Aluevaalit lähestyvät, ja lähes kaksi vuosikymmentä kaavailtu sote-uudistus viedään vihdoin käytäntöön. Pitkän linjan kuntavaikuttajana tunnelmani ovat ristiriitaiset. Yhtäältä on hienoa, että turhautumiseen asti työstetty uudistus näkee päivänvalon. Toisaalta kunnissa on jo pitkään murehdittu, miltä kunta näyttää jatkossa.
Sote on kunnille peiliin katsomisen paikka. Kustannukset ja tulot puolittuvat, ja kuntien rahoitusasema muuttuu kertaheitolla. Huoli palveluiden säilymisestä ja tulevaisuuden investointikyvystä on todellinen. Silti muutoksessa piilee myös mahdollisuus. Kun verokertymä supistuu, on kuntien omilla valinnoilla entistä suurempi vaikutus siihen, miltä niiden tulevaisuus näyttää. Jäljelle jäävät äyrit pitää käyttää fiksusti, kunnan omiin vahvuuksiin.
Kunnilla on ollut tapana syleillä strategioissaan koko maailmaa. Yrittäjille on tarjottu Suomen parasta tonttimaata, asukkaille maan joustavinta arkea ja matkailijoille maailman puhtainta luontoa. Taloudellisesti vaikena aikoina ’jokaiselle jotakin’ -ajattelu tarkoittaa valitettavasti yleensä sitä, että todellisia panostuksia uuden luomiseen ei ole mahdollista tehdä. Jatkossakin kuntien velkaantuminen jatkuu ja sopeutuspainetta on kaikkialla, kunnan koosta huolimatta. Sote ei kuntataloutta pelasta.
Jos uhkakuvista haluaa selviytyä, pitää päättäjien tehdä tiukkoja valintoja. Kunnan tärkein rooli on jatkossakin olla hyvä paikka asua, elää ja yrittää, mutta kaikessa ei kannata tavoitella Suomen mestaruutta. Onko kilpailuvalttimme kunnan ainutlaatuinen luonto? Vai kenties virtaviivaistettu asiointi, jossa asukasta ei pompoteta luukulta toiselle? Voimmeko järjestää toimintoja tehokkaammin, uusien kumppanuuksien avulla?
On tosiasia, etteivät pienet ja keskisuuret kunnat voi pistää kampoihin isommille naapureilleen, ainakaan joka lajissa. Silti jokaisella on omat avaimensa elinvoiman edistämiseen. Hangossa on satsattu etätyöhön, Pyhtäällä kumppanuuksilla tehostettu palvelutuotantoa. Närpiö panostaa työperäiseen maahanmuuttoon, Kärsämäki kunnanvaltuuston ja elinkeinoelämän yhteispeliin.
Kivoja kesäkaupunkeja on Suomessa paljon. Mistä löytyisi ensimmäinen syyskaupunki? Sote-uudistus on kunnille suuri mahdollisuus keksiä itsensä uudelleen.
Joona Räsänen Kirjoittaja on Kuntaliiton hallituksen puheenjohtaja, Lohjan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja sekä yksi Pienten ja keskisuurten kuntien uudet tiet -tapahtuman panelisteista.
Mitä yhteistä on Närpiöllä, Kärsämäellä, Hangolla ja Pyhtäällä? – Kuntarahoituksen tapahtumassa jaettiin vinkkejä kunnan elinvoiman kehittämiseen
Miten elinvoimaa on kehitetty lisäämällä työperäistä maahanmuuttoa? Mikä on valtuustojen rooli elinkeinopolitiikassa? Entä mitä mahdollisuuksia etätyö ja ennakkoluulottomat ulkoistukset tuovat kunnille?
Pienten ja keskisuurten kuntien uudet tiet -tapahtumassa pureuduttiin kuntien eriytymiskehitykseen ja tulevaisuuden pelimerkkeihin.
Syksyn budjettiriihen jälkeen valtiovarainministeri Saarikko väläytti mahdollisuutta ansiotuloverojen kevennyksiin vielä tällä vaalikaudella. Monet avaus yllätti kuin oikea koukku. Tuoreeltaan ehdotus kirvoitti kriittisiä arvioita suhdannepoliittisesta näkökulmasta: ennusteiden mukaan vuonna 2023 ollaan korkeasuhdanteessa ja resurssien käyttöaste lähestyy rakenteellista kattoa, jolloin ajoitus veronalennuksille ei ole paras mahdollinen.
Mutta ei nyt takerruta suhdannepoliittiseen säätöön vaan puhutaan pitkän aikavälin tavoitteista. Tällä hetkellä Suomi on suhteellisen korkean tuloverotuksen maa, jossa tuottavuuden kasvu on ollut pitkään hidasta ja taloudellisen huoltosuhteen heikkeneminen vaikeuttaa oleellisesti annettujen hyvinvointilupausten lunastamista. Varmasti monet meistä haluaisivat elää toisenlaisessa talouden tasapainossa, jota luonnehtisi korkeampi työllisyys, rivakampi hyvinvoinnin kasvu ja hyvässä lykyssä myös hieman keveämpi tuloverotus. Moinen tasapainosiirtymä on kuitenkin kovan ja vaikean työn takana.
Matalampi tuotantopanosten verotus toki parantaa kannustimia, mutta käytettävissä olevien resurssien absoluuttiset rajat tulevat äkkiä vastaan. Jos ei ole työvoimaa ja riittävää henkistä pääomaa, siirtymä dynaamisempaan tasapainoon jää toteutumatta. Talouden rakenteelliset perusongelmat on joka tapauksessa ratkaistava, ja monet niistä vaativat isoja satsauksia.
