri (66 %) kuin Suomen kansalaisissakin, mutta työttömien ja työvoiman ulkopuolella olevien osuus on merkittävästi suurempi. Sen sijaan eläkeläisten osuus on merkittävästi pienempi. Suomessa jo olevissa ulkomaalaisissa on huomattava työvoimapotentiaali, kunhan kotouttamisessa ja työmarkkinoille integroinnissa onnistutaan nykyistä paremmin.

Timo Vesala
Kirjoittaja on Kuntarahoituksen pääekonomisti.

Tutustu Timon aiempiin blogikirjoituksiin:

KuntarahoitusNäkökulmatPääekonomistiTalous

Asuntomarkkinoiden kasvu keskittyy yhä selvemmin Helsingin, Tampereen ja Turun kaupunkiseuduille

Koko maassa vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat nousevat ennusteen mukaan tänä vuonna 1,0 prosenttia. Vapaarahoitteiset vuokrat nousevat 1,6 ja ARA-vuokrat 1,3 prosenttia. Alueelliset erot hinnoissa ovat kuitenkin suuria ja tulevat 2020-luvun aikana jatkamaan kasvuaan.

PTT:n ennusteessa tarkasteltiin osakehuoneistojen ja omakotitalojen hintakehitystä etenkin väestöltään vähenevissä maakunnissa.

Väestöltään vähenevissä maakunnissa hinnat ovat kääntyneet laskuun 2010-luvun alkupuolella. Hintakehitys on kuitenkin heikkoa myös osassa kasvavista maakunnista.

– Myös kasvavien maakuntien reuna-alueilla hintakehitys on ollut heikkoa. Ei Helsinginkään vaikutus yllä kaikkialle Uudellemaalle. Karkeasti sanottuna Suomessa asuntomarkkinoiden kasvu keskittyy 2020-luvulla hyvin pienelle maantieteelliselle alueelle: Helsingin, Tampereen ja Turun kaupunkiseuduille, kertoo PTT:n asuntomarkkinoihin erikoistunut ekonomisti Peetu Keskinen.

Kasvukeskusten asuntorakentamista on lisättävä, maakunnissa pohdittava tarkkaan hintakehityksen vaikutuksia

Toimenpidesuositukset asuntomarkkinoille ovat Peetu Keskisen mukaan kasvavilla alueilla samankaltaisia kuin tähänkin asti: on pidettävä huoli riittävästä uudisrakentamisesta, tonttien saatavuudesta sekä maankäytön ja rakentamisen sääntelyn järkevöittämisestä. Kaavoittamista tulisi edelleen tehostaa.

ARA-tuotannon uskotaan tänä vuonna kasvavan, kun vapaarahoitteinen asuntotuotanto jäähtyy ja resursseja vapautuu jälleen hintasäänneltyyn rakentamiseen. Tähän vaikuttaa myös hallitusohjelmaan kirjattu tavoite nostaa korkotuetun uudistuotannon määrä 10 000 asuntoon vuosittain. Viime vuonna valtion tukeman vuokra-asuntotuotannon aloitukset ylsivät 7 500 asuntoon.

Kuntarahoitus on Suomen suurin ARA-tuotannon rahoittaja. Yhtiön rahoittama asuntotuotanto kattaa kuntien asuntoyhtiöiden hankkeita, erityisryhmien asuntoja kuin kohtuuhintaista vuokra-asuntotuotantoa ympäri maata.

– Suomalaisilla kunnilla ja asuntorakennuttajilla on oltava realistinen käsitys sekä tulevista asuntotarpeista että odotettavissa olevasta hintakehityksestä. Asuntorakentamisen kokonaistarve ei ole vähentynyt, mutta rakentamisen painopisteitä on harkittava entistäkin tarkemmin, sanoo Kuntarahoituksen asuntosektorin rahoituksesta vastaava osastonjohtaja Sari Sistonen.

Lisää tutkimusta kaivataan siitä, erityisesti millä alueilla asuntojen hinnat ovat laskeneet eniten ja missä määrin hintojen lasku on suurempi yhteiskunnallinen ongelma. Erityishuomio tulee kiinnittää maakuntakeskusten hintakehitykseen.

Asunto on muutakin kuin sijoituskohde

Asuntomarkkinan hintakehityksestä ja arvosta käytävään keskusteluun on kuitenkin toinenkin näkökulma. Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä muistuttaa, ettei loputon arvonnousu ole ainoa asunnon hankkimisen peruste.

Asuntokaupoissa vaakakupissa painavat kohteen sijoituspotentiaalin lisäksi myös muut tekijät, kuten sosiaaliset suhteet ja elämäntapa. Esimerkiksi tunneside kotikuntaan, muutokset perhekoossa tai kaipuu luonnon äärelle määrittävät osaltaan, mistä ja milloin koti ostetaan.

PTT:n ennusteen rahoittamiseen ovat osallistuneet Kuntarahoituksen lisäksi ympäristöministeriö, ARA, Tampereen kaupunki, Rakennusteollisuus RT, Kiinteistöliitto ja RAKLI.

Ennuste on kokonaisuudessaan luettavissa PTT:n kotisivuilla.

Kuva: Annukka Pakarinen

NäkökulmatTalous