Ota yhteyttä Kirjaudu Avautuu uuteen välilehteen
Hae sivustolta

Kuntatalouden neljä trendiä seuraavalle strategiakaudelle

Rokotteita jaetaan, ja toivomme pääsevämme palaamaan normaaliin elämään vielä tämän vuoden aikana. Kuitenkin elämämme tuntuu muuttuneen peruuttamattomasti. Seuraavalla strategiakaudella kunnissa alkaa esimerkiksi pandemian aikana kertyneen hoitovelan lyhentäminen. Samalla nähdään, miten kuntien erilaisilta elinkeinopohjilta ponnistetaan kohti tulevaisuutta ja mitkä uudet tavat tehdä työtä ovat tulleet jäädäkseen. Kuntatalouden realiteetit koronaa edeltävältä ajalta eivät kuitenkaan ole muuttuneet mihinkään, ja työttömyys voi vielä syventää verotulokuoppaa mahdollisen konkurssiaallon myötä. Ennustankin seuraavalle strategiakaudelle neljää trendiä, jotka tulevat kasvattamaan merkitystään kuntien työssä:

1  Sumun keskellä synkkyys on suhteellista

Koronapandemia on koetellut kuntia, mutta se on myös saattanut hämätä monia niistä. Valtion koronatukien turvin yllättävän useassa kunnassa tehtiin viime vuonna positiivinen tulos. Tilinpäätös nousi plussan puolelle myös monissa kunnissa, joissa ennen korona-aikaa laaditut ennusteet näyttivät paljon synkemmiltä. Hetkellinen helpotus taloudellisessa tilanteessa peittää siis taakseen sen rakenteellisen epätasapainon, joka kuntataloudessa vallitsee. Tiesitkö, että esimerkiksi kuntien lainakanta kasvoi positiivisten tulosten varjossa yli miljardilla eurolla? Kuntien tuloksen ennustetaan olevan negatiivinen jo vuonna 2021 ja jatkavan laskuaan lähivuosina. (Kuntaliitto 2020.)

Siksi tilanteen poikkeuksellisuus ja tilapäinen luonne on tärkeää tunnistaa. “Koronasumun” hälventyessä tulee taas näkyviin, että toipuminen on rankka prosessi. Jos jo paluu “perusuralle” eli lähestulkoon entiseen normaaliin on haastavaa, on kestävälle uralle pyrkiminen vielä paljon vaikeampaa.

2  Soten jälkeen selkenevää?

Väestön ikääntyminen on tosiasia, mutta samaan aikaan sote-uudistuksesta puhutaan “sote-vyyhtinä”. Sote-uudistuksen suunnittelusta on viime vuosina aiheutunut paljon häiriöitä kansallisessa kuvayhteydessä. Kun varmaa on vain, että kaikki on epävarmaa, elämme odottavissa tunnelmissa. Moni asiantuntija on kuitenkin sitä mieltä, että sote-vastuiden siirtyminen leveämmille hartioille on tuomassa toivottua ennustettavuutta kuntatason taloussuunnitteluun.

Toistaiseksi viisain evästys seuraavalle strategiakaudelle on jatkaa luovimista. Epävarmuus tarkoittaa myös mahdollisuuksia tien valintaan, ei väistämättä tappiota tai epätoivoa. Kysymykseen siitä, kannattaako kuntaliitos vai arvotaanko joku muu uudistus, voisi vastata siteeraamalla Kuntarahoituksen keskustelupaperiin haastattelemaamme asiantuntijaa: ”Kuntien harteiden leveyttä erilaisiin tehtäviin ei pitäisi miettiä erillään siitä, mitä kuntien velvoitteista ja rahoituspohjasta päätetään.”

3  Siirtymä on vihreä ja vastuullisuuden käsite laajenee

Vihreä siirtymä on jo käynnissä ja kiihtyy sitä tukevan sääntelyn edetessä ja sitä vauhdittavan rahoituksen kasvaessa. Kuntanäkökulmasta tämä on lupaavaa. Ensinnäkin siirtymä sisältää kuntatalouden kannalta vahvoja lupauksia. Esimerkiksi Iin kunnassa hyödyt näkyvät jo selvästi: sen pitkäjänteinen ilmastotyö on tuonut kuntaan arviolta yli 200 miljoonaa ulkopuolisia investointeja. Ii on pystynyt myös huomattaviin CO2-päästövähennyksiin. Ympäristö kiittää ja veronmaksajakin kumartaa, sillä energiamurroksen tuottamat vuosittaiset säästöt ovat kunnassa olleet merkittäviä. Kuten Iin kunnanjohtaja totesi haastattelussamme: “Jos kaikki kunnat ottaisivat tämän johtotähdeksi, niin tässä olisi valtava säästön paikka.”

Sote-uudistuksen jälkeen kunnissa voisi olla tilaa myös uudenlaisen elinkeinopoliittisen roolin ottamiselle ja vastuullisen elinkeinoelämän edistämiselle. Kuntien missio-orientoituneeseen innovaatio- ja teollisuuspolitiikkaan on tarjolla myös EU-rahoitusta. Myös kuntien laajempi yhteiskuntavastuu on tarpeen, kun maailma ympärillä muuttuu. Kestävän hyvinvoinnin edellytys on kyky varautua kansalaisten ja paikallisyhteisöjen tulevaisuuden tarpeisiin hyvissä ajoin, esimerkiksi edistämällä kohtuuhintaisen asumisen saatavuutta ja huomioimalla väestökehityksen trendit palveluverkon mitoituksessa.

4  Kuntajohtaminen ei ole ennallaan ja tulevaisuudessakin tieto on valtaa

“Mitä korkeammalla johdossa olet, sitä pidemmälle katseen tulee yltää”, kiteytti eräs haastateltavamme. Kunnilta odotetaan uudenlaista avoimuutta sekä ennakoivaa asennetta päätöksentekoon, ja sen tulee perustua vahvasti tutkittuun tietoon ja läpinäkyviin perusteisiin. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi tehtyjen päätösten vaikutusten arviointia ja seurantaa sekä toimintaympäristön pitkäjänteistä ennakointia.

Kunnanjohtajan rooli on muuttumassa enemmän verkostojen hallinnaksi ja edunvalvontatyöksi. Yksin pärjäämisen malli on mennyttä aikaa, ja yhteistyön merkitys tulee korostumaan sekä kunnan sisällä että seudullisesti. Parhaimmillaan hyvä johtaminen lisää kunnan vaihtoehtoja, parantaa johtamisen toimintamahdollisuuksia ja takaa paremmat palvelut. Moni onkin jo tunnistanut sidosryhmien osallistamisen voiman, yritysyhteistyön merkityksen yli kuntarajojen tai on mukana kuntien välisissä verkostoissa. Ei turhaan sanota, että yhteistyössä on voimaa.

Mitä kunta sitten voi tehdä valmistautuessaan seuraavalle valtuustokaudelle?

Koronapandemian jälkeinen työ kunnissa on väistämättä vaikeaa, kun vanhatkaan haasteet eivät ole poistuneet mihinkään. Vastassa ei kuitenkaan ole pelkkiä hankaluuksia, vaan myös uusia mahdollisuuksia on avautunut. Pandemia on ravistellut monia rakenteita, joiden jälleenrakennuksessa on poikkeuksellinen mahdollisuus muokata vanhoja toimintamalleja ennen kuin urat jähmettyvät uudelleen paikoilleen. Luotamme siihen, että moni kunta pystyy käyttämään tämän mahdollisuuden rakentaakseen kestävää hyvinvointia ja vastuullista tulevaisuutta yli valtuustokausien.


Mika Korhonen
Kirjoittaja on Kuntarahoituksen kunta-asiakkaista vastaava asiakkuuspäällikkö, joka uskoo vahvaan tiimipelaamiseen.


Blogiteksti ja siinä esitellyt trendit pohjautuvat Kuntarahoituksen ja Demos Helsingin keväällä 2021 julkaistuun keskustelupaperiin kestävästä kuntataloudesta ja -johtamisesta sekä vastuullisuudesta kunnissa. Keskustelupaperi perustuu kirjalliseen aineistoon, Kuntarahoituksen asiantuntijoiden näkemyksiin sekä aiheesta keväällä 2021 tehtyihin laajoihin asiantuntijahaastatteluihin. Tutustu keskustelupaperiin: kuntarahoitus.fi/kestavakunta.

IlmiötKestävä kuntaTalous

Kunnat jatkavat eriytymistään – valitettavasti vai onneksi?

Samalla nimikkeellä puhutaan lähes kaksi kertaa Islannin kokoisesta Helsingistä kuin pienistä alle tuhannen asukkaan paikkakunnista, joissa asuu vähemmän ihmisiä kuin Helsingin Eirassa. Samoin kuntien palvelutarjonta vaihtelee paitsi kuntakoon myös maantieteellisen sijainnin ja väestöprofiilin mukaan.

Kaupungistuminen ei kohtele kuntakenttää tasa-arvoisesti. Suurimpien kaupunkiseutujen kasvu vaikuttaa jatkuvan. Kun suuri osa muuttajista vielä on työikäisiä ja lapsiperheitä, eriytyvät kuntien väestö- ja elinkeinorakenteet sekä väestön palvelutarpeet entisestään. Kuntien oman toiminnan onnistumiset ja epäonnistumiset joko kiihdyttävät tai hidastavat muutoksen nopeutta. Mitkä ovat tämän eriytymisen syitä ja seurauksia kuntien päätöksenteolle ja tulevaisuudelle? Mitä valintoja kunnat voivat tehdä vaikuttaakseen itse tilanteeseensa ja miksi huhut suomalaisten kuntien taantumisesta ovat ennenaikaisia?

Kärjistäen sanottuna kaupungistumisen myötä tapahtunut muuttoliike ja taloudellisen elinvoiman liike asutuskeskuksiin muodostavat yksittäisen kunnan kannalta kohtalonkysymyksen: se, miten kunta sijoittuu suhteessa tähän muutokseen, muokkaa voimakkaasti kunnalle avoinna olevia valintoja ja tulevaisuuden polkuja. Kuten juuri julkaistussa keskustelupaperissa toteamme, kunnat voi jakaa kasvunäkymiensä mukaan karkeasti kolmeen ryhmään. Pieni osa kunnista on sellaisia, joiden kasvua pidetään lähes itsestään selvänä, toinen osa kunnista kokee kamppailevansa kasvumahdollisuuksistaan melkoisen epävarmuuden keskellä, ja moni etäisempi kunta saattaa jo kehitellä vaihtoehtoja perinteiselle kasvun tavoitteelle. Tämä ryhmittely kuulostaa nykymaailmassa dramaattiselta, mutta on johdonmukainen: vaikka kasvu on koko hyvinvointi-Suomen ajan ollut kuntajohtamisen kulmakivi, on se kunnan tehtävien osalta enemmän väline kuin itsetarkoitus. Kunnan perustehtävinä on kasvamisen sijaan asukkaiden hyvinvoinnin ja alueellisen elinvoiman edistäminen sekä kestävä palvelutuotanto.

Nyt onkin erittäin tärkeää ymmärtää, että kunnilla on edelleen monia mahdollisuuksia luoda paikalliset hyvän elämän edellytykset. Kaikkien kolmen ryhmän kunnilla on nykytilanteessa mahdollisuutensa menestyä monella tavalla ja vaikuttaa itse omaan tulevaisuuteensa. Toimivien ratkaisujen etsimisen täytyy perustua paikalliseen tilanteeseen. Kullakin kunnalla on omat vahvuutensa ja haasteensa, ja näiden huomioiminen on menestyksen avain. On siis palattava takaisin paikallisen itsehallinnon oikeutuksen juurille.

Suhteessa kunnan perustehtäviin talouden ja väkiluvun kasvusta luopuminen ei siis tarkoita kaikesta toivosta luopumista. Kunnan täytyy jatkossakin löytää keinot edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen lakisääteiset palvelut. Tämä voidaan tehdä monella tavalla, ja vaihtoehtojen kanssa ollaan Suomen kunnissa vasta alussa.

Kaikilla suomalaiskunnilla on edessään vaikeita valintoja, ja yksikään kunta ei voi luottaa siihen, että menestys tulisi ilman sen omia toimia. Paikallisdemokratian merkitys voi siten muuttua, mutta se tuskin vähenee lähitulevaisuudessa. Todellista hyvinvointia rakennetaan parhaimmillaan juuri paikallistiedon varaan, jolloin ensisijaisen tärkeää on kansalaisten tarpeet tunteva päätöksenteko. Tässä paikallisdemokratian merkitys on korvaamaton.