Lista on pitkä. Työmarkkinoille siirtyvien ikäluokkien keskimääräinen koulutustaso on Suomessa jo nyt vajonnut OECD-maiden keskiarvon alapuolelle. Toisen asteen koulutukseen ja yliopistojen aloituspaikkoihin pitäisi investoida huomattavasti lisää. Tutkimus- ja tuotekehityspanostusten bkt-suhde tuskin itsestään nousee neljään prosenttiin vaan tavoitteen saavuttaminen todennäköisesti edellyttää myös suurempia julkisia t&k-panostuksia. Emme myöskään houkuttele riittävästi ulkomaisia osaajia emmekä saa maahan jo muuttaneiden työvoimapotentiaalista parasta tehoa irti. Kotouttaminen kaikkine vieraskielisine palveluineen vaatii – yllätys, yllätys – lisää julkista rahaa.
Eivätkä investointitarpeet tähän lopu. Edessämme on ennennäkemätön väestöllinen keinulauta, jossa seuraavan parinkymmenen vuoden aikana alle 15-vuotiaiden määrä merkittävästi vähenee ja yli 75-vuotiaiden määrä puolestaan kasvaa aivan valtavasti, lähes 60 prosenttia. Julkinen palvelurakenne on viritettävä täysin uuteen uskoon, mikä alkuvaiheessa nielee resursseja. Kustannussäästöt tulevat vasta paljon myöhemmin, kuten sote-uudistuksesta tiedämme.
Ja sitten on tietysti ilmastonmuutos, joka on yhteiskunnille suorastaan eksistentiaalinen riski. Sen torjuntaan kannattaa, pitää ja on pakko investoida. Kaiken päälle tulevat vielä kymmenen miljardin hävittäjähankinnat.
Mitä tästä kaikesta pitäisi siis ajatella? Kestävä siirtymä vahvempaa kasvua tukevaan tasapainoon edellyttää pitkäjänteistä politiikkaa sekä rohkeita uudistuksia ja investointeja, eikä onnistuminen sittenkään ole varmaa. Tavoitteiden saavuttaminen vie väistämättä vuosia, ellei vuosikymmeniä. Valitettavasti vaadittavat satsaukset voivat ensi vaiheessa kasvattaa julkisen talouden alijäämiä niin paljon, että tarvitaan myös säästöjä. Voimme joutua väliaikaisesti tinkimään joistain eduista, jotta talouden kantokykyä vahvistava siirtymä olisi mahdollista. Tässä kontekstissa veronalennusten perustelu ei ole ihan helppoa.
Kaiken kaikkiaan edellä kuvattu rakenteellinen korjausvelka pistää veronalennuskeskustelua perspektiiviin. Mikäli yleisö ei usko, että useamman vaalikauden mittaisiin uudistusohjelmiin pystytään sitoutumaan, veronalennukset uhkaavat jäädä yksittäiseksi karkkipäiväksi, jonka seuraava hallitus voi hyvinkin peruuttaa. Mitään oleellista muutosta silloin tuskin tapahtuu.
Kirjoitus on julkaistu alun perin Kauppalehden yhteistyöblogissa täällä. Löydät Timo Vesalan myös Twitteristä!
Eriytymiskehitys on ollut jo pitkään laajalti tunnistettu ilmiö suomalaisessa kuntakentässä, ja tulevaisuudessa kunnat muistuttavat yhä vähemmän toisiaan. Kuntien menestymiseen vaikuttavat paitsi ulkoiset tekijät, kuten sääntelyn tuomat vaatimukset ja taloudellinen kehitys, myös kuntien omat valinnat.
Miten Suomen pienissä ja keskisuurissa kunnissa on onnistuttu sitouttamaan kunnanvaltuusto elinkeinopolitiikkaan, kehitetty työllisyyttä ja turvattu laadukkaat palvelut? Muun muassa näihin kysymyksiin vastasivat Närpiön henkilöstöpäällikkö Marjo Österdahl, Kärsämäen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Esko Ristinen, Kuntarahoituksen toimitusjohtaja Esa Kallio, Pyhtään kunnanjohtaja Jouni Eho, Hangon kaupunginjohtaja Denis Strandell ja Kuntaliiton hallituksen puheenjohtaja Joona Räsänen Kuntarahoituksen keskustelutilaisuudessa 21.10.2021.
Katso tapahtuman tallenne ja ota ideat talteen!
Lisää asiantuntijanäkemyksiä siitä, miltä tulevaisuuden kunta näyttää, voit lukea Kuntarahoituksen ja Demos Helsingin keskustelupaperista. Lataa julkaisu käyttöösi täällä.
Vuoden 2023 alussa kuntien omistuksessa olevat perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon sekä sosiaali- ja pelastustoimen tilat siirtyvät vuokrasopimuksella hyvinvointialueiden hallintaan kolmeksi vuodeksi. Kolmen vuoden jälkeen hyvinvointialueilla on mahdollisuus jatkaa vuokrasopimusta yhdellä vuodella niin halutessaan. Maakuntien tilakeskuksen arvion mukaan kunnilta on siirtymässä hyvinvointialueiden vuokrattavaksi noin 4 500 kunnan omistamaa rakennusta. Hyvinvointialueille vuokrattaviksi siirtyvissä tiloissa arvioidaan olevan yli neljä miljoonaa huoneistoneliömetriä. Mitä kuntien omistuksessa oleville sote-kiinteistöille tapahtuu siirtymäajan jälkeen?
Inspiran senior konsultti Juho Paananen
– Pahimman skenaarion mukaan kuntien käsiin jää iso kasa sote-kiinteistöjä. Mutta kiinteistöihin liittyen on vielä paljon epävarmuuksia. Hyvinvointialueiden palveluverkot ja palvelutuotantomuotojen suunnitelmat ja näin ollen myös kiinteistöjen tarve tarkentuvat myöhemmin. Myös lakiin odotetaan ja toivotaan tarkennuksia, Inspiran senior konsultti Juho Paananen sanoo.
Kunnan omaan käyttöönsä vuokraamien tilojen ennen vuotta 2016 tehdyt sopimukset siirtyvät hyvinvointialueille. Vuodesta 2016 alkaen laajoihin ja pitkäkestoisiin sopimuksiin sote-palvelujen ja tilojen hankkimisesta on pitänyt sisällyttää irtisanomisehto. Tällä on haluttu turvata, että hyvinvointialueella on mahdollisuus toteuttaa sote-palveluja tarkoituksenmukaisesti. Pelastustoimea laissa ei ole erikseen mainittu.
– Joidenkin tulkintojen mukaan pelastustoimen tilat siirtyvät hyvinvointialueille ilman irtisanomisoikeutta, Paananen kertoo.
Palveluntarjoajasta kiinteistösijoittajaksi?
Tämänhetkisen lainsäädännön valossa kunnista tulisi siis 3–4 vuoden kuluttua kiinteistöjen sijoittajaomistajia. Mitä vaihtoehtoja yksittäisellä kunnalla olisi tässä tilanteessa?
– Kunta voisi yrittää tarjota kiinteistöjä hyvinvointialueelle huokeammalla hinnalla, mutta tällöin se ei pystyisi kattamaan omia kulujaan ja riskejään. Kunta voisi myös myydä kiinteistöt tai kehittää kiinteistöjä ja yrittää vuokrata ne tuottavasti, Paananen sanoo
Jos kunta haluaa toimia vuokranantajana kilpaillulla kiinteistömarkkinalla, omaisuus täytyy yhtiöittää siirtymäajan kuluessa. Yhtiöittäminen on yksinkertainen toimenpide, mutta kunnan maksettavaksi tulisi 4 prosentin varainsiirtovero.
– Vuokramarkkinoilla toimimiseenkin liittyy monta kysymystä: kuuluuko kunnan tehtäviin toimia kiinteistösijoittajana, onko siihen osaamista ja kannattaako tällaiseen toimintaan liittyviä riskejä ottaa? Myyminenkin voi olla hankalaa, sillä hyvin harva sijoittaja on kiinnostunut ostamaan kuntien sote-kiinteistöjä juuri nyt, Paananen pohtii.
Monessa kunnassa ehkä pohditaan, voiko kunta vaikuttaa kiinteistöjä omistamalla siihen, missä hyvinvointialue järjestää palveluntuotantonsa.
– Jos tilat ovat hyvät ja vuokrasopimus on hyvinvointialueelle suotuisa, tällöin ehkä voi. Mutta tässäkin on hyvä miettiä, kannattaako tällaista riskiä kantaa ja onko hyvinvointialueen päätöksiin todellisia mahdollisuuksia vaikuttaa, Paananen jatkaa.
Kesäkuussa hyväksytyn lakipaketin valossa vapaaehtoisten sote-kuntayhtymien tilanne on vielä monimutkaisempi. Niiden kiinteistöomistuksia käsitellään kyllä siirtymäkauden ajan kuten kuntien kiinteistöjä, mutta omaisuuden mahdollinen yhtiöittäminen siirtymäajan päätyttyä ei onnistu yhtä suoraviivaisesti kuin kuntien tapauksessa.
– Kuntayhtymä on kuntalain alainen organisointimuoto. Sitä ei voi muuttaa suoraan osakeyhtiöksi vaan yhtymä pitää purkaa. Kuntayhtymän muuttaminen kiinteistökuntayhtymäksi on mahdollista, mutta kiinteistöjen vuokraaminen kilpailuilla markkinoilla siirtymäajan jälkeen edellyttää kuntayhtymän kiinteistöjen yhtiöittämistä, Paananen sanoo.
Kuntien kädet ovat sidotut, mutta niin ovat hyvinvointialueidenkin.
– Hyvinvointialueiden lainanottovaltuudet ja investointimahdollisuudet ovat hyvin rajalliset. Toisaalta niiden on varmistettava, että niillä on myös vuodesta 2027 alkaen riittävästi sote-palvelujen tiloja käytössään. Perusterveydenhuollon palvelut pitänee jatkossakin toteuttaa verrattain lähellä palveluja tarvitsevia asiakkaita. Tämä takaa ainakin osalle kunnista ihan kohtuulliset neuvottelumahdollisuudet, Paananen puntaroi.
Vuokrat kohdilleen
Vielä ei kuitenkaan olla edellä kuvatussa tilanteessa. Sote-uudistus astuu voimaan vuoden 2023 alussa ja sen jälkeenkin uudistukseen liittyviin lakeihin on toivottavasti tulossa täydennystä kiinteistöjen osalta. Mitä kuntien kannattaa nyt tehdä?
– Nyt kuntien kannattaa käydä läpi omien yhtiöidensä kanssa tehtyjen vuokrasopimusten ja sisäisten vuokrien tasot ja varmistaa, että vuokra on oikealla tasolla ja kattaa kiinteistön todelliset kustannukset. Olemassa olevat vuokrasopimukset siirtyvät ja sisäisiä vuokria tullaan oletettavasti käyttämään hyvinvointialueiden vuokrien määrittelyssä. Tähän kunnilla on aikaa 28.2.2022 asti, täydennyksiä voi tehdä 30.6.2022 asti, Paananen sanoo.
Kuluvan syksyn aikana odotetaan asetusta, jossa määritetään laskennallinen vuokrataso ja asetetaan vuokrille katto. Paanasen mukaan omaisuusjärjestelyihin ei vielä kannata ryhtyä, kun ei ole varmaa, mitä tapahtuu. Valmisteluja voi kuitenkin tehdä.
– Kunnissa kannattaa tehdä skenaarioita sote-kiinteistöistä, jotka mahdollisesti jäävät kunnan käsiin siirtymäkauden jälkeen. On hyvä laskea, miten kiinteistöjen vuokraaminen kokonaan tai osittain vaikuttaisi kunnan talouteen, ja varautua kunnan taloudenpidossa myös epäsuotuisien skenaarioiden mahdollisuuteen. Lisäksi on hyvä määrittää tahtotila – mitä kiinteistöille halutaan tehdä. Näin kunnassa ollaan valmiina toimimaan, kun siirtymäajan loppu lähenee, hyvinvointialueiden suunnitelmat selviävät, tai kun lakiin tulee tarkennuksia, Paananen suosittelee.
Hanko lukeutuu koronavuoden voittajiin: terveyskriisi ei ole kaupunkiimme toden teolla rantautunut, mutta etätyöläiset ovat. Kun pääkaupunkiseutu oli säpissä ja lapset siirtyivät kotikouluun, alkoi Hangon katukuvassa kuhista. Paljon on kiittäminen kaupunkimme suotuisaa sijaintia, mutta myös menneiden vuosien fiksuja valintoja.
Hanko oli pitkään Etelä-Suomen teollistunein kaupunki ennen kuin globalisaatio ulkoisti työt maailmalle. Ensin lähti tekstiiliteollisuus Portugaliin ja Viroon, sitten Kaukoitään. Sen jälkeen taantui terästeollisuus, kun suomalainen työvoima koitui maailmanmarkkinoille liian kalliiksi. Työpaikkojen myötä kaupungin väkiluku kääntyi laskuun, ja Hanko on ollut muuttotappiokunta viimeiset kolme vuosikymmentä.
Kymmenen vuotta sitten kaupungissa alettiin puhua etätyöstä. Voisiko Hankoon tulla tekemään työtä, joka ei katso aikaa eikä paikkaa? Ehkä rantakaupunki voisi toimia kakkoskotina luoville aloille, taiteilijoille ja muusikoille. Ja ehkä sen seurauksena joku tänne muuttaisikin.
Kaupungin strategiaan kirjattiin tavoite houkutella luovan työn tekijöitä Hankoon. Kaupunki järjesti etätyöpajoja yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa, ja taiteilijat veivät sanomaa omille verkostoilleen. Sovittiin yhteisiä etätyöpäiviä ja -viikonloppuja. Toiminta oli aluksi hajanaista, mutta se kirvoitti isoja ajatuksia. Näitä ajatuksia tulin itse kaupunginjohtajana jatkamaan kuusi vuotta sitten.
Tietoliikenneyhteydet kehittyivät ja työnantajat alkoivat suhtautua etätyöhön suopeammin. Taiteilijoiden lisäksi Hankoon alkoi hakeutua tietotyöläisiä, ensin muutama päivä kerrallaan, pitkä viikonloppu siellä täällä. Vapaa-ajan asuntojen kysyntä kasvoi. Väki väheni, mutta asuntojen hinnat eivät enää laskeneet.
Sitten tuli korona, ja laittoi muutoksen turbovaihteelle. Pääkaupunkiseudun tietotyöläiset siirsivät kotikonttorinsa kertaheitolla silloin koronavapaaseen Hankoon. Yhtäkkiä kaupunki oli täynnä ihmisiä. Vaikka rajoituksia on nyt höllennetty, ei työpaikoilla palata takaisin vanhaan. Etätyö on tullut jäädäkseen, ja niin myös Hangon etätyöläiset. Olemme alkaneet puhua heistä ”kakkoshankolaisina”.
”Kakkoshankolaiset” ovat tuoneet kaupunkiin paljon. Hangossa eletään nyt kiivainta rakennusbuumia sitten 80-luvun: kaupunkiin kohoaa noin 300 asuntoa, joista 80–90 prosenttia on suunniteltu käytettäväksi vapaa-ajan asuntoina. Mitä useammin kakkoskoti toimii kotikonttorina, sitä enemmän kaupunkiin jää ostovoimaa. Tämä tarkoittaa lisää palveluja, ravintoloita ja kauppoja, niin ”kakkoshankolaisille” kuin kaupungin vakituisille asukkaille.
Tänä vuonna Hangon väkimäärä on kääntynyt kasvuun. Moni on ehkä tajunnut, että arki rullaa hyvin myös kakkoskodista käsin. Eikä pääkaupunkiseudulle pendelöinti ole paha rasti, jos sen tekee kerran viikossa. Oli muutos pysyvä tai ei, on selvää, että kasvun varaan emme kaupungin tulevaisuutta rakenna. Hangossa on paraikaa käynnissä strategiatyö, joka lähtee siitä oletuksesta, että hyvän elämän edellytyksiä voidaan ylläpitää, vaikka väki vähenisi.
Ajatus kuntien ja kaupunkien elinvoimasta typistyy liian usein väkimäärään. Ajatellaan, että jos veronmaksajien määrä kasvaa, kunnalla menee hyvin. Jos ei, asiat ovat huonosti. Mielestäni aika on ajanut tämän yksinkertaistuksen ohi. Olisiko ikääntyvässä Suomessa syytä katsoa jo muita mittareita, kuten ostovoimaa?
Denis Strandell Kirjoittaja on Hangon kaupunginjohtaja ja Kuntarahoituksen hallituksen jäsen sekä yksi Pienten ja keskisuurten kuntien uudet tiet -keskustelutilaisuuden panelisteista.
Mitä yhteistä on Närpiöllä, Kärsämäellä, Hangolla ja Pyhtäällä? – Kuntarahoituksen tapahtumassa jaettiin vinkkejä kunnan elinvoiman kehittämiseen
Miten elinvoimaa on kehitetty lisäämällä työperäistä maahanmuuttoa? Mikä on valtuustojen rooli elinkeinopolitiikassa? Entä mitä mahdollisuuksia etätyö ja ennakkoluulottomat ulkoistukset tuovat kunnille?
