Suomen koulutusjärjestelmä kokee syksyllä historiallisen muutoksen, kun oppivelvollisuus laajenee ensi kertaa vuosikymmeniin. Elokuusta lähtien toisen asteen koulutus on peruskoulunsa päättäville nuorille pakollinen ja maksuton. Asiantuntijoiden mukaan uudistus on tarpeen, kunnissa kannetaan huolta sen kustannuksista ja rivakasta aikataulusta.
Miten uudistus näkyy isossa kuvassa ja sivistystoimen arjessa? Ähtärin kaupungin sivistystoimenjohtaja Eija Kuoppa-aho, VATT:n tutkimusprofessori Tuomas Pekkarinen ja SOSTE:n erityisasiantuntija Aleksi Kalenius vastaavat.
Väliinputoajien joukko on kirjava
Oppivelvollisuuden laajentamisella on kolme pääasiallista tavoitetta: nostaa koulutus- ja osaamistasoa kaikilla koulutusasteilla, kaventaa oppimiseroja ja edistää yhdenvertaisuutta sekä tukea lasten ja nuorten hyvinvointia. Vastaako uudistus sille asetettuihin tavoitteisiin? ”Kokonaisuudessaan kyllä”, sanoo VATT:n Pekkarinen.
– Esimerkiksi anglo-saksisissa maissa oppivelvollisuuden laajentaminen on selvästi lisännyt koulutusvuosia ja vähentänyt väliinputoajien määrää.
SOSTE:n Kalenius allekirjoittaa arvion.
– Koko maassa noin 15 % ikäluokasta jää perusasteen koulutuksen varaan. Uudistus näyttäisi maksavan itsensä takaisin varsin vaatimattomallakin vaikuttavuudella, mutta olisin toiveikas, että uudistuksen jälkeen perusasteen varaan jäävien osuus voisi painua alle kymmeneen prosenttiin.
Peruskoulun varaan jäävien nuorten määrä vaihtelee alueittain. Kuoppa-aho uskoo, että Ähtärissä uudistuksen vaikutus jää vähäiseksi.
– Täällä lähes koko ikäluokka hakeutuu toisen asteen koulutukseen. Vain harva jää perusasteen varaan, monena vuonna ei yksikään.
Kuoppa-aho kertoo, että koulutusputkesta putoamisen taustalla vaikuttavat usein painavat sosiaaliset ja terveydelliset syyt. Hän liputtaa uudistuksen tavoitteiden puolesta, mutta pohtii, miten hyvin se palvelee kaikkein heikoimmassa asemassa olevia nuoria.
– On myös tapauksia, joissa perusopetustakaan ei saada läpi. Siinä vaiheessa koulu on kyllä tehnyt kaikkensa. Auttaako näitä nuoria se, että heitä pusketaan koneistossa eteenpäin kaksi vuotta lisää?
VATT:n Pekkarinen muistuttaa, että Suomessa ”väliinputoajien” joukko on kirjava: ilman toisen asteen koulutuspaikkaa jää paljon oppilaita, joilla koulu menee hyvin.
– Puhutaan myös yli seiskan keskiarvon oppilaista. Näissä tapauksissa on usein kyse viivästyksistä: nuori ei pääse haluamaansa kouluun, ja toisen asteen aloitus lykkääntyy. Tutkimus kuitenkin osoittaa, että tämä on todella huono ikä jäädä rannalle. Syrjäytymisen ja rikollisuuden riski kasvaa.
Hakuammuntaa sivistystoimen budjetissa
Valtio on sitoutunut hyvittämään kunnille oppivelvollisuuden laajentamisesta koituvat kustannukset. Arviot vaihtelevat opetus- ja kulttuuriministeriön 129 miljoonasta Kuntaliiton 147 miljoonaan euroon vuodessa. Summa on suuri, mutta kalpenee suhteessa perusopetuksen kokonaiskustannuksiin, huomauttaa SOSTE:n Kalenius.
– Se on parin prosentin luokkaa. Vuositasolla puhutaan hieman indeksikorotusta suuremmasta rahamäärästä.
Kalenius muistuttaa, että toiselle asteelle jatkavien nuorten määrää on yritetty nostaa aiemminkin – paljon kalliimmilla keinoilla.
– 90-luvulta alkaen toisen asteen aloituspaikkoja on lisätty kymmenillä tuhansilla ilman minkäänlaista vaikutusta. Yksi ammatillinen opiskelija maksaa kuitenkin kymppitonnin vuodessa.
Uudistuksen aikataulu aiheuttaa kunnissa harmaita hiuksia. Vuoden lisäaika olisi tullut tarpeeseen, sanoo Ähtärin Kuoppa-aho.
– Tieto tuli siinä vaiheessa, kun tämän vuoden talousarviota jo valmisteltiin. Kuinka paljon oppimateriaaleihin pitäisi varata rahaa? Entä ohjaukseen? Hakuammuntaahan se oli budjetin suhteen, Kuoppa-aho harmittelee.
Hallitus arvioi oppivelvollisuuden laajentamisen maksavan itsensä takaisin, kun nuorten syrjäytyminen vähenee ja työllisyys lisääntyy. Kalenius uskoo, että uudistus on yhteiskunnalle jopa laskettua parempi sijoitus.
– Arvio työllisyysvaikutuksista perustuu 2000-luvun alun dataan. Jos osaamisen kysyntä työmarkkinoilla jatkaa kasvuaan, myös uudistuksen avulla saatujen lisäopintojen merkitys työllistymiselle kasvaa ja uudistuksen työllisyysvaikutus sen mukana.
Lyhyellä aikavälillä oppivelvollisuuden laajentaminen tuo julkistalouteen lisää kustannuksia, mutta siirtää myös kuluja sektorilta toiselle. VATT:n Pekkarisen mukaan lakiuudistuksissa jumiudutaan usein fiskaaliseen keskusteluun, jolloin talouden kokonaiskuva jää taka-alalle.
– Nythän lukion oppimateriaalit ovat usein vanhempien maksettavina. Uudistuksessa vastuu siirtyy kunnille. Kansantalouden näkökulmasta kustannukset voivat jopa pienentyä, kun kunnat käyttävät neuvotteluvoimaansa.
Pekkarinen ihmettelee, ettei nykyjärjestely ole kirvoittanut enemmän eripuraa.
– Ei tällaista ole esimerkiksi markkinavetoisessa Yhdysvalloissa. High schoolin oppimateriaalit ovat ilmaisia, koska siellä opiskelu kuuluu oppivelvollisuuden piiriin. Tästä on keskusteltu Suomessa yllättävän vähän.
Siinä missä oppimateriaaleissa selvitään kustannusten siirtelyllä, on opinto-ohjaukseen syytä satsata lisää.
– Se on erittäin tärkeää onnistumisen kannalta. Valintamahdollisuuksien kirjo on toisella asteella niin valtava. Opintojen ohjaukseen pitää panostaa selvästi nykyistä enemmän, sen toimivuudesta ei tiedetä nytkään tarpeeksi, Pekkarinen kertoo.
Osaajia on kuitenkin rajattu määrä, muistuttaa Ähtärin Kuoppa-aho.
– Moni kunta on yrittänyt saada lisää OPO-resursseja, mutta ei heitä ole vapailla markkinoilla.
Keskeytykset seurantaan, kokemukset jakoon
Aluksi laajemman oppivelvollisuuden piirissä ovat keväällä peruskoulunsa päättäneet, pääosin vuonna 2005 syntyneet nuoret. Tästä ikäluokasta alkaen uudistus tulee voimaan asteittain ja koskee kaikkia peruskoulusta toiselle asteelle siirtyviä nuoria.
Mitä asioita kolmikko pitää silmällä nyt, kun uudistus astuu voimaan?
– Ensin kiinnittäisin huomiota oppilaan ohjaukseen ja siihen, miten hyvin väliinputoajat saadaan ohjattua heille oikeaan koulutukseen. Jää nähtäväksi, miten kuntien rahkeet riittävät. Moni on kuitenkin pieni toimija, Pekkarinen pohtii.
Uudistuksen jälkeen Pekkarinen muokkaisi toisen asteen koulutusta kokonaisvaltaisemmin. Hänen mukaansa työmarkkinat eivät enää tunnista vahvaa rajanvetoa lukion ja ammatillisen koulutuksen välillä.
– Monessa ammatissa tarvitaan sekä ammatillista osaamista että lukiokoulutusta. Näiden kahden yhdistäminen ei ehkä ole realistista mutta pitäisi miettiä, miten raja-aitoja voidaan madaltaa. Tästä on hyviä kokemuksia esimerkiksi korkeakouluissa.
Kalenius jää seuraamaan, kuinka moni toiselle asteelle jatkavista nuorista jättää opintonsa kesken.
– Olisin pidentänyt oppivelvollisuusikää suoraan 19 vuoteen, jolloin se riittäisi toisen asteen tutkintoon. Harva keskeyttänee opinnot niin lähellä valmistumista, mutta tätä on syytä pitää silmällä.
Hän pitää takertumista 18 ikävuoteen vanhentuneena ajatuksena.
– Onhan meillä paljon velvollisuuksia myös täysi-ikäisyyden jälkeen: verot on maksettava, asevelvollisuus suoritettava. Ei kansalaisvelvollisuuksilla ole ikärajaa, Kalenius muistuttaa.
Kuoppa-aho toivoo kunnilta yhteistyötä uuden edessä.
– Tämä on joka ainoassa kunnassa uusi asia, eikä kukaan oikein tiedä miten se viedään läpi. Toivon, että hyviä käytäntöjä jaetaan, kun niitä alkaa syntyä.
Teksti: Roope Huotari
Kuvat: haastateltavat ja VATT / Veikko Somerpuro