Eriytyminen on tosiasia. Kuntien kyky vastata siihen uudistumalla ja kehittymällä ratkaisee loppuviimein sen, onko eriytyminen valitettavaa vai onnekasta.


Juho Paananen
Kirjoittaja on pitkän linjan kuntajohdon konsultti, joka uskoo, että avoin keskustelu ja puoluerajat ylittävä ratkaisuhakuisuus tarjoavat jokaiselle kunnalle menestyksen mahdollisuuden.


Blogiteksti pohjautuu Kuntarahoituksen ja Demos Helsingin keväällä 2021 julkaistuun keskustelupaperiin kestävästä kuntataloudesta ja -johtamisesta sekä vastuullisuudesta kunnissa. Keskustelupaperi perustuu kirjalliseen aineistoon, Kuntarahoituksen asiantuntijoiden näkemyksiin sekä aiheesta keväällä 2021 tehtyihin laajoihin asiantuntijahaastatteluihin. Tutustu keskustelupaperiin: kuntarahoitus.fi/kestavakunta.

IlmiötKestävä kuntaNäkökulmat

Esa Kallio: Kuinka monta alueliigajoukkuetta Suomi tarvitsee menestyäkseen?

Julkiseen talouteen, kunnat mukaan lukien, korona jättää pitkän varjon, vaikka viime vuonna monen kunnan talous ylsi plussalle valtion koronatukien siivittämänä. Kuntien velkataakka on ollut selkeässä kasvussa ja usean kunnan taloustilanne haastava. Suomen väestörakenne muuttuu, eikä kaupungistuminen koronan myötä kääntäne suuntaansa. Ikäluokat pienenevät hurjaa vauhtia ja jo vuonna 2026 arvioidaan peruskoulun aloittavia lapsia olevan 15 000 vähemmän kuin vuonna 2019. Ilmastokriisi painaa päälle, ja samaan aikaan kunnissa etsitään keinoja elinvoiman ylläpitämiseen ja palveluiden rahoittamiseen.

Pahimmillaan kamppailu elinvoimasta voi johtaa palvelurakenteita pöhöttävään nollasummapeliin, jossa toisen hyöty on yleensä naapurin tappio. Uusia upeita kouluja rakennetaan uusien asukkaiden houkuttelemiseksi. Pienistä lukioista saatetaan pitää kynsin hampain kiinni, vaikka nuoret joka tapauksessa lukion jälkeen karkaisivat isompiin kaupunkeihin. Tällaiset, paikallisesti toki ymmärrettävät ratkaisut, mietityttävät julkisen talouden tehokkuuden näkökulmasta jo alueellisella tasollakin. Helsingin Sanomat uutisoi hiljattain, että Suomen koululaitoksella on edessään “massiivinen ongelma”, kun lapsia ei monessa kunnassa synny edes yhden koululuokan vertaa.

Urheilussa on Suomessa mielestäni hieno järjestelmä, josta voi ammentaa mallia myös koulutukseen. Varhaiskasvatuksessa ja peruskoulussa luodaan pohja lapsen tulevaisuudelle. Kunnat ovat ikään kuin koulutuksen kasvattajaseuroja. Niitä on ja pitääkin olla melko tiheästi ympäri maata. Tämä tärkeä tehtävä tulee jatkossakin säilymään kuntien vastuulla.

Kun kasvattajaseura on tehtävänsä hoitanut, nuoren on aika ponnistaa seuraavalle tasolle, toiselle asteelle, urheilumaailmassa alueliigaan. Alueliigajoukkueita ei ole joka paikkakunnalla, eikä edes voi tai tarvitse olla. Tämä on koulutuksessakin harkinnan paikka: mikä on se koko tai väestöpohja, jolla pystytään kouluttamaan menestyviä alueliigapelaajia? Minkä kokoisissa ja millaisissa yksiköissä on mahdollista tai järkevää tarjota kuntien yhteistyöllä sellaista toisen asteen koulutusta, jonka avulla nuorella on hyvät mahdollisuudet menestyä työelämässä tai ponnistaa haluamaansa valioliigaan?

Korkeakoulut edustavat koulumaailman valioliigaa. Kansainvälinen kilpailu on kovaa, suurten maiden maineikkaat yliopistot pärjäävät vertailuissa. Menestyminen vaatii kansainvälisten yhteyksien rakentamista ja huippuopiskelijoiden houkuttelemista, myös oman maan rajojen ulkopuolelta. En usko, että meillä kansakuntana on tulevaisuudessa varaa satsata nykyisenkaltaiseen korkeakouluverkostoon ja moneen tähtikorkeakouluun, vaan niissäkin tarvitaan keskittämistä ja erikoistumista.

Jo ennen kuin koronan ote kokonaan hellittää, on palattava pitkän aikavälin haasteiden pariin. Mitkä ovat niitä valintoja, joilla kunnat ja yhteiskunta ovat tulevaisuudessa ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestäviä? Mitä ovat ne asiat tai palvelut, joita nykyajan kuntalaiset arvostavat? Entisajan tarjonnasta tiukasti kiinni pitämisen sijaan voisi olla järkevää suunnata resurssit asioihin ja investointeihin, joilla saataisiin elinvoiman kannalta kestävämpiä tuloksia. Usean kunnan voimat yhdistämällä voisi koulutuksessakin saada aikaan enemmän ja laadukkaammin.

Esa Kallio
Kirjoittaja on Kuntarahoituksen toimitusjohtaja ja jalkapallotuomari

IlmiötNäkökulmat

Rakennusmateriaalien ilmastovaikutukset – miten niitä voidaan vähentää?

Suomen kunnianhimoinen tavoite on olla EU-jäsenvaltioista ensimmäisenä täysin hiilineutraali vuonna 2035. Rakennusten päästöissä huomio on tähän asti kohdistunut ennen kaikkea energiatehokkuuteen, mutta tulevaisuudessa on kiinnitettävä aiempaa enemmän materiaalien aiheuttamiin päästöihin. Miten erilaiset rakennusmateriaalit vaikuttavat ilmastoon? Onko kierrätysmateriaalien käyttäminen taloudellisesti järkevää? Lisääkö uudistuva sääntely rakentamisen kustannuksia?

Näitä asioita kysyimme erityisasiantuntija Matti Kuittiselta ympäristöministeriöstä, vanhemmalta erityisasiantuntijalta Jessica Karhulta Green Building Council Finlandista sekä kulutuksen ja tuotannon keskuksen johtaja Jyri Seppälältä Suomen ympäristökeskuksesta.

Uudistuva lainsäädäntö huomioi ilmastotavoitteet

Ympäristöministeriössä valmistellaan maankäyttö- ja rakennuslain uudistusta. Vanha, 90-luvulta voimassa ollut laki on puutteellinen ja jo useasti paikkailtu, joten uudistus on tarpeellinen ja valtiotasoltakin hoputettu.

Uusi lakiesitys huomioi esimerkiksi kansalliset ilmastotavoitteet ja vähähiilisyyden. Lakiesityksessä käsitellään myös kiertotaloutta, rakennusten elinkaariominaisuuksia ja kokonaisuutta läpileikkaavia digitaalisia muutoksia.

Vuosi sitten julkaistiin eurooppalaisiin standardeihin pohjautuva rakentamisen hiilijalanjäljen arviointimenetelmä, jonka pohjalta ympäristöministeriö työstää omia laskelmiaan.

– Vuoteen 2025 mennessä rakennuksille on tarkoitus asettaa hiilijalanjäljen raja-arvot, jotka rakennuslupaa hakiessa täytyy laskennallisesti osoittaa, erityisasiantuntija Matti Kuittinen ympäristöministeriöstä kertoo.

Ministeriö kerää parhaillaan vertailuaineistoa suomalaisesta rakennuskannasta ja arvioi, mihin raja-arvot tulisi asettaa.

– Olemme käyneet jo lähes 500 rakennuksen elinkaarenaikaiset päästöt läpi sekä lähes 4 000 rakennusta energiatehokkuuden ja energiatodistusten näkökulmasta. Tästä aineistosta saadaan ensimmäiset viitearvot esimerkiksi tavallisen koulun tai vaikkapa kerrostalon hiilijalanjäljestä. Aineiston perusteella voidaan siis tutkia, montako prosenttia arvoja voidaan pienentää eri ratkaisuilla, Kuittinen avaa.

Tärkeää uutta rakentaessa on määrittää tarkkaan materiaali- ja kulumäärä, jotta ylijäämää ei tule ja näin tuhlata neitseellisiä materiaaleja.

Materiaalivalintojen merkitys korostuu tulevaisuudessa

Eri materiaalien vastakkainasettelun sijaan olisi hyvä suunnitella materiaalien hiilijalanjälki mahdollisimman pieneksi koko rakennuksen elinkaaren ajaksi. Materiaalit, joiden päästöt valmistusvaiheessa ovat suhteellisen alhaisia, voivat osoittautua haitallisiksi, jos niitä joudutaan uusimaan usein. Hiilijalanjälkeen vaikuttaa myös rakentamisen kesto, esimerkiksi käytetyn energian määrässä.

Ympäristön ja ilmaston kannalta hyviä ominaisuuksia materiaaleissa ovat alhaisten valmistuspäästöjen lisäksi pitkäikäisyys, huollettavuus, uudelleenkäyttö- ja kierrätysmahdollisuudet sekä lämpö- ja äänieristysominaisuudet.

Rakennusmateriaalien käytössä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia viimeisen kymmenen vuoden aikana. Puun käyttö lisääntynee tällä vuosikymmenellä, sillä tulevien hallitusten odotetaan edistävän puurakentamista. Nykyisin rakennuskannastamme noin 81 % luokitellaan valtarakennusmateriaalin mukaan puutaloiksi ja puukerrostalojen suosio on kasvussa.

– Materiaalivalinnoissa on tärkeää kiinnittää huomiota niiden hiilijalanjälkeen ja energiatehokkuuteen koko rakennuksen elinkaaren ajalta. Vielä nyt tilanne on se, että rakennusten käyttövaiheen päästöt ovat selvästi suuremmat kuin rakennusmateriaalien valmistuksen. Materiaalivalintojen merkitys kuitenkin korostuu tulevaisuudessa, kun energiatuotannon päästöt painuvat merkittävästi alaspäin, Jyri Seppälä kertoo.

Rakennusten resurssitehokkuutta ei mitata yhdellä selkeällä mittarilla. Yleensä seurataan käytönaikaista energiankulutusta sekä koko elinkaaren mittaista materiaalimäärää ja sen hiilijalanjälkeä. Myös rakennuksen kestoikä on yksi selkeästi mitattava kohta.

– Uudisrakennuksissa voidaan arvioida myös käytettyjen rakennusmateriaalien kierrätettävyyttä ja uudelleenkäyttöä rakennusta purettaessa, vaikka sen arviointi onkin vielä haasteellista. Tulevaisuudessa tämä helpottunee. Digitaalinen dokumentointi tulee auttamaan materiaalien kierrätystä ja uusiokäyttöä, Seppälä jatkaa.

Seppälän mukaan valtaosa syntyneestä jätteestä, 57 prosenttia, muodostuu korjausrakentamisessa. Rakennusten purkamisesta syntyneen jätteen osuus on 27 prosenttia ja uudisrakentamisen 16 prosenttia.

Materiaalivalinta ei ole mustavalkoinen juttu 

Päästöjen lopputulemaa täytyy tarkastella monelta kantilta, eivätkä nämäkään asiat ole mustavalkoisia. Kaikissa materiaaleissa on sekä hyviä että huonoja puolia. Puurakenteet eivät välttämättä ole niin kestäviä ja pitkäikäisiä kuin esimerkiksi betoni ja teräs, jolloin kohteen elinkaari on lyhyempi. Materiaalien kierrättämismahdollisuuksia pitää tarkastella myös taloudellisesta näkökulmasta. 

– Ei ole yksioikoista sanoa, että toinen rakennusmateriaali olisi ympäristöystävällisempi kuin toinen, koska asiaa täytyy tarkastella monelta eri kantilta. Vaikka puu on materiaalina luonnollisesti ympäristöä vähemmän kuormittava, rakennuksen elinkaarta tarkastellessa betoni voi olla pitkäikäisempi. Tärkeää on, että koko tuotantokaaressa ja rakennuksen elinkaaressa ympäristöasiat otetaan yhä perusteellisemmin huomioon ja asioita muutetaan parempaan suuntaan, vanhempi erityisasiantuntija Jessica Karhu Green Building Council Finlandista kertoo.

Green Building Council Finland edistää kestävien rakennusmateriaalien käyttöönottoa ja jakaa tietoa tavoista pienentää rakentamisen hiilijalanjälkeä taloudellisista näkökulmaa unohtamatta.

– Lisäksi haluamme edistää kiertotaloutta ja kierrättämistä – miten rakennusmateriaalia voidaan hyödyntää sen elinkaaren lopussa tai miten vältetään neitseellisten materiaalien tuhlaamista, Karhu jatkaa.

Kierrätys kehittyy

Vuonna 2012 asetetun valtioneuvoston asetuksen mukaan 70 prosenttia rakennusjätteistä tuli voida kierrättää tai hyödyntää uusiomateriaalina vuoteen 2020 mennessä. Tavoitteeseen ei aivan päästy, mutta rakennusmateriaalien kierrätys työmailla on parantunut. Arvion mukaan jätteen hyödyntämisaste on tällä hetkellä noin 60 prosenttia. Kierrättäminen onnistuu oikeiden lajitteluvälineiden ja keräyspisteiden avulla.

Kierrätys tulee kasvamaan myös rakennusmateriaalien tuotannossa. Prosessit ovat vielä pitkiä ja haasteellisia, minkä vuoksi kierrätysmateriaalien kustannukset nousevat korkeammaksi kuin neitseellisten, uusien materiaalien. Teknologian kehittyessä myös kierrättämisen menetelmät muuttuvat paremmiksi ja tehokkaammiksi ja materiaalit edullisemmiksi.

– Tulevaisuudessa purkumateriaaleja kierrätetään käyttöön yhä enemmän. Niiden haasteena on vielä materiaalien laadun ja turvallisuuden takaaminen ja hintakilpailu neitseellisten CE-merkittyjen materiaalien kanssa. Kierrätykseen on kehitetty uusia innovaatioita esimerkiksi betonimurskeen lajittelussa ja uudelleenkäytössä, Karhu kertoo. 

Puurakentaminen on päästöiltään sekä hiilijalanjäljeltään suhteellisen vähäistä, ja sitä onkin lisätty viime vuosina runsaasti myös suurhankkeissa. Puu mielletään materiaalina myös terveelliseksi.

– Olisi hienoa, jos Suomessa rakennettaisiin enemmän puusta ja nimenomaan kotimaassa tuotetusta sertifioidusta puusta. Kotimaisen puun käyttö tukee suomalaisia yrityksiä ja ympäristön kannalta kuljetusten hiilijalanjälki jää pienemmäksi. Toisaalta metsämme ovat meidän tärkein hiilinielumme, josta pitää huolehtia. Meille tuodaan paljon rakennusmateriaaleja, vaikka niitä olisi myös omasta takaa. On nurinkurista, että esimerkiksi kierrätetyn kivimurskeen sijaan meille tuodaan katukiveysmateriaali Kiinasta, koska se on edullisempaa, Karhu summaa.

Karhun mukaan materiaalien kuljetuksenaikaisiin päästöihin pitää puuttua pikaisesti.

–  Jotta pysymme 1,5–2 asteen skenaariossa ilmaston lämpenemisessä, kierrätys- ja purkumateriaaleihin täytyy siirtyä yhä useammin.

Ympäristöministeriön yhteistyöryhmä on saanut myös valmiiksi kansallisen muovitiekarttahankkeensa, johon on koottu keskeisiä toimia muovin aiheuttamien haasteiden ja ongelmien ratkaisemiseksi. Muovin tiekartalla ennakoidaan myös EU:n tulevia muovistrategian toimia. Rakennusmateriaaleissa ahkerasti esiintyvää muovia kehotetaan korvaamaan muulla materiaalilla, kierrättämään oikein, vähentämään ja jopa suorastaan välttämään. Mutta onko muovi mahdollista jättää kokonaan pois uusissa rakennuksissa? – Muovia pyritään välttämään joskus esimerkiksi päiväkotien rakentamisessa, mutta siihen ei aktiivisesti vielä pyritä. Suurin osa muovista tuotetaan tänä päivänä fossiilisista materiaaleista, kuten öljystä, ja jätemuovin päätyminen luontoon on toki suuri ongelma. Jos kaikki rakennustyömailta kerätty muovi kierrätettäisiin ja uusiokäytettäisiin, sen käyttöä ei tarvitsisi kuitenkaan välttää. Muovitiekartta on hyvä työkalu muovin haasteisiin ja jatkokäsittelyyn. Muovi on pitkäikäinen ja se on suhteellisen helposti kierrätettävä materiaali, Karhu muistuttaa.


Teksti: Elisa Korhonen
Kuvat: haastateltavilta

IlmiötVastuullisuus

Futuristi Ilkka Halava: ”Vanhaa normaalia ei koskaan ollutkaan”

”Palaako maailma koronan jälkeen ennalleen vai siirrymmekö uuteen normaaliin?” Tältä kysymykseltä ei ole voinut vuoden mittaan välttyä. 

Tulevaisuudentutkija ja yritysvalmentaja Ilkka Halava tyrmää ajatuksen heti kättelyssä: Entiseen ei ole paluuta, koska mitään vanhaa normaalia ei koskaan ollutkaan. 

– Meillä oli vain kestämättömiä järjestelmiä, niin yhteiskuntien kuin planeetan kannalta. Tuleville sukupolville nämä näyttävät yhtä vanhentuneilta kuin telefaksit nyt. 

Halavan mukaan uusi normaali on koko ajan tehnyt tuloaan, koronan myötä matkanteko vain nopeutuu. Pandemia on katalyytti, joka saa vuosien saatossa muhineet kehityssuunnat turbovaihteelle. 

Suuren muutoksen sijaan Halava puhuu mieluummin murrosvuosikymmenistä: 20–30 vuoden mittaisesta ajanjaksosta, jonka varrella koronakriisi on ensimmäinen merkittävä epäjatkuvuuskohta. Tästä edespäin on syytä varautua mutkiin matkassa.  

– Jos kuvittelee, että koronan jälkeen kehitys rullaa taas mukavasti eteenpäin, tulee pettymään. Yksinkertaista etenemistä ei ole luvassa. 

Politiikasta puuttuu tulevaisuus 

Halavan mukaan moni koronan kaltainen epäjatkuvuuskohta todellisuudessa kiihdyttää muutosta, eikä käännä laivan suuntaa. Esimerkkinä hän nostaa globalisaation: Pandemian myötä kansallisvaltiot nauttivat uudenlaista arvostusta, mutta niiden rooli on ollut kasvussa jo pitkään. 

– Ensin Brexit, sitten Kiinan ja Yhdysvaltain kauppasota ja nyt vielä korona. Muutos on tehnyt koko ajan tuloaan, nyt otettiin vain harppaus eteenpäin kohti kansallista omavaraisuutta.

Onko edunvalvonnasta enemmän haittaa kuin hyötyä, jos se ylläpitää kestämättömiä rakenteita?

Haasteeksi ei Halavan mukaan niinkään nouse tulevaisuuden ennakointi vaan siihen varautuminen. Tässä suhteessa on paljon petrattavaa.

– WHO varoitti seitsemän vuotta sitten SARSin kaltaisesta uudesta viruksesta, ja pandemiasta on puhuttu tulevaisuudentutkijoidenkin keskuudessa jo kymmenen vuotta. Silti, kun kriisi iski päälle, oli liikkeellelähtö todella tahmeaa. 

Osasyyllisenä puutteelliseen ennakointiin Halava pitää politiikan muuttunutta luonnetta. Tulevaisuudentutkijan mukaan puolueista on tullut reaktiivisia koneita, jotka siirtyvät vaalista toiseen kannatusmittaus kerrallaan.

– Mietitään esimerkiksi SDP:n juuria Forssan puoluekokouksessa: siellähän visioitiin tulevaisuuden yhteiskuntaa! Kahdeksantuntinen työpäivä, yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ja kirkon ja valtion erottaminen toisistaan – kaikki radikaaleja ajatuksia siihen maailmanaikaan. Viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana tällainen tavoiteyhteiskunta-ajattelu on jäänyt taka-alalle. 

Halava uskoo, että ennakoinnin ja varautumisen haasteet juontuvat myös osin yhteiskunnan rakenteista. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on pullollaan tahoja, joiden olemassaolo perustuu vallitsevan tilanteen jäädyttämiseen ja saavutettujen etujen pönkittämiseen. 

– Otetaan esimerkiksi Posti: Onko todella järkeä pitää postinkantajia töissä viisi päivää viikossa, kun jaettavaa postia riittää ehkä yhdelle päivälle? Onko edunvalvonnasta enemmän haittaa kuin hyötyä, jos se ylläpitää kestämättömiä rakenteita ja estää ihmisiä siirtymästä uusiin työn muotoihin? 

Syökö talouden syöksykierre luovan tuhon hyödyt? 

Taloustieteilijät uskovat, että koronapandemian kaltaiset kriisit kiihdyttävät luovaa tuhoa – ilmiötä, jossa yritykset ja jopa kokonaiset ammattikunnat häviävät ja tekevät tilaa uusille, entistä tehokkaammille työnteon muodoille. Konsulttiyhtiö Deloitten kyselyssä 14 prosenttia yritysjohtajista uskoo, ettei yrityksen työntekijöiden määrä enää palaa pandemiaa edeltävälle tasolle. 

Lasku yhtäällä voi kuitenkin johtaa nousuun toisaalla. Finanssialan mukaan korona-aika on lisännyt sähköisten pankkipalveluiden käyttöä jopa kymmenillä prosenteilla.  

Kriisin keskellä tuhosta voi kuitenkin puuttua luovuus, ja talouden syöksykierre voi viedä mukanaan myös vankalla pohjalla seisovia yrityksiä. Yhteiskunnan kannalta haasteeksi nousee kestävän toiminnan tunnistaminen. Erotammeko nousevat alat laskevista, kun koko maailmantalous sakkaa?  

Jonain päivänä ihminen ei ole enää osa tavaran-tuotantoa.

Halavan mukaan on turha kuvitella, että konkursseilta ja yritysten kaatumisilta voitaisiin välttyä. Nyt pitäisi huolehtia siitä, että uusi järjestelmä on pystyssä, kun vanhat rakenteet romahtavat. 

– Kun agraaritaloudesta siirryttiin tehtaisiin, työ odotti tekijäänsä. Tehtaat olivat jo pystyssä, ja maanviljelijät pääsivät suoraan tuotantolinjastoille töihin. Nyt yritetään roikkua vanhoissa rakenteissa kiinni, eikä kehitetä korvaavaa järjestelmää tilalle. Todellisuudessa vain pidennämme luovan tuhon aikaansaamia työttömyysjaksoja. 

Lisäkierteen luovan tuhon pyörteeseen antaa kiihtyvä automaatio, jonka ennustetaan etenevän pandemian myötä harppauksittain. Jos tulevaisuuden työ on robottien käsissä, onko Halavan peräänkuuluttamassa seuraavassa järjestelmässä enää sijaa ihmiselle?

–On totta, että jonain päivänä ihminen ei ole enää osa tavarantuotantoa. Robotisaation vaikutukset alkavat kuitenkin näkyä toden teolla vasta muutaman vuosikymmenen päästä. Uusien rakenteiden pystyttäminen vaatii aina enemmän työtä kuin niiden ylläpito, joten lyhyellä aikavälillä työn määrä tulee lisääntymään. 

Halavan mukaan siirtymä tulevaisuuden työntekoon ei tapahdu ilman kasvukipuja. Onnistuminen riippuu pitkälti siitä, miten yhteiskunta sopeutuu järjestelmään, jossa ihminen ei olekaan enää työnteon keskiössä. Tarvitaan uusia tapoja tasata varallisuutta ja hyvinvointia. 

– Poliittisen suunnittelutyön pitäisi olla jo käynnissä.  

Uutta arkea luomassa 

Pandemian pitkittyessä sen hopeareunukset käyvät ohuemmiksi. Inhimillinen hinta on kova, ja myös talouden elpyminen kärsii, kun toinen tautiaalto nostaa päätään. 

Tästä huolimatta poikkeusaika on johtanut myös positiivisiin oivalluksiin. Lisääntyneen etätyön myötä työnteko on joustavampaa ja työn ja arjen yhteensovittaminen helpompaa. Tarpeeton matkustaminen on vähentynyt, ja digitaaliset palvelut järkeistäneet työntekoa. Kaikki, mikä lisää työn tuottavuutta, on pitkässä juoksussa hyväksi. 

Halavan mukaan pysähdys on tuonut myös inhimillisiä hyötyjä: vanhan maailman arkikäytänteet hellittävät ja antavat tilaa etsiä uudenlaista merkitystä. 

– Asioita on laitettu uuteen tärkeysjärjestykseen. Perheet eivät enää eroa aamulla ja liiku ruuhkissa eri suuntiin päätyäkseen ikävämpiin ympäristöihin tekemään vähemmän mielekkäitä asioita. 

Tulevaisuudentutkijat ovat pyrkineet arvioimaan, jääkö muutos pysyväksi vai tekeekö vanha arki vielä paluun. Eri näkemysten mukaan vain noin 15 % työpaikoista saattaa palata takaisin vanhaan normaaliin. Muut äänestävät uuden huomisen puolesta. 

Kun ihmiset saavat päättää, miltä uusi normaali näyttää, tulee siitä Halavan mukaan entistä ehompi. 

– Lockdownin lahja ihmiskunnalle, tulevaisuudentutkija kiteyttää.


Halava vieraili syyskuussa Kuntarahoituksen Huomisen talous -podcastissa. Kuuntele jakso!


Teksti: Roope Huotari
Kuva: Ilkka Halava

IlmiötNäkökulmat

Sijainti vaikuttaa, koko ei – kunnan kustannustehokkuus on kiinni monesta tekijästä

Suomalaiset kunnat ovat jo pitkään olleet ahdingossa, ja koronakriisi on syventänyt kuilua entisestään. Maa on lisävelkaantumisen tiellä.

Kuten moni muu, myös Helsingin yliopiston kaupunkitaloustieteen emeritusprofessori Heikki A. Loikkanen seuraa tilannetta huolissaan. Loikkanen on tarkastellut kuntia ja niiden kehitystä pitkään esimerkiksi kuntien suorituskyvyn kautta. Palataan suorituskykyyn tarkemmin tuonnempana.

– Nyt on kyse eri tahojen sopeutumis- ja innovaatiokyvystä uudessa tilanteessa, jossa akuutin perusongelman kestosta ei ole varmuutta. Kaikki yhteiskunnan lohkot ovat murroksessa, jossa niin johtamiselle, yhteistyölle kuin reformeille etsitään suuntaa tietämättä, onko kurssia muutettava vielä useaan kertaan ennen kuin pidemmän aikavälin ongelmat nousevat päivittäisten ongelmien rinnalle tai peräti päähuomion kohteeksi, Loikkanen kommentoi nykyhetkeä.

Hän on pitkän uransa aikana tutkinut myös integraatiokehitystä, alue- ja kaupunkitaloutta, asuntomarkkinoita, koulutusta ja metsätaloutta. Juuri kuntataloutta Loikkanen on käsitellyt muun muassa vuonna 2019 yhdessä kollegoidensa Ilkka Susiluodon ja Michael Funkin kanssa julkaistussa artikkelissa ”Kuntien suorituskyky, politiikka ja johtaminen”.

Kustannustehokkuuden pitää olla kuntalaisten intressissä

Kuntien tilanteesta keskustellaan paljon, mutta keskustelu tuntuu usein pyörivän vain tiettyjen osa-alueiden ympärillä. Valtiovarainministeriön kunta- ja aluehallinto-osaston johtaja Jani Pitkäniemi sanoi Kuntarahoituksen haastattelussa helmikuussa, että keskustelu menee hieman liiaksi vallitsevien rakenteiden suojiin, kun tarvittaisiin yhteistä dialogia ja avointa päätöksentekoa.

Miten ja mistä näkökulmasta suomalaisia kuntia kannattaisi sitten tarkastella?

Loikkasen mukaan suomalaiset kunnat ovat verrattavissa monialayritysten kaltaisiin palvelutuottajiin, joiden asema, johtamistapa ja tavoitteet poikkeavat monella tapaa yritysten vastaavista. Maksuttomia tai subventoituja palveluita tarjoavia kuntia ei voi arvioida niiden kannattavuuden, esimerkiksi voiton avulla, mutta niiden suorituskykyä voidaan kuitenkin tarkastella monin eri tavoin.

– Kuntalaisia ja mediaa kiinnostavat eniten palvelutarjonta, niiden saatavuus, määrä ja laatu eli suoritteet. Esimerkiksi lukioiden tapauksessa vanhempia ja mediaa kiinnostavat eniten koulujen oppilaiden ylioppilaskirjoitusmenestys, josta julkaistaan paremmuusjärjestyksiä vuosittain, Loikkanen sanoo.

Talousihmisten kiinnostus taas painottuu budjettiasioihin, rahoitukseen sekä palveluiden kohdalla niistä aiheutuviin menoihin, joiden taustalla ovat oman tuotannon kustannukset ja ostopalvelumenot.

– Kumpikaan näistä näkökulmista, eli huomion kiinnittäminen joko suoritteisiin tai menoihin ei kerro kunnan palvelusektorin suorituskyvystä juuri mitään, hän huomauttaa.

Kunnan suorituskyvyn arviointi edellyttää sitä, että verrataan suoritteita käytettävissä oleviin resursseihin, jolloin saadaan esille toiminnan tehokkuus. Osa kuntien tehokkuuseroista johtuu kunnan ”olosuhdetekijöistä”, joihin kunta ei voi juuri vaikuttaa. Näihin eroihin lukeutuu esimerkiksi syrjäinen sijainti.

– Osaan voidaan vaikuttaa omilla päätöksillä, toimintojen järjestämisellä ja innovaatioilla, jotka onnistuessaan johtavat suurempaan ja/tai parempaan palvelutarjontaan sen rahoittamiseksi käytettyä rahamäärää kohti.

Pyrkimys kuntien suorituskyvyn parantamiseen edellyttää Loikkasen mukaan tietoa siihen vaikuttavista tekijöistä. Missä määrin kuntalaiset ja paikallispolitiikka ja kunnan johtaminen vaikuttavat suorituskykyyn? Vai ovatko kuntien suorituskykyerot pääasiassa sellaisten rakenteellisten tekijöiden seurausta, joihin kuntatasolla on vaikea tai mahdoton vaikuttaa?

Näihin kysymyksiin Loikkanen kumppaneineen on hakenut vastausta tutkimalla kuntien peruspalvelutarjonnan kustannustehokkuutta monipalvelukokonaisuutena.

– Kunnan toimintojen kustannustehokkuus on kuntalaisten intressissä, sillä se ratkaisee, kuinka paljon peruspalveluita kuntalaisille saadaan niihin suunnatulla rahankäytöllä.

Kunnan koko ei ole tehokkuuden tae

Loikkanen yhteistyökumppaneineen on käyttänyt menetelmiä, joilla on voitu arvioida yhdellä kertaa kuntien koko peruspalvelutarjonnan kustannustehokkuutta. Tässä asetelmassa suoritteet ovat koulutus-, sosiaali-, perusterveydenhuollon ja sivistystoimen palveluita ja panoksena niiden tuotantoon tai hankintaan käytettyjä resurssit. Palvelutarjontaa mitataan eri toimialoilla tuotetuilla palvelumäärillä, ja resurssi taas on koko peruspalvelutarjontaan käytetty rahamäärä.

Vaikka nämä tutkimukset on tehty 1990-luvun alun jälkeen, ja niiden tuloksia voidaan sanoa ”vanhoiksi”, Loikkanen katsoo niillä olevan relevanssia nykypäivänäkin siitäkin huolimatta, että kuntakenttä on sittemmin muuttunut.

– Kuntien kustannustehokkuuden erot osoittautuivat verraten suuriksi. Tehottomimmat kunnat saivat suhteellisesti vain noin 60 prosenttia tehokkaimpien suoritteista aikaan. Pieniä kuntia oli sekä tehokkaimpien että tehottomimpien joukossa ja monet suuret kunnat puolestaan olivat keskitason alapuolella, joten kuntakoko ei takaa tehokkuutta, hän sanoo.

Loikkasen mukaan korkeaa kustannustehokkuutta selittävät kuntalaisten korkea koulutustaso, kunnan tiivis yhdyskuntarakenne, kunnan työntekijöiden ikärakenne sekä yksityiseltä sektorilta ostettujen palvelujen korkea osuus.

Alhaisesta kustannustehokkuudesta taas kielivät kuntalaisten korkea tulotaso, syrjäinen sijainti, laaja palveluvalikoima, korkea työttömyys ja ostot kuntayhtymiltä ja muilta kunnilta.

– Jo edellä mainittu kuntakoko, siis väestömäärä, ei selitä tehokkuuseroja tilastollisissa malleissa. Sama koskee myös politiikkamuuttujia, kuten monin eri tavoin mitattuja valtuustojen voimasuhteita ja äänestysaktiivisuutta.


Loikkanen on tarkastellut kuntia ja niiden kehitystä pitkään.

”Eivät johtamisen ammattilaisia edes yhdellä toimialalla”

Ihmisten äänestyskäyttäytymisellä ei näytä olevan vaikutusta kuntien palvelutarjonnan kustannustehokkuuteen. Tätä hän luonnehtii kiusalliseksi asiaksi demokratian näkökulmasta.

– Toisaalta, kun tarkastellaan kuntien kokonaismenoja asukasta kohti tai palvelusektorikohtaisia menoja, poliittisilla voimasuhteilla on merkitystä. Nämä ilmentävät sitä, että kunnallispoliitikot ovat verraten kaukana palvelusektorien organisatorisista ratkaisuista, jotka jäävät kaupunginjohtajien ja muun virkamieskoneiston valmisteltaviksi.

Mitä suurempi kunta on, sitä vaikeampi valtuutettujen on hallita eri sektorien tietoja ja kehittämismahdollisuuksia, joiden varaan palvelujärjestelmät rakentuvat. Useimmat valtuutetut eivät myöskään ole johtamisen ammattilaisia edes yhdellä kunnan toimialalla, Loikkanen huomauttaa.

Heidän äänestyskäyttäytymisensä kunnanvaltuustossa heijastelee äänestäjäkunnan intressejä ja huolen aiheita, joita huomioon ottaessaan he edistävät uudelleenvalintaansa.

– Tässä asetelmassa on ymmärrettävää, että valtuutettujen päärooli on tehdä pääasiassa rahaa koskevia budjettipäätöksiä kuin organisatorisia ratkaisuja, jotka uusien innovaatioiden tai toimintojen järkeistämisen kautta parantaisivat palvelutarjonnan kustannustehokkuutta. Näin resurssien käytöllä saataisiin enemmän ja/tai parempia palveluja, Loikkanen sanoo.

Kunnanjohtajamarkkinoilla positiivinen sana yltää kauas

Kuntien kustannustehokkuuteen vaikuttavat myös kunnanjohtajan henkilökohtaiset ominaisuudet, kuten koulutustaso, verkostoituminen ja yhteistyökyky kunnan poliittisten päättäjien ja sen työntekijöiden kanssa.

Sen sijaan esimerkiksi kunnanjohtajan sukupuolella ja sillä, oliko tämä asunut aiemmin kunnassa ei havaittu olevan yhteyttä tehokkuuden kanssa.

– Mitä paremmin kouluttautunut ja verkostoitunut kunnanjohtaja on, sitä tehokkaammaksi kunta on mahdollista saada. Monilla kunnanjohtajilla on kunnallistieteiden ja johtamisen opintoja takanaan, mikä edesauttaa kunnanjohtajan mahdollisuuksia suoriutua tehtävässään. Sen tuloksena kuntalaiset voivat saada enemmän ja parempia palveluita kunnan rahankäytön tuloksena, hän sanoo.

Toisin kuin osakeyhtiöissä, kunnissa on vaikea tehdä palkitsemisjärjestelmiä, jotka kannustavat kunnanjohtajaa yhä parempiin suorituksiin. Mikä siis motivoi kunnanjohtajaa tekemään aidosti parhaansa kunnan eteen?

Etenemismahdollisuus on yksi tekijä. Kuntansa tehokkaaksi saaneiden ja kunnan väestömäärään nähden alipalkatut kunnanjohtajat ylenevät avoimiin hakuihin perustuvilla valtakunnallisilla kunnanjohtajamarkkinoilla todennäköisemmin kuin muut.

– Toisin sanoen urakannustinmekanismi toimii ja edistää tehokasta toimintaa aikaansaaneiden kunnanjohtajien etenemistä urallaan. Kunnanjohtajamarkkinat siis ohjaavat parhaita kykyjä pienistä kunnista suuriin, joissa palkat ja muut edutkin paranevat.

Toisaalta kunnanjohtajien iän karttuessa urakannustimet hiipuvat ja alttius jatkaa samassa kunnassa kasvaa.

– Se, että kustannustehokkuus näyttää välittyvän viranhakuprosesseihin vaikuttavana tekijänä on hämmästyttävää sikäli, että kuntien kustannustehokkuudesta ei ole mitään tilastoa tai säännöllistä tutkimustietoa tarjolla. Suoritteiden tietoperustakin on edelleen osin heikossa jamassa ja alihyödynnetty, Loikkanen sanoo.

Näiltä osin positiivinen viesti voi kiiriä kauas: kun hakija on saanut kunnassa hyvää aikaiseksi, palvelusektorit toimivat ja talous on kunnossa, niin mahdollisuus tulla valituksi isompaan kuntaan kasvaa ja tällöin palkkakin nousee.

”Oppositio ei grillaa vallassaolijoita”

Viime vuosina osassa kuntia on siirrytty pormestarijärjestelmään vaihtelevissa muodoissaan.

– Jos pormestari valitaan kunnanvaltuuston jäsenistä, asetelma poikkeaa huomattavasti kaupunginjohtajajärjestelmästä sikäli, että avoimen valtakunnallisen kilpailun sijasta ehdokkaiden joukko rajoittuu aivan olennaisesti. Samalla kuntien ylimpien virkamiesten asema muuttuu ja kuntasektoriin liittyvät virkamiesten urakannusteet heikkenevät, Loikkanen sanoo.

Laajasti omaksuttu pormestarijärjestelmä voi hänen mukaansa heikentää myös kannusteita kunnallistieteiden ja julkisjohtamisen opintoihin, kun parhaat kuntasektorin virkapaikat katoavat.

– Siitä, miten pormestarimallit ja uudet johtamisjärjestelmät vaikuttavat kuntien suorituskykyyn Suomessa ei ole tietääkseni empiiristä tutkimustietoa ja tapauksiakin on vielä vähän. Toisaalta virkamies-kunnanjohtajan aseman voi sanoa Suomessa olevan liian vahva demokratian kannalta.

Useissa muissa maissa kunnanhallituksen ja valtuuston asemia on parannettu tekemällä niiden johdossa olevista päätoimisia. Toisaalta, toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa, Suomessa kaikki puolueet ovat edustettuina kunnanhallituksessa valtuutettujensa suhteessa. Naapurimaassa paikallispolitiikassa on tyypillisesti hallitus-oppositioasetelma, hän jatkaa.

Mikä vaikutus hallitus-oppositioasetelman puuttumisella on suorituskykyyn: edistääkö tällainen kilpailun rajoitus kuntien innovatiivisuutta ja suorituskyvyn paranemista pitkällä aikavälillä?

– Suomessa kunnanhallituksessa ovat kaikki edustettuina, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki ovat vastuussa kaikesta. Oppositio ei myöskään grillaa vallassaolijoita ja esitä vaihtoehtojaan. Myös tapa käydä kunnallisvaalikamppailuja muuttuu, jos on vaara jäädä oppositioon, Loikkanen sanoo.

Jos suorituskykyä vielä mietitään, niin miten tämänhetkistä tilannetta voisi peilata sen näkökulmasta?

– Suorituskyvystä puhuminen voi alkuun tuntua väärältä nykyisessä tilanteessa, mutta tämä on väärä diagnoosi. Nyt jos koskaan tarvitaan kotitalouksien, yritysten ja julkisen sektorin puolella keinoja selvitä ja saada niukentuneesta resurssipohjasta enemmän irti suoritteita ja vaikuttavuutta, ja osin jatkuvasti uusin keinoin, Loikkanen summaa.


Teksti: Pihla Hakala
Kuvat: Sami Lamberg

IlmiötNäkökulmatTalous

Poikkeustilassa – professori Heikki Hiilamo: Koronakriisi on herätyksen paikka ihmiskunnalle

Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamon päällimmäinen huoli on ihmisryhmät, joiden ongelmat ovat jääneet eristystoimien varjoon. Mitä suomalaiskotien seinien sisällä tapahtuu? Miten käy ihmisille, jotka ovat aiemmin osallistuneet esimerkiksi yhteiskunnan tarjoamaan ryhmätoimintaan, jota ei poikkeusaikana ole mahdollista järjestää? Entä ihmiset, jotka ovat jo ennen tätä tilannetta kärsineet yksinäisyydestä? Joillakin ihmisillä voi myös olla aito huoli riittävän ravinnon saamisesta, jos he eivät itse kykene tai uskalla käydä ruokakaupassa. 

– Monelle uusi arki ja siihen liittyvä ahdistus on riittävän suuri haaste jo itsessään. Vasta kun akuutti kriisi on oikeasti ohi, voimme katsoa tilannetta laajemmin ja tarkastella sen todellisia vaikutuksia, Hiilamo sanoo. 

Hän muistuttaa, että yksilölle on nyt ensisijaista huolehtia omasta ja läheisten terveydestä. Yhteiskunnan taas pitää ottaa koppia siitä, että myös heikommassa asemassa olevat ihmisryhmät tulevat kuulluiksi päätöksenteossa.

– Valtiolla on tässä suhteessa merkittävä vastuu. On oikeutettua odottaa, että valtio on valmiina lieventämään niitä haittavaikutuksia, jotka ovat syntyneet sen tekemien suojelutoimenpiteiden seurauksena. Palkansaajien, työnantajien ja yrittäjien kaltaisilla eturyhmillä on jo valmiiksi paremmat mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon kuin monella marginaaliryhmällä. 

Tällaisia ryhmiä ovat esimerkiksi päihdeongelmaiset, syrjäytyneet tai ylivelkaantuneet ihmiset. 

– He ovat jo ennen kriisiä olleet altavastaajan asemassa yhteiskunnassa, Hiilamo toteaa. 

Mitä voimme tästä oppia? 

Hiilamon mukaan kansallisvaltiot ovat menestyksekkäästi osoittaneet voimansa kriisin vastaisissa toimissa, mutta EU:n ja YK:n toimille hän ei anna kovinkaan korkeita pisteitä. Nyt ei kuitenkaan ole oikea hetki etsiä yksittäisiä syyllisiä, vaan jokaisen osapuolen tulisi ymmärtää kansainvälisen yhteistyön merkitys kriisissä. Ilman yhteispeliä koronan kaltaisia pandemioita ei voi torjua. 

– Kaikille pitäisi viimeistään tässä vaiheessa olla päivänselvää, että koronan kaltaiset virukset pitäisi pystyä tukahduttamaan synnyinsijoilleen mahdollisimman nopeasti. Vain näin voimme estää pandemioita syntymästä. Pelkät valtiolliset toimet eivät siihen riitä, hän muistuttaa. 

Hiilamo kertoo myös pohtineensa, olisiko nyt herätyksen hetki ihmiskunnalle. Vuosikymmenistä toiseen on puhuttu erilaisista tuomiopäivän ennusteista, profetioista ja uhkista, mutta niistä huolimatta elämä on silti kehittynyt suhteellisen positiivisesti, talous kasvanut ja elintaso noussut, eikä vastaavia globaaleja kriisejä ole tullut. 

– Siksi koronakriisi on paitsi todellinen epäjatkuvuuskohta, myös aika herätykselle siinä mielessä, että tällaiset uhat saattavat oikeasti toteutua, jos niihin ei puututa ajoissa. Sama ajattelu pätee esimerkiksi ilmastonmuutokseen, hän sanoo. 

Koronakriisiin on liittynyt myös jälkiviisautta. 

– Tilanteeseen reagoitiin liian myöhään. Virukseen olisi pitänyt puuttua kansainvälisemmin ja päättäväisemmin heti silloin, kun virus lähti liikkeelle Kiinassa. Näin tilanne ei olisi mennyt niin pahaksi kuin se nyt on mennyt. 

Voimasuhteet muuttuvat 

Olennainen kysymys on myös se, mitä kansainvälisillä rahamarkkinoilla tapahtuu, ja miten maailma reagoi julkisen velan rajuun kasvuun. Talouden globalisaatiolla voi olla vaikutusta perinteiseen kansainväliseen keskinäisriippuvuuteen. 

– Saatamme nähdä aiempaa enemmän hajautettua paikallista toimintaa. Tähän asti on ollut valloillaan vahvasti verkostoitunut tuotantomalli, jossa luotetaan muutamaan isoon kansainväliseen toimijaan. Kriisin myötä on nähty, että malli voi olla yllättävänkin haavoittuva, Hiilamo sanoo. 

Kriisi voi ravisuttaa ja muuttaa myös valtioiden välisiä voimasuhteita. 

– Tällä hetkellä näyttää siltä, että Kiina on vahvistamassa asemaansa ja tarjoaa apuaan muille maille. Yhdysvaltojen osalta on mielenkiintoista nähdä, kuinka toimintakykyinen maa on poliittisesti kriisin jälkeen. Tulevaisuus näyttää, kumpi jää peruskertomukseksi tapahtuneesta: varsinainen virus ja sitä seurannut pandemia vai lama, joka sai alkunsa pandemian suojelutoimista, Hiilamo summaa. 

Heli Knutars: Kunnat eivät ole erillisessä leirissä muihin nähden 

Kuten kaikki muutkin kunnat, myös pieni Posion kunta Lapissa on fyysisesti kiinni: kunnantalon, kirjaston ja suurelta osin koulunkin ovet ovat toistaiseksi säpissä. Koulutyöhön palataan hallituksen linjausten mukaisesti 14. toukokuuta alkaen. Työt hoituvat etänä. Yt-neuvottelut käytiin kunnassa maaliskuun puolella, ja ne johtivat alle viiden hengen maltillisiin lomautuksiin. Helppoja päätöksiä eivät maltillisetkaan päätökset ole koskaan. 

Nyt ei auta kuin seurata tarkasti mitä tuleman pitää, huokaa Posion kunnanjohtaja Heli Knutars. Tulevaisuus herättää huolta. Mitä Posion tilanteeseen tulee, hän sanoo olevansa eniten huolissaan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien puolesta. Posiolla asuu paljon ihmisiä, jotka tarvitsevat runsaasti palveluja ja erityistä tukea. Ongelmat saattavat nyt kärjistyä entisestään. 

– Meillä on esimerkiksi paljon ikäihmisiä, jotka kuuluvat pelkästään ikänsä puolesta viruksen riskiryhmään. Sairastavuusindeksi on jo lähtökohtaisesti muuta maata korkeampi. Nyt on ensisijaisen tärkeää, että tilanne pysyy hallinnassa, eivätkä ongelmat ryöpsähdä silmille myöhemmin. Rajoituksia tarvitaan, mutta mietin silti, olisiko valtion pitänyt toimia vieläkin aiemmin. Meillä Lapissakin oli pitkään hiihtokeskukset täynnä porukkaa normaalisti lomanvietossa, Knutars sanoo. 

Ihmisten tiedonjano on kova, ja varsinkin yrittäjiltä tulee kunnalle paljon yhteydenottoja. Hätä yritysmaailmassa on valtava, mikä näkyy pienessäkin kunnassa. 

– Paljon on kysytty siitä, miten kunta voisi auttaa yrittäjiä eteenpäin. Pyrimme neuvomaan ja auttamaan niin hyvin kuin mahdollista. Kenelläkään ei kuitenkaan vielä ole selkeää vastausta kaikkeen. 

Kaikki samassa sopassa 

Koronakriisi ei ole ainakaan helpottanut kuntien pitkään jatkunutta ahdinkoa. Knutars haluaa muistuttaa, että kuntien tilanne kytkeytyy suoraan koko valtion tilanteeseen ja siten maailmantalouteen. 

– Ei ole mitään erillisiä leirejä kuntien ja muiden toimijoiden välillä, vaan kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kuntatalous on ollut todella tiukilla viime vuodet, ja yt-neuvotteluita on riittänyt jo ennen koronaakin. Tilanteella on kauaskantoiset seuraukset, joiden laajuutta ja vakavuutta on vaikea edes arvioida vielä, hän painottaa. 

Vaikutukset kuntatalouteen näkyvät suoraan vähentyvien verotulojen kautta. Myös irtisanomiset rokottavat kunnallisverokertymää maanlaajuisesti. 

– Yritysten vaikeudet taas näkyvät vähenevissä yhteisöveroissa. Kulut sen sijaan väistämättä nousevat. Olemme antaneet erilaisia huojennuksia kunnan tiloissa oleville yrityksille. Jos tilanne pitkittyy, jää tuottoja saamatta runsaasti. 

Sote-menot nousevat kriisin myötä. Ihmiset ovat huolissaan tehohoidon kapasiteetin riittävyydestä, eikä huolta helpota se, että matka lähimpään sairaalaan voi olla pohjoisessa hyvinkin pitkä. Tätä ei aina etelässä ymmärretä. 

– Leviäminen tänne – ja täällä – voi olla hitaampaa. Samalla pitää muistaa, että resurssit ovat pohjoisessa rajalliset. Posion kunnassa sote-palvelut tuottaa Coronaria-ryhmittymä, jonka kanssa yhteydenpitoa on tässä tilanteessa tiivistetty entisestään. Olemme hyvin tietoisia mitä tapahtuu ja missä mennään. 

Tulevaa voi jo suunnitella 

Knutars toivoo hallitukselta konkreettisia toimia kuntien kasvaneen ahdingon helpottamiseksi. 

– Ymmärrän hyvin, että hallitus keskittyy nyt yrittäjien ja yritysten tukemiseen. Kuntienkin kautta tukea ohjataan yritysmaailmaan, mikä on hyvä askel. On luvattu, että apua tulee suoraan kuntiinkin, mutta toistaiseksi on vielä hieman epäselvää, mitä toimenpiteet konkreettisesti ovat. Nyt täytynee vain edetä askel kerrallaan, hän sanoo.  

Vaikka nyt on vaikeaa, Knutarsilla on vahva luotto tulevaisuuteen. Hän uskoo, että Lappi säilyttää taikansa poikkeustilanteen yli. 

– Ihmisten keskusteluja kuunnellessa huomaa, että moni suunnittelee jo koronan jälkeistä aikaa. Mietitään matkoja ja matkakohteita. Lapin vetovoimatekijät tuskin muuttuvat miksikään kriisiä edeltävästä ajasta. Luonto ja rauha viehättävät varmasti vielä aiempaakin enemmän, hän pohtii. 

Kun pahimmasta selvitään, Lapin matkailu kehittynee hyvässä myötätuulessa – kuten ennen poikkeustilaa. 

– Näin haluamme uskoa. Iso kriisi on nyt selätettävänä, mutta kunhan tämän yli selvitään, niin Lapin matkailu saattaa kokea jopa piikin, Knutars sanoo toiveikkaana. 


Teksti: Pihla Hakala
Kuvat: Heikki Hiilamon kuva: Wilma Hurskainen, Heli Knutars: haastateltava

IlmiötNäkökulmat

Poikkeustilassa – Futuristi: Koronaakin suurempi kriisi odottaa nurkan takana

Palkittu futuristi ja tietokirjailija Elina Hiltunen puhuu koronakriisistä villinä korttina. Virus itsessään ei kuitenkaan ole se villi kortti, sillä viruksia on levinnyt maailmassa pandemiaksi asti lukuisia kertoja aiemminkin. 

Villillä kortilla hän viittaa sen sijaan tasoon, jolla virus on pystynyt vaikuttamaan elämään. Volyymi on onnistunut yllättämään Hiltusen kaltaisen kokeneenkin tutkijan. 

Korona on kriisiyttänyt terveydenhuollon lisäksi pahasti myös talouden. Siksi varsinkin yritysten kannattaisi varautua vastaaviin villeihin kortteihin jo ennakkoon. Hiltunen antaa käytännön esimerkkinä tulipalot, koska kuten koronan kaltaisten kriisien, myös tulipalojen etenemistä ja voimakkuutta on vaikea tarkkaan arvioida. Viranomaiset tekevät paloharjoituksia, jotta ne pystyvät varautumaan erilaisiin, hyvin vaativiinkin tilanteisiin. Samaa ajattelua Hiltunen toivoisi enemmän myös yritysmaailmaan. 

– Sellaisella organisaatiolla, joka on tehnyt varautumissuunnitelman, on paremmat mahdollisuudet selvitä villistä kortista kuin sellaisella, joka ei ole tehnyt minkäänlaista ennakointia. Yritys voi lähteä liikkeelle ihan perusasioiden läpikäynnillä: mitkä ovat yrityksemme toiminnan kivijalat, ja mitä jos näille kävisi jotain. Näitä kivijalkoja ovat esimerkiksi henkilöstö, toimitilat, asiakkaat, tuotteet, alihankkijat ja niin edelleen. Ennakoinnin tarkoituksena on tuottaa varasuunnitelma, jos jokin kivijalka pettää. 

Varautuminen tarkoittaa myös taloudellista ennakointia. 

– Usein varautumisen hoitaneilla yrityksillä on sitä kuuluisaa puskuria. Toisin kuin ehkä nykyään, vanhalla kansalla oli tapana varautua kriiseihin. Säilöttiin ruokaa ja tehtiin muita käytännön toimenpiteitä. Nykypäivänä varautumistoiminta tuntuu yritystasolla olevan harvinaisen nihkeää, Hiltunen harmittelee. 

Kriisit eivät lopu tähän 

Kriisinaikaiset tunteet ja kokemukset helposti unohtuvat, kun tilanne alkaa normalisoitua. Ihmisellä on taipumus toimia näin, mikä on joissain olosuhteissa hyväkin asia, mutta tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että mahdollisia kriisejä myös uskalletaan ajatella etukäteen, sanoo Hiltunen. 

– Ymmärrän hyvin riemastuneen fiiliksen, että hei me selvittiin tästä. Koronan jälkeen edessämme on kuitenkin paljon isompi, jatkuvasti käynnissä oleva kriisi, ilmastonmuutos. Sen osalta emme ole selvinneet vielä mihinkään suuntaan, hän painottaa. 

Hiltunen käyttää aiheesta puhuessaan mielellään metaforaa kiehuvasta sammakosta: koronakriisi on kuin sata-asteinen vesi, johon heitetään sammakko. Se reagoi sata-asteiseen veteen, toimii ja yrittää päästä kuumasta vedestä nopeasti pois, koska tietää, että se tappaa. Ilmastonmuutos taas on kuin 20-asteista vettä, jota kuumennetaan vähitellen, jolloin sammakko tottuu pieniin veden lämpötilan muutoksiin, eikä viitsi reagoida. Tässä tilanteessa sammakko ei ymmärrä toimia, vaikka ympäristö lopulta tulee olemaan sille kohtalokas. 

– Näkökantamme tulevaisuuteen on usein kovin rajallinen, jos keskitymme vain ja ainoastaan tähän hetkeen. Elämämme voi olla jo parinkymmenen vuoden päästä yhtä selviytymistaistelua ilmastonmuutoksen takia. Jatkuvat myrskyt riepottelevat, ilmastopakolaisten sekä äärimmäisten sääilmiöiden määrä kasvaa ja tuholaishyönteisten määrä lisääntyy. Sadot pienenevät ja ruuan saanti vaarantuu. Emme voi sulkea silmiämme vielä suuremmalta tuholta, vaikka vallitseva tilanne olisi kuinka kamala tahansa, hän sanoo. 

Suomi ei ole erillään muista 

Hiltunen toivoo, että protektionismin kaltaiset lieveilmiöt eivät kriisin myötä nosta päätään, kuten julkisessa keskustelussa on toisinaan povattu. 

– Viimeistään tässä tilanteessa suomalaisille pitäisi olla päivänselvää se, että emme ole vain Suomessa yksin suomalaisina, vaan olemme osa globaalia yhteisöä. Emme voi koskaan sulkea rajojamme täysin. Nyt jos koskaan on aika avata silmät sille, mitä maailmassa tapahtuu. Vain yhteistyöllä pystymme ennakoimaan kriisien liikkeitä, hän korostaa. 

Maailman terveysjärjestö WHO on jo vuosia varoitellut koronan kaltaisista pandemioista. Maailmalla on paljon ”mätäpaiseita”, ikäviä kehityssuuntia, jotka voivat eskaloitua globaalistikin – ja vaikuttaa meidän suomalaistenkin elämään. 

– Korona on tästä hyvä esimerkki. Jos suljemme itsemme muulta maailmalta, olemme tietämättömiä tällaisista mätäpaiseista. Meidän suomalaisten pitää yrittää vaikuttaa omalta osaltamme koko maailman suuntaan ja kehitykseen, jotta saamme jatkossakin elää turvallisessa Suomessa, Hiltunen jatkaa protektionismista. 

Kaikkialla ei ole yhtä hyvin 

Jos jotain positiivista on kriisin keskeltä haettava, voi poikkeustilanne olla hedelmällinen alusta uusille innovaatioille. Uutta tarvitaan silloin, kun totutuista toimintamalleista pitää luopua. Esimerkiksi sota-aikana onnistuttiin kehittelemään niin korvikekahvi kuin Molotovin cocktailit. 

– Normaali elämä kulkee yleensä eteenpäin junan lailla, eikä siinä tarvitse paljoa ylimääräisiä miettiä. Kunhan tekee ja suorittaa. Poikkeusoloissa tilanne on eri, jos esimerkiksi työ menee alta. Yksilöiden ja yritysten on pakko pysähtyä pohtimaan uudenlaisia mahdollisuuksia toimia, Hiltunen sanoo. 

Suomessa on myös varsin hyvät mahdollisuudet innovoida, kiitos hyvinvointiyhteiskunnan rakenteiden, hän muistuttaa. Poikkeustilanne kohtelee epäreilusti ihmisiä maailmassa. 

– Jokainen elää nyt epävarmassa tilanteessa, jossa tulevasta ei ole varmaa tietoa. Suomessa asiat ovat kuitenkin aika hyvin, jos vertaa oloja vaikkapa pakolaisleireihin Kreikassa ja taudin leviämiseen niissä olosuhteissa, Hiltunen muistuttaa. 

Hiltusen oma kalenteri tyhjeni pitkälti ainakin syksyyn asti poikkeustilanteesta johtuvien peruuntumisien takia. Tulevaisuus herättää huolta, mutta hän haluaa nyt yrittää suhtautua asioihin positiivisesti. 

– Terveys tulee tässä tilanteessa ensin. Niin sen pitäisi tulla kaikilla. Nyt on tärkeintä, että tauti saadaan kuriin ja selvitään eteenpäin mahdollisimman vähillä ihmisuhreilla. Siitä lähdetään, muu on nyt toissijaista. 

Minkä asian futuristi vielä nostaisi kriisistä esille? 

– Olen viime aikoina pohtinut Yhdysvaltojen tilannetta ja maan tulevaisuutta. Amerikkalaiset ovat käytännössä kriisin keskellä alkaneet suojella omia terveystuotteitaan ja menevät setelinippu kourassa ostamaan maskeja muiden nenän edestä. Trumpin tempaus katkaista WHO:n rahoitus oli ehkä radikaalein teko tähän mennessä. Tällainen itsekeskeinen käytös voi tehdä syvääkin lovea Yhdysvaltojen ja muun maailman välille. Aiemminhan Amerikka on ollut suunnannäyttäjä niin taloudellisesti kuin kulttuurillisesti. Nähtäväksi jää, syntyykö nyt jonkinlainen vastarinta Amerikkaa kohtaan, Hiltunen lopettaa. 

Timo Vesala: Työiässä olevien ja tulevien polvien maksutaakka hirvittää 

Kansantaloudelle koronakriisi on valtava stressi, sanoo Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala. Vesalan mukaan tähän mennessä on jo melko uskottavasti ehditty analysoida rajoitustoimien suoria talousvaikutuksia ja tuotantomenetyksiä.  

– Epäilen kuitenkin, että epäsuoria vaikutuksia vielä aliarvioidaan. Nythän koko globaali markkina jäähtyy ennennäkemättömän yhtäaikaisesti ja voimakkaasti. Koronakriisin ensimmäinen aalto osui voimakkaasti palvelusektoriin, mutta globaalin taantuman seurannaisvaikutukset iskevät investointeihin ja vientiin. Pelkään, että nämä vaikutukset Suomelle ovat myös mittavia ja niihinkin on alettava varautua, Vesala sanoo. 

Myös siihen liittyy paljon epävarmuutta, kuinka nopeasti ja missä mitassa rajoitustoimia kyetään purkamaan, ja miten suuri on vaara, että niitä pitää hetken päästä taas kiristää. Tällainen haitariliike olisi Vesalan mukaan tietysti myrkkyä yritysten toiminnan suunnittelulle.  

Oma kysymyksensä on kriisin mahdolliset vaikutukset yhteiskuntien ja talouksien organisoitumiseen ja yksilönvapauksiin. Vesala nostaa esille taloustoimittaja ja ekonomisti Martin Wolfin Financial Timesin kolumnit, jotka Wolf aloitti jo jokin aika sitten puhuttelevasti ”History accelerates in crisis.”  

– Tulkitsin hänen huomionsa niin, että jo vallalla olleet trendit voivat kriisin varjolla voimistua ja nopeutua. Trumpismi eli kansallismielisyys ja kansallinen itsekkyys, globalisaation kritiikki, protektionismi, Kiinan pelko, yksilöiden valvonta, nyt muutamia mainitakseni. 

Vesalan mukaan koronakriisi voi antaa näille trendeille eväitä, koska pandemian ja talousvaikutusten nopea eteneminen ovat osaltaan juuri globalisaation ja talouksien voimakkaan keskinäisriippuvuuden seurausta.  

– Huoltovarmuuden kanssa kamppailu voi lisätä kansainvälisessä toiminnassa ”jokainen on oman onnensa seppä” -ajattelua. Pidän näitä näköaloja huolestuttavina, koska paremmalla kansainvälisessä koordinaatiolla tämänkin kriisin hoitoon olisi paljon paremmin ja nopeammin päästy kiinni. Toki on ymmärrettävää, että kansakunnat ja yritykset joutuvat miettimään itselle kriittisten toimitusketjujen resilienssiä ja mahdollisesti vahvistamaan niitä.  

Silti Vesala pitää surullisena sitä, jos koronakriisi johtaa voimakkaaseen protektionistiseen aaltoon ja kansalliseen itsekkyyteen. 

– Emme me keskinäisriippuvuutta nykymaailmassa kuitenkaan pakoon pääse. Ihmisten, tavaroiden ja ideoiden mahdollisimman vapaa liikkuvuus on teknologisen kehityksen ja tuottavuuden kannalta aivan ehdottoman tärkeitä perusedellytyksiä. Ilman rivakkaa tuottavuuskasvua on vaikea samanaikaisesti ylläpitää korkeaa elintasoa ja ratkaista aikamme megahaasteita: ilmastonmuutosta ja väestön ikääntymiseen liittyviä ongelmia, hän toteaa. 

Kasvotusten kohtaamista tarvitaan jatkossakin 

Vielä on melko aikaista arvioida, mikä kaikki muuttuu kriisin jäljiltä. Selvää on kuitenkin se, että moni toimija on joutunut koronakriisin yhteydessä ottamaan melkoisen digiloikan työtavoissaan. 

– Digiloikan myötä voi jäädä elämään tapoja, jotka laventavat toimintamahdollisuuksia ja vähentävät fyysisen liikkumisen tarvetta. Tämä voi olla ympäristön kannalta erittäinkin hyvä uutinen, Vesala sanoo.  

Hän kuitenkin uskoo, että niin liiketoiminta kuin vaikkapa tieteellinen luovuus tulevat jatkossakin tarvitsemaan ihmisten fyysisiä kohtaamisia. Paljon riippuu nyt myös siitä, kuinka pitkään ja millaisina liikkumisrajoitukset jatkuvat. 

– Jos rokotteen saaminen yleiseen jakoon kestää pitkään, matkailualan murros voi olla iso. Ylipäänsä esimerkiksi ravintola- ja erilaisten viihdepalvelujen tuottajat voivat joutua entistä tarkemmin miettimään, miten tuote saadaan kuluttajan ulottuville ilman noutopöytäjonotuksia ja isojen ihmisjoukkojen kokoontumisia, hän jatkaa.  

Talouden sairastumisella pitkät vaikutukset 

Nyt lienee syytä varautua siihen, ettei yhteiskunnan normaali toiminta palaudu täysin entiselleen kovinkaan nopeasti, Vesala sanoo. Esimerkiksi julkisen talouden rahoitusasema heikkenee näissä talkoissa todella paljon. 

– Sitä on kuitenkin nyt sinänsä turha surkutella, koska vaihtoehto olisi vielä kauhistuttavampi. Silti en voi kieltää, etteikö nyt työiässä olevien ja tulevien polvien maksutaakka hirvittäisi. Meillä on muutenkin mittava kestävyysvaje ja sen päälle lankeaa nyt vielä tämä koronalaskukin. 

Yhteiskunnan kannalta Vesalassa herättää huolta se, miten hyvin terveys- ja talouskriisin samanaikainen hoito onnistuu. Ihmiset ymmärrettävästi odottavat nyt ensisijaisesti suojaa ja huolenpitoa, mutta samalla on pakko huomioida, että talouskin sairastuu. 

– Ja sillä on suuri ja mahdollisesti pitkäkestoinen vaikutus koronan jälkeiseen aikaan. Yhteiskunnan turvaverkot auttavat, mutta monet ihmiset menettävät työnsä ja riski sosiaalisen eriarvoisuuden kasvusta on ilmeinen. 


Juttusarjan toisessa osassa mukana ovat sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo ja Posion kunnanjohtaja Heli Knutars. Se julkaistaan ensi viikon tiistaina 5. toukokuuta.


Teksti: Pihla Hakala
Kuvat: haastateltavat 

IlmiötNäkökulmatPääekonomisti

Väestökehityskeskustelu tarvitsee ratkaisukeskeisyyttä

Tilastokeskuksen syyskuun lopussa julkaistu väestöennuste maalaa synkän kuvan tulevaisuuden Suomesta: väestö vanhenee vauhdilla, maaseutu autioituu eikä lapsia synny riittävästi. Sanotaan, että hyvinvointiyhteiskunnan näivettyminen uhkaa seuraavina vuosikymmeninä.

Kuhmon kaupunginjohtaja, haja-alueiden rohkaisevaksi äänitorveksi profiloitunut Tytti Määttä sanoo olevansa avoimesti eri mieltä. Jos Määttä saisi päättää, hän kääntäisi oikeastaan täysin koko keskustelun suunnan.

– Suomessa tuntuu vallitsevan vahva ajatus siitä, että vain väestönkasvulla on mahdollista luoda hyvinvointia. Kaikilla kunnilla ei käsittääkseni voi olla väestönkasvua strategianaan, eikä sitä uusien ennusteiden perusteella ole edes mahdollista ottaa osaksi strategiaa.

Määtän mielestä Suomi tarvitsee nyt ennen kaikkea uutta ajattelua. Sen turvin voisi saada vastauksia siihen, miten hyvinvointia ja elinvoimaa syntyy ilman väestönkasvua.

Hän haluaa rohkaista toisenlaiseen ajatusmaailmaan.

– Missä vaiheessa ymmärrämme, että vakituisen väestön määrä ei ole mittari sille, onko alue kukoistava vai kurjistava? Kestävä elämäntapa ei voi perustua siihen, että taloudellinen hyvinvointi on kiinni väestön lisääntymisestä.

Syntyvyyskeskustelu on oma kysymyksensä. Määttä ei aivan käsitä, miksi syntyvyyden laskusta puhutaan kuin se olisi uusi ilmiö.

– Syntyvyys on ollut matalalla ennenkin: esimerkiksi 70-luvulla oltiin lähes samalla tasolla kuin nyt, mutta erona on tosin se, että tuon ajan Suomessa asui enemmän nuoria aikuisia eli potentiaalisia vanhempia.

Hän sanoo kuitenkin ehdottomasti ymmärtävänsä, mistä huoli kumpuaa.

– Se on selvää, sillä ovathan eläkejärjestelmä ja palvelut kriisissä. Myös yrittäjät miettivät, mistä saisivat osaavaa työvoimaa. On kuitenkin ristiriitaista samaan aikaan kauhistella kehitysmaiden väestön- ja kulutuksen lisääntymistä ja samaan aikaan haluta palauttaa Suomi väestönkasvun uralle.

Elinvoima ei ole kiinni paikasta

Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä on profiloitunut haja-alueiden rohkaisevaksi äänitorveksi.

Väestöennusteen mukaan Suomessa on vuonna 2040 enää vain neljä maakuntaa, joissa väkiluvun odotetaan olevan nykyistä suurempi. Näistäkin neljästä vain Uusimaa pystyy ylläpitämään väestönkasvua vielä ennustejakson lopussa.

Määttä suhtautuu ennusteisiin kriittisesti.

– Emme voi vuonna 2019 varmuudella tietää, mitä ihmiset ajattelevat tai miltä maailma ympärillä näyttää vuonna 2040. On mahdollista, että kaikista ansiokkaista toimistamme huolimatta osa maailman alueista muuttuu elinkelvottomiksi ilmastonmuutoksen takia. Tämä voi tarkoittaa siirtolaisvirtaa esimerkiksi Suomen haja-alueille. Pitää muistaa, että tilanteet voivat kääntyä päälaelleen.

Sana elinvoima yhdistetään usein kolmen kasvukeskuksen, pääkaupunkiseudun, Turun ja Tampereen ympärille. Määttä laajentaisi tätä jaottelua.

– Elinvoimaisia alueita, yrityksiä ja ihmisiä voi olla eri puolilla Suomea, etelästä pohjoiseen. Digitalisaatio on avannut markkinoita viennille aivan uudenlaisella tavalla. Esimerkiksi pienen kuhmolaisen kivijalkakaupan markkina-alue voi tätä nykyä olla koko maailma.


Kestävä elämäntapa ei voi perustua siihen, että taloudellinen hyvinvointi on kiinni väestön lisääntymisestä.


Alueen elinvoima ja alueen ihmisten hyvinvointi pitää siis pystyä erottamaan myös kuntien taloudellisesta tilanteesta, hän jatkaa. Fakta on Määtän mukaan se, että kunnilla menee taloudellisesti huonosti Helsinkiä ja muutamaa muuta paikkaa lukuun ottamatta. Ongelmana on, että valtionosuusjärjestelmä on rakennettu pääsääntöisesti asukasperusteisesti ja kuntien verokertymä tulee pääosin kunnallisverosta.

Hän mainitsee yhtenä teemana myös palveluiden lisäämisen. Määtän mukaan hallitus on lisäämässä kuntien tehtäviä merkittävästi, vaikka tilanne rahoituspohjan osalta on vaikea väestön vähetessä.

– Kuntien järjestelmä ja hyvinvointiyhteiskunta on rakennettu täysin sen varaan, että työssäkäyviä veronmaksajia riittää kasvaneen palvelutarpeen rahoittamiseksi. Jatkossa näin ei kuitenkaan ole, joten järjestelmän pitää pystyä uusiutumaan. Ja jos yksittäisen asukkaan hyvinvointia ajatellaan, niin kuka on sanonut, että mahdollisimman suuri määrä ihmisiä ympärillä tekee automaattisesti onnelliseksi?

Ilon kautta

Määttää hämmentää yleinen negatiivisuus niin yhteiskunnallisessa keskustelussa mutta myös yksilötasolla.

– Moni sanoo, että usea pieni kunta on epäonnistunut ja alamäessä ollaan. Jos aina ajattelisimme noin synkästi, olisi aika moni matkailukeskus jäänyt avaamatta, kaivos syntymättä ja puutuoteklusteri kehittämättä. Meidän pitäisi ennemminkin rohkaista, eikä heti tuomita.

Hänen mielestään nykypäivänä tuntuu välillä siltä, ettei mikään saisi olla hauskaa.

– Vaikuttaa vähän siltä, että tärkeintä on olla mahdollisimman ahdistunut ja kulkea kuin kuolemanpelossa muun lauman mukana. Negatiivinen ilmapiiri ei ainakaan helpota tilannetta. Pelkään, että elintärkeä innovatiivisuus ja yritteliäisyys hukkuvat toivottomuuden alle.

Esimerkiksi lapsiperhearkikin on saatu näyttämään julkisuudessa varsin ankealta, hän jatkaa.

– Tämän valossa ei siis välttämättä ole mikään ihme, että niin moni ei halua lapsia. Suomalaiset tarvitsisivat iloa elämään ylipäätään. Se olisi ensimmäinen askel.

Kuntien palvelurakenne mullistuu

MDI:n aluetutkija Timo Aro ja Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala
Timo Aro (vas.) tuntee alue- ja väestörakenteen muutokset perinpohjaisesti. Aro vieraili Kuntarahoituksen Huomisen talous -podcastissa marraskuussa. Jaksossa Suomen väestönkehitystä puivat Aro ja Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala (oik.).

Konsulttitoimisto MDI:n aluetutkija Timo Aro tuntee alue- ja väestörakenteen muutoksen koukerot paremmin kuin ehkä kukaan muu Suomessa. Tilastokeskuksen syyskuinen ennuste onnistui kuitenkin yllättämään jopa Aron kaltaisen konkarin.

– Osasimme odottaa synkkiä lukuja, mutta ne olivatkin vielä odotettua synkemmät. Käyttäisin jopa sanoja karu ja jäätävä, Aro sanoo.

MDI julkaisi oman selvityksensä aiheesta alkuvuonna. Se on sisällöltään hyvin samankaltainen kuin Tilastokeskuksen vastaava. Molemmista nousee esiin alueellinen eriytyminen, josta Aro kertoo olevansa erityisen huolissaan.

– Vaikka Suomi on väestöltään pieni maa, kuilu alueiden välillä on syventynyt jo pitkään. Meillä on suuret kantokykyerot, jotka näkyvät myös maakuntien välillä ja kaupunkikuntien sisällä. Tämä myös selittää huoltosuhteissa olevia merkittäviä eroja. Kun väestö ikääntyy ja lopulta vähenee, niin huollettavia tulee enemmän, ja potentiaalisia huoltajia taas vähemmän. Siksi suppenevasta potentiaalisesta työvoimasta pitää saada niin sanotusti enemmän tehoja irti.

Väestörakenteen muutos tulee vaikuttamaan merkittävästi myös palvelurakenteeseen.

– Vaikutus näkyy ensin neuvoloiden toiminnassa, sitten varhaiskasvatuksessa ja lopulta ketjun toisessa päässä esimerkiksi korkeakoulujen aloituspaikoissa. Voidaan puhua palvelurakenteen murroksesta, jonka vaikutukset näkyvät valitettavasti etenkin sivistyksessä ja kasvatuksessa, Aro sanoo.

Samaan aikaan kuntien pitää varautua siihen, että yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa lähes neljälläsadalla tuhannella vuoteen 2040 mennessä, mikä vaatii kunnilta ja kaupungeilta täysin erilaista palvelurakennetta kuin tällä hetkellä, huomauttaa Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala.

– Tilanne on hyvin hankala. Ilmiö ei koske vain maaseutua tai syrjäseutua, vaan yhtä lailla ruuhka-Suomea. Esimerkiksi Espoolla ja Vantaalla vanhusväestön määrä kasvaa erittäin voimakkaasti jo ensi vuosikymmenellä, mikä aiheuttaa täysin uudenlaisia haasteita esimerkiksi soten näkökulmasta, Vesala sanoo.


Aro ja Vesala käsittelivät aihetta Kuntarahoituksen Huomisen talous -podcastissa.
Kuuntele jakso: Huomisen talous – Suoraa puhetta väestöennusteesta



Teksti: Pihla Hakala
Kuvat: Kimmo Rauatmaa & Annukka Pakarinen

IlmiötKunta-/aluevaikuttaja

Ilmastohaaste osa 3: Miten kunnissa ja kaupungeissa vastataan ilmastotyön haasteisiin?

Maaliskuussa järjestetyssä Nuorten ilmastokokouksessa nuoret kirjoittivat Kuntarahoituksen ilmastoseinään ilmastopoliittisia odotuksiaan koti- ja asuinkunnilleen. Vastauksissa kolme aihealuetta – ruokailu, kaupunkisuunnittelu ja liikenne – nousivat ylitse muiden.

Älykäs kaupunkisuunnittelu tarvitsee rinnalleen vahvat kiertotalouden periaatteet ja elinkaarimallin lainalaisuudet. Miltä tilanne näyttää kokonaisuudessaan Sitran asiantuntijan silmin?

Sitran Nani Pajunen

– Ennen kaikkea tavoitteena on, että jokainen suomalainen kotipaikkakunnastaan tai taustastaan riippumatta ymmärtää, mistä kiertotaloudessa on kyse, ja mitä nämä asiat tarkoittavat oman elämän kannalta, summaa Sitran Hiilineutraali Kiertotalous -teeman johtava asiantuntija Nani Pajunen.

Sitrassa Pajusen tavoitteena on edistää ratkaisuja, joissa yhdistyvät luonnonvarojen kestävä käyttö, materiaalien tehokas kierto ja tuotteiden pitkä elinikä.

– Uskon, että nämä teemat ymmärretään Suomessa paremmin kuin monessa muussa maassa, mutta eri juttu on se, onko asioita myös sisäistetty ja kiertotalouden ratkaisuja otettu käyttöön. Moni kokee edelleen, että ympäristö- ja ilmastoasiat eivät kuulu minulle, vaan joku tulee ja hoitaa kaiken puolestani, Pajunen jatkaa.

Suomesta puhutaan usein kestävän kehityksen edelläkävijämaana, tai ainakin yhtenä niistä. Missä asioissa olemme onnistuneet?

– Haluan nostaa hattua kunnille ja kaupungeille, jotka ovat tehneet hienoa työtä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Kaupungit ovat olleet erittäin aktiivisesti mukana kiertotaloustyössä, monessa paikassa on laadittu omia tiekarttoja kiertotalouden edistämiseksi ja tehty erilaisia kokeiluhankkeita.

Yhtenä käytännön toimena Pajunen mainitsee kierrätysmaamassojen käytön teiden pohjarakenteissa.

– Helsingin kaupunki on hyvä esimerkki kierrätysmaamassojen koordinoinnista. Kaupungilla on toiminut maamassakoordinaattori jo muutaman vuoden ajan.

Helsingin kaupungin maamassakoordinaattorin tehtävänä on juuri pohtia, miten sekundääriset maa-alueet saadaan tehokkaammin käyttöön ja turhaa kuljettamista vähennettyä.

– Maamassakoordinaatiolla on saatu huimia hiilidioksidipäästövähennyksiä aikaiseksi ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että liikenne tämän työn myötä vähenee niin selvästi. Samalla on säästetty neitseellisiä luonnonvaroja, Pajunen sanoo.

Hieno tekniikka ei yksin riitä

Pajunen haluaa muistuttaa elinkaariajattelumallin merkityksestä.

– Silloin kun aloitimme Sitrassa kiertotaloustyön, meiltä kyseltiin ensisijaisesti vain jätteistä ja kierrätyksestä. Oikeasti kiertotalous on mukana läpi materiaalin ja tuotteen koko elinkaaren, kuten vaikka rakentamisen suunnittelusta ja kaavoituksesta aina tontin luovutukseen, rakennusvaiheeseen ja rakennusten varsinaiseen käyttöön asti. Pelkät hienot talotekniikkaratkaisut eivät riitä, vaan rakentamista pitää ajatella kokonaisuutena ja rakennettuna ympäristönä, hän toteaa.

Onko kiertotalouden mukainen elämäntapa mahdollinen tulevaisuuden rakennetussa ympäristössä ja rakennuksissa?

– Kiertotaloudessa kyse on asioiden kokonaisuudesta. Sen toteutumiseen vaikuttavat ihmisten asenteet ja teot.

Yhteisöllisyys kannattelee ilmastotyössä

Pienessä pohjoispohjanmaalaisessa Iin kunnassa ilmastotyö on muutettu euroiksi ja työpaikoiksi. Jos kunnan ilmastotoimia pitäisi kuvailla kolmella sanalla, olisivat ne yhteisöllisyys, asenne ja rohkeus.

Kuvailut eivät kuulosta lainkaan liioittelulta, jos tutkaillaan kymmentä viime vuotta juuri ilmastotekojen kautta: kunta on esimerkiksi luopunut kokonaan fossiilisista polttoaineista kiinteistöjensä lämmityksessä. Tilalle on otettu joustavasti uusiutuvan energian ratkaisuja.

Hiilidioksidipäästöjen osalta Ii on jopa puolittanut osuutensa vuosien 2007 ja 2015 välillä, mistä kiitos kuuluu ainakin osittain paikallisten kierrätyskeskusten laajentamiselle sekä sähköautoille, joilla kunnan henkilöstö taittaa merkittävän osan matkoistaan.

Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä ilmastotoimien laajasta kirjosta.

Mikä tärkeintä, kunnan ei tarvitse toimia yksin. Se saa ympäristöasioissa aktiivista tukea ja konsultointia kehitysyhtiö Micropolikselta, joka toimii Iissä, kuntalaisten kanssa kylki kyljessä. Yhtiön toimitusjohtaja Leena Vuotovesi osaa heti kättelyssä mainita sen käänteentekevän hetken, joka muutti kunnan suunnan ilmastoasioissa.

– Se oli ehdottomasti tuulivoiman tulo 90-luvulla. Pikkuhiljaa tekemällä ja rakentamalla saimme aikaiseksi yhden Suomen suurimmista tuulivoimakeskittymistä, josta olemme erittäin ylpeitä.

Muutosta ei kannata jättää yhden kortin varaan. Tuulivoiman myötä kunnassa alettiin myös perusteellisesti pohtia öljylämmityksen tuomia hyötyjä alueelle. Lista jäi kovin tyngäksi.

– Näin kärjistetysti voidaan sanoa, että öljyllä lämmittämisestä jäi kuntaan pelkkiä päästöjä ja paikalliselle huoltoasemalle pari euroa öljyrekan kuljettajan juomasta kahvista. Siksi kelkkaa lähdettiin rivakasti kääntämään kohti kestävämpiä ratkaisuja, jotta eurot saadaan aidosti pysymään omalla alueella ja omassa taloudessa.

Yhteisöllisyys näkyy esimerkiksi siinä, että kunnassa suositaan aina paikallisia yrittäjiä, mikä on mahdollistanut uusien työpaikkojen synnyn alueelle. Käytännön tasolla puhutaan noin 80 työpaikasta, mutta noin 10 000 asukkaan kunnassa luku on varsin merkittävä.

Micropoliksen toimitusjohtaja Leena Vuotovesi Iin kunnanjohtajan Ari Alatossavan kanssa valmistautumassa Iin ensimmäiseen ilmastokelluntaan.

Kunnon tavoitteilla eteenpäin

Myös kunnan kassa kiittää ekologisista valinnoista – Leena Vuotoveden mukaan puhutaan vuosittain yli kahdesta miljoonasta lisäeurosta. Pelkästään tuulivoimasta kertyy verotuloja noin 1,2 miljoonaa euroa. Kuntaverokin on ilmastotoimien ansiosta noin prosentin pienempi.

– Kyse ei ole missään tapauksessa pelkästään rahasta, mutta toki haluamme tehdä taloudellisestikin kannattavia päätöksiä. Ne vievät meitä eteenpäin jokaisella rintamalla, hän sanoo.

Kunnianhimoinen ilmastopolitiikka vaatii kunnon tavoitteet, joita Iissä riittää nykyhetkestä pitkälle tulevaisuuteen. Ii tuottaa jo tällä hetkellä 10 kertaa enemmän energiaa kuin kuluttaa – ja nimenomaan uusiutuvaa energiaa, mutta työ ei ole vielä lähelläkään maalia.

Ennen kaikkea tarvitaan luottamusta, asennetta ja vahvaa tahtoa toimia kiertotalouden ehdoilla.

– Tavoitteena on 80 prosentin päästövähennys vuoteen 2020 mennessä. Samalla Ii haluaa olla sekä täysin muoviton että jätteetön kunta. 

Kaikki lähtee asenteesta

Kunnan päätöksenteon pitää olla kaiken toiminnan läpileikkaavaa, jotta kestävä kehitys saadaan aidosti osaksi kuntastrategiaa. Iin kunnassa jopa talousarvio ja tilinpäätös on kiinnitetty ilmastotyöhön. Tärkeää on myös asukkaiden oma motivaatio ja asenne.

– Meillä ilmastotoimiin ovat sitoutuneet kaikenikäiset ihmiset, jopa varhaiskasvatus on innolla mukana. Päiväkodeissa ja kouluissa lapset esimerkiksi itse mittaavat rakennuksen sähkön- ja lämmönkulutusta ja pyrkivät omilla toimillaan vaikuttamaan kulutuksen vähenemiseen. Koululaiset onnistuivat säästämään sen verran, että koululle saatiin hankittua oma biljardipöytä, Vuotovesi kertoo.

Vuotoveden mukaan lapset ja nuoret ovat valveutuneempia kuin ehkä koskaan aiemmin.

– Asenneilmapiiri on selvästi muuttunut. Kun lapset kasvavat jo pienestä pitäen osaksi ilmastotyötä, siitä tulee automaattisesti osa heidän maailmankatsomustaan.



FAKTA: Mikä on Nuorten ilmastokokous?

Maaliskuussa 2019 yli 500 nuorta ilmastoaktiivia kokoontui Helsingin Finlandia-talolle pohtimaan ratkaisuja ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Nuorten Agenda2030 -ryhmän ja Sitran yhteistyönä järjestämä Nuorten ilmastokokous huipentui julkilausumaan, joka toi suomalaisten nuorten näkemykset osaksi kansallista ilmastokeskustelua.

Myös Kuntarahoitus oli mukana tukemassa Suomen nuoria ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. Tapahtumassa nuoret kirjoittivat Kuntarahoituksen ilmastoseinään ilmastopoliittisia odotuksiaan koti- ja asuinkunnilleen. Ilmastohaaste-juttusarjassa käsittelemme nuorten toiveita kolmen esiin nousseen aihealueen – ruokailun, kaupunkisuunnittelun ja liikenteen – kautta.

Teksti: Pihla Hakala
Kuvat: haastateltavilta

Lue myös:

IlmiötVastuullisuus