Pienten ja keskisuurten kuntien uudet tiet -tapahtumassa pureuduttiin kuntien eriytymiskehitykseen ja tulevaisuuden pelimerkkeihin.
’Närpiön mallista’ puhutaan paljon, välillä mitä sattuu. Yhtäällä kaupunkimme esimerkkiä pidetään ratkaisuna harvaan asutun maaseudun ongelmiin, toisaalla varoittavana uhkakuvana. Olemme itsekin pohtineet, mikä on ’Närpiön malli’. Ei nimittäin ole yhtä dokumenttia tai tapaa toimia, joka sen tiivistäisi.
Närpiön maahanmuuttobuumi alkoi 80-luvulla, kun otimme vastaan pakolaisia Vietnamista ja Bosniasta. Tätä nykyä lähes joka viides närpiöläinen on maahanmuuttajataustainen, ja vielä 2020-luvulla valtaosa tulee näistä kahdesta maasta. Nyt Närpiöön tullaan lähes yksinomaan työn perässä, usein kasvihuoneille tai valmistavaan teollisuuteen.
Työperäinen maahanmuutto on tuonut Närpiöön paljon. Muutaman prosentin työttömyysaste on Manner-Suomen matalimpia, elinkeinoelämä kukoistaa ja talot käyvät kaupaksi. Kyläkouluihin riittää oppilaita, ja kaupungilla on kova paine laajentaa varhaiskasvatuksen ja peruskoulutuksen tiloja. Moni kuulee Närpiön hyvästä vireestä ja pohtii, olisiko työperäinen maahanmuutto vastaus harvenevien ja harmaantuvien maaseutukuntien ongelmiin. ’Närpiön mallin’ monistaminen on silti helpommin sanottu kuin tehty.
Ensiksi on syytä muistaa, ettei yksikään kunta tai kaupunki voi omalla päätöksellään lähteä tälle tielle. Emme mekään ole niin Närpiössä tehneet. Työperäisessä maahanmuutossa kaikki on kiinni yrityksistä ja heidän tarpeistaan. Yritykset rekrytoivat työntekijöitä ulkomailta, ja me kaupunkina huolehdimme siitä, että he saavat tarvitsemansa palvelut ja kotoutuvat Närpiöön.
Toiseksi: työperäinen maahanmuutto ei ole pikavoitto, se vaatii pitkäjänteisiä ponnistuksia koko kaupunkiorganisaatiolta. Yhden kuukauden aikana Närpiöön tulijoita voi olla kolme tai kolmekymmentä. Jokainen heistä tarvitsee katon päänsä päälle, kieliopetusta ja koulu- tai päiväkotipaikan lapsilleen. Koska tulijoita tulee yritysten tarpeen mukaan, ei kaupungin budjetista voi korvamerkitä tarkkaa euromäärää heidän kotouttamiseensa. Tärkeintä on ylläpitää vuoropuhelua yritysten kanssa ja sopeutua jatkuvaan muutokseen.
Kolmantena on kotouttamiskysymys, joka maahanmuuttokeskustelussa nostaa helposti tunteet pintaan. Totuus on, että kun maahanmuuttajien osuus kunnan väestöstä kasvaa näin suureksi, näyttää myös heidän kotouttamisensa erilaiselta. Emme voi enää ajatella, että Närpiöön tulijoiden pitäisi ahtautua tiettyyn muottiin, vaan meidän täytyy lisätä ymmärrystä molemmin puolin.
Saimme alkukeväästä valmiiksi kaupungin kaksisuuntaisen kotouttamisprosessin toimintasuunnitelman, joka kertoo, miten jokainen kaupungin työntekijä voi huomioida maahanmuuton omassa työssään. Kyse on lopulta pienistä asioista, joilla on suuri merkitys: esimerkiksi siitä, että kouluissa tarjoillaan juhlaruokaa myös muiden kulttuurien pyhien aikaan. Oppilaiden erilaiset taustat tuodaan osaksi kaikkien yhteistä arkea.
Myös kieliopetusta on syytä ajatella uudelleen. On paljon vaadittu, että kolmen lapsen äiti vielä päivän töiden, lasten- ja kodinhoidon jälkeen raahautuisi ruotsin tunnille – etenkään kun hän ei kieltä päivittäisessä työssään juuri tarvitse. Olemme esimerkiksi tuoneet opetusta paikan päälle ja sopineet yhdessä yritysten kanssa, että työntekijät voivat käyttää pari tuntia viikosta kielen opiskeluun.
Luvut puhuvat puolestaan: on selvää, että työperäinen maahanmuutto on tuonut Närpiön talouteen tuntuvan piristysruiskeen. Puhtaasti rahavirtoina sen hyötyä ei silti voi laskea. Mikä on se vaihtoehtoinen todellisuus, johon maahanmuuton kustannuksia verrattaisiin? Kuka voi sanoa, miltä Närpiön elinkeinoelämä näyttäisi, jos työvoimapulaan ei olisi löytynyt ratkaisua maan rajojen ulkopuolelta? Lopulta on vain valittava suunta ja mentävä sitä kohti. Paikallaan kun ei auta pysyä.
Ehkä ’Närpiön mallissa’ on lopulta kyse tästä: eteenpäin katsovasta, ajassa elävästä ja pitkäjänteisestä työstä, jonka todellinen vaikutus mitataan vasta vuosikymmenien päästä. Mallia meistä voi ottaa, mutta lopulta jokaisen kunnan ja kaupungin on löydettävä oma tiensä.
Marjo Österdahl Kirjoittaja on Närpiön kaupungin henkilöstöpäällikkö ja yksi Pienten ja keskisuurten kuntien uudet tiet -keskustelutilaisuuden panelisteista.
Mitä yhteistä on Närpiöllä, Kärsämäellä, Hangolla ja Pyhtäällä? – Kuntarahoituksen tapahtumassa jaettiin vinkkejä kunnan elinvoiman kehittämiseen
Miten elinvoimaa on kehitetty lisäämällä työperäistä maahanmuuttoa? Mikä on valtuustojen rooli elinkeinopolitiikassa? Entä mitä mahdollisuuksia etätyö ja ennakkoluulottomat ulkoistukset tuovat kunnille?
Pienten ja keskisuurten kuntien uudet tiet -tapahtumassa pureuduttiin kuntien eriytymiskehitykseen ja tulevaisuuden pelimerkkeihin.
Alkuvuoden rivakan kiihdytyksen jälkeen maailmantalous on selvästi hidastumassa. Suhdanteen perusviritys on edelleen myönteinen ja talousennusteet varsin optimistisia, mutta tuotantoketjujen pullonkaulat ovat osoittautumassa yllättävän sitkeiksi. Pulaa on erityisesti raaka-aineista ja energiasta, erilaisista komponenteista sekä välituotteista, ja monella alalla myös työvoimasta. Saksassa ja Ruotsissa teollisuustuotannon volyymi on autonvalmistajien komponenttipulan vuoksi kääntynyt jopa laskuun.
Maailmantalouden merkittävä riskikeskittymä on tällä hetkellä Kiina, jonka tiukka koronastrategia voi jatkossakin aiheuttaa toimitusketjuihin häiriöitä, mikäli paikallisia epidemia-aaltoja esiintyy. Viime viikkoina otsikoissa olleet velkaisten kiinteistöyhtiöiden ongelmat ovat oma lukunsa, toteaa Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala.
– Ne tuskin uhkaavat maailmantaloutta rahoitusjärjestelmän horjumisen vuoksi, mutta voivat aiheuttaa negatiivisen kysyntäshokin. Ylikuumentuneen kiinteistömarkkinan jäähdyttäminen on iso urakka, ja rakentamisen sekä asuntohintojen laskun myötä Kiinan talouskasvu voi hidastua odotuksia enemmän. Maailmantalouden veturi siis yskii, ja tuotanto-ongelmiensa vuoksi Kiina osaltaan voimistaa maailmantalouden inflaatiopaineita.
Talouden ennustaminen entistäkin vaikeampaa
Talous ei vielä ole suistunut elpyvältä perustrendiltä, mutta tarjontapuolen pullonkaulat ja kasvava kustannuspaine aiheuttavat lyhyen aikavälin bkt- ja inflaationäkymään huomattavaa epävarmuutta.
– Tempoileva vaihtelu makrotalouden keskeisissä tunnusluvuissa heikentää talouden ennustettavuutta ja vaikeuttaa talouspolitiikan oikeasuhtaista virittämistä, Vesala sanoo.
Kohonnut inflaatio ja tulevaisuuden inflaatio-odotusten nousu ovat jo näkyneet muutamissa maissa maissa rahapolitiikan kääntymisenä kiristävään suuntaan. Osakemarkkinoilla on viime viikkoina virinnyt huolta stagflaation omaisesta kehityksestä, jossa voimistunut inflaatio nostaa korkoja, mutta reaalitalouden kasvu jää odotettua hitaammaksi. Myös korkomarkkinoilla pitkät korot ovat kesän pudotuksen jälkeen kääntyneet uudelleen nousuun.
– En pidä vakavaa ja pitkäkestoista inflaatio-ongelmaa vielä kovin merkittävänä uhkakuvana. Suurempi riski on, että inflaatiopiikki pakottaa keskuspankit nyt nähtyä laajemmin vetäytymään elvytyksestä ja asteittain kiristämään rahapolitiikkaa. Tällöin reaalitalouden kasvuodotukset voisivat kääntyä jyrkemmin laskuun. Se taas voisi johtaa uuteen matalasuhdanteeseen ja pikemminkin deflaatioon kuin inflaation uhkaan, Vesala arvioi.
Myönteinen työllisyyskehitys tuo nostetta kuntatalouteen
Suomessa talouden suhdannenäkymä on pysynyt suhteellisen vahvana, ja alkusyksyn aikana kasvuennusteita on säännönmukaisesti nostettu. Ennustehaarukka on kuitenkin selvästi leventynyt, erityisesti ensi vuoden kasvuarvioiden osalta. Palautumisvaiheen ripeä kasvu vaimenee vuoden 2022 aikana, ja vuonna 2023 bkt-kasvun odotetaan jo selvästi hidastuvan.
Valtiovarainministeriön päivitetyn kuntatalousohjelman perusteella kuntatalouden näkymä on hieman kohentunut viime keväästä.
– Kuntatalouden positiivisen ennustemuutoksen taustalla on ennakoitua myönteisempi työllisyyskehitys ja verotulojen kasvu, Vesala sanoo.
Kuntatalouden kehityksen iso kuva ei kuitenkaan anna syytä huokaista helpotuksesta. Suomen väestökehitys käy läpi seuraavan 20 vuoden aikana radikaalin ikärakenteen muutoksen, mikä asettaa myös kuntien sopeutumiskyvyn koetukselle – tämä käy ilmi myös tuoreesta Tilastokeskuksen väestöennusteesta, Vesala muistuttaa.
”Oikeastaan aika hyvin. Uudet päättäjät aloittivat työnsä, ja valtuustossa vallitsee oikein hyvä ilmapiiri. Innostusta on ilmassa, toivon että se välittyy koko kuntaan.”
Olet toiminut Toivakan kunnanjohtajana kaksi vuotta. Miten kuvailisit tätä aikaa?
”Intensiivisenä ja työntäyteisenä. Havahduin kesällä itsekin siihen, että kohta tulee kaksi vuotta täyteen. Ensimmäinen vuosi oli älytöntä haipakkaa: kunnan talous oli vaikeassa tilanteessa, nelihenkisestä johtoryhmästä eläköityi yksi, yksi siirtyi toisiin tehtäviin ja oman koeajan päätteeksi iski koronakriisi. Nyt tilanne on jo rauhoittunut, onneksi.”
Aloitit tehtävässä poikkeuksellisen nuorena. Onko nuoresta iästä ollut kunnanjohtajan työssä hyötyä?
”Hyvin vähän sitä miettii, ei kuntaa iällä johdeta. Kokemusta kunta-alan johtotehtävistä on ehtinyt kertyä jo ennen Toivakkaa, hallinnon ja talousjohdon parissa. Eniten hyötyä nuoresta iästä on ehkä ollut tässä ’koronadigiloikassa’, etäpalaverit ja verkon yli työskentely tulivat luonnostaan.”
Mitä sellaista olet saavuttanut kunnanjohtajana, josta olet erityisen ylpeä?
”Olen todella iloinen siitä, miten hyvin olemme uuden johtoryhmän kanssa luotsanneet kuntaa koronakriisissä. Toivakassa on koko pandemian aikana todettu vain kuusi tartuntaa, kun puolen tunnin päässä Jyväskylässä tilanne on ajoittain ollut todella haastava. Tästä kuuluu iso kiitos kaikille kuntalaisille. Rajoituksia on toki jouduttu täälläkin tekemään, mutta niistä on viestitty hyvin, ja siitä on tullut kiitosta. Myös taloushaasteita on saatu hiukan ratkottua, kunnan talousarviota kehitetty ja muodostettu kattavampaa kuvaa talouden tilasta.”
Mitä tavoitteita olet asettanut loppukaudellesi?
”Soten ja työllisyysuudistuksen myötä kunnissa on isoja muutoksia edessä. Tavoitteena on viedä nämä uudistukset läpi ilman että kunnan palvelutaso heikkenee. Toivakan houkuttelevuuteen pitää myös satsata, kehittää viestintää ja markkinointia. Se on edellytys kasvulle ja sille, että kunta pysyy elinvoimaisena ja kehityksessä kiinni. Myös taloudessa riittää tekemistä, vaikka suuntaa onkin saatu hieman korjattua.”
Miltä Toivakan tulevaisuus näyttää kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua?
”Kun tehdään fiksuja ratkaisuja ja panostetaan oikeisiin asioihin, tulevaisuus näyttää oikein valoisalta. Naapurikaupunki-Jyväskylä kehittyy vauhdilla, ja siinä kehityksessä on myös Toivakalla iskun paikka. En itse näe asiaa niin, että kaupunkiseutu jyrää meidät jalkoihinsa, kunhan osaamme hyödyntää omaa sijaintiamme ja Toivakan hyviä puolia.
Koronavuonna Toivakan väkiluku on hieman noussut, asunnot ovat käyneet kaupaksi ja myös vuokramarkkinoilla käy kuhina. Päijänne on yksi Toivakan helmistä, jota ei vielä täysimääräisesti hyödynnetä. Täällä luonto on lähellä; voi veneillä, retkeillä ja kalastaa, ja silti kaupunki on ihan vieressä.”
Mitä kaikkea olet tehnyt työurallasi?
”Olen toiminut Uuraisilla talous- ja hallintopäällikkönä, sitä ennen Pihtiputaalla kunnansihteerinä. Aiemmin tein hallinnollisia töitä Keskusrikospoliisilla ja Sisä-Suomen poliisilaitoksella. Opintoihin kuuluva harjoittelu vierähti Oslossa, Suomen Norjan suurlähetystössä. Nuorempana tein paljon töitä Lapissa matkailualalla, 16-vuotiaasta kahdeksan tai yhdeksän sesonkia putkeen. Se kartutti kielitaitoa ja opetti työskentelemään erilaisten ihmisten kanssa.”
Mitä kirjaa, sarjaa, elokuvaa tai podcastia suosittelisit?
”Kirjoista suosittelisin Minna RytilahdenLempi-kirjaa. Se oli pitkästä aikaa ensimmäinen kirja, jonka ahmin melkein kertaistumalla. Tarina sijoittuu Koillismaalle sota-aikaan, se on kaunis mutta todella traaginen. Tykkään kielestä, jota Rytilahti käyttää. Sarjoista Peaky Blinders lukeutuu omiin suosikkeihin, se on hyvää vastapainoa omalle elämälle ja työlle. Hahmot ja puvustus ovat huippuluokkaa, ja 1900-luvun alun Birmingham toimii näyttämönä todella hyvin. Kunnon brittimeininkiä.”
Kenen kuntavaikuttajan mietteitä haluaisit kuulla seuraavaksi?
”Seuraavaksi heittäisin pallon kotiseudulle Lappiin, Muonion henkilöstöpäällikölle Matti Pinolalle. Tutustuimme Matin kanssa Lapin yliopistossa, jossa aloitimme samaan aikaan politiikkatieteiden opinnot. Sittemmin päädyimme molemmat kunta-alalle. Matti on nuori tekijä, joka on nähnyt alaa monesta näkökulmasta, myös päättäjän penkiltä. Olisi kiinnostavaa kuulla, miten Muoniossa menee.”
HELENA VUOPIONPERÄ-KOVANEN Työ: Kunnanjohtaja, Toivakan kunta Koulutus: Yhteiskuntatieteiden kandidaatti, Lapin yliopisto; yhteiskuntatieteiden maisteri, Tampereen yliopisto Syntynyt: 1990 Kotoisin: Enontekiöltä Asuu: Jyväskylässä
Välillä taloudessa tapahtuu asioita, joita on osattu odottaa, mutta jotka kuitenkin pääsevät yllättämään. Koronataantuman jälkeinen kysynnän ja tarjonnan eritahtinen elpyminen on esimerkki tällaisesta ilmiöstä. Jo koronakriisin alkuvaiheessa pohdittiin, mitä mahtaa tapahtua, kun rajoitusten hellitettyä patoutunut kulutuskysyntä alkaa purkautua. Ymmärrettiin, että kun talouden tuotantokyky laitetaan useaksi kuukaudeksi pakkaseen, sulattaminen kestää hyvän tovin ja hinnat saattavat nousta – ainakin väliaikaisesti.
Tuotannon pullonkaulat ja inflaatiopulssi ovat kuitenkin osoittautumassa selvästi ennakoitua pitkäkestoisemmiksi. Toki matkan varrella on ollut odottamattomia ilmiötä vahvistavia tekijöitä. Uudet virusvariantit ja paikalliset epidemia-aallot kansainvälisten arvoketjujen solmukohdissa ovat pahentaneet tuotantokapeikkoja. Myös Ever Given -konttialuksen juuttuminen maaliskuussa poikittain Suezin kanavaan häiritsi pitkään tavaratoimituksia.
Kasvu- ja inflaatioluvuissa edessä normaalia suurempaa aaltoliikettä?
Kysynnän kova alkukiihdytys on joka tapauksessa pistänyt toimitusketjut yllättävän lujille: on pulaa konteista ja komponenteista, raaka-aineista ja energiasta, ja myös työvoimasta. Lisäksi talous tulee pandemiasta hieman erilaisena ulos. Muutostrendit, kuten etätyön yleistyminen, digiloikat sekä liikenteen sähköistyminen, muovaavat kysynnän rakennetta eli mitä halutaan kuluttaa. Rakennemuutoksen vuoksi joissain raaka-aineissa ja komponenteissa kysynnän ja tarjonnan epätasapaino voi jatkua vielä pitkään.
Maailmantalous saattaakin olla ajautumassa pumppausliikkeeseen, jollaiseen ei ole vähään aikaan totuttu. Bkt-kasvu on juuri nyt vauhdikasta, kun kysyntä virkoaa ja kova menekki tyhjentää varastoja. Lähitulevaisuudessa yritykset pyrkinevät myös kasvattamaan varastojaan varautuakseen kasvun jatkumiseen. Kun tarjonnan pullonkaulat aikanaan helpottavat, myös varastojen kerryttämisen motiivi pienenee, millä saattaa hetkellisesti olla yllättävän suuri negatiivinen vaikutus bkt-kasvuun. Kasvuvauhdissa tapahtuvat lyhyen aikavälin heilahtelut voivatkin merkittävästi kasvaa.
Samanlaista aaltoliikettä nähtäneen inflaatiossa. Varsinkin Yhdysvalloissa koronaherkimmät hintaerät, kuten hotellihuoneiden, lentolippujen sekä käytettyjen autojen hinnat, ovat terävän nousupiikin jo kokeneet, ja niissä on edessä kenties huomattavaakin laskua. Vaikka hintatason nousu alkaisi lähikuukausina osoittaa tasaantumisen merkkejä, ei inflaatioriskejä kannata silti unohtaa. Energian hintakehitys näyttää juuri nyt aika ikävältä, ja myös monissa jäykästi reagoivissa hintaerissä on yhä sisällä huomattavaa nousupainetta.
Talouden heikentynyt ennustettavuus lisää talouspolitiikan haasteita
Koronakriisi on ollut maailmantaloudelle järistys, jonka akuutti vaihe jäi sittenkin aika lyhytaikaiseksi, mutta jonka jälkimainingeissa talous heiluu normaalia enemmän. Syksyn aikana julkaistuista Suomen talouden ennusteistakin jo näkee, että näkemyserot tulevasta kehityksestä ovat kasvamaan päin. Bkt-kasvun ja inflaation ennustettavuuden heikkeneminen häiritsee talouspolitiikan oikeasuhtaista virittämistä. On normaaliakin hankalampaa arvioida, milloin on turvallista lopettaa velkaelvytys.
Rahapolitiikan puolella ei ole yhtään helpompaa. Vaikutusviiveiden vuoksi rahapolitiikkatoimia joudutaan virittämään noin vuoden päässä siintävien odotusten varassa. Makromuuttujien tempoilu vaikeuttaa olennaisesti tehtävän onnistumista.
Kun tie on kuoppainen ja näkyvyys huono, ohjaustoimilta odotetaan malttia ja johdonmukaisuutta, mutta myös reagointikykyä. Jatkossa talouspolitiikan onnistunut viestintä epäilemättä korostuu, sillä äkkinäiset markkinahinnoittelun muutokset ovat jo sinänsä riski talouden vakaalle kehitykselle.
Elokuussa voimaan astunut laki ajoneuvo- ja liikennepalveluhankintojen ympäristö- ja energiatehokkuusvaatimuksista velvoittaa kuntia ja valtiota lisäämään vähäpäästöisten ajoneuvojen osuutta hankinnoissaan. Laki panee täytäntöön EU:n puhtaita ajoneuvohankintoja koskevan direktiivin vaatimukset, ja se on osa hallituksen fossiilittoman liikenteen ohjelmaa.
Kuntien osalta lain vaatimukset vaihtelevat alueittain: sääntely on kireämpää etelässä, ja tiukimmat tavoitteet kohdistuvat maan 17 suurimpaan kaupunkiin. Laki jakaa vaatimukset kolmeen ajoneuvoluokkaan ja kahdelle hankinta-ajanjaksolle. Vaatimuksia sovelletaan, kun kunta ostaa, vuokraa, leasing-vuokraa, maksaa osamaksulla ajoneuvon tai hankkii tiettyjä liikennepalveluita.
– Esimerkiksi 17 suurimmassa kaupungissa vähintään 50 prosenttia henkilöautoista ja kevyistä hyötyajoneuvoista on oltava täyssähköautoja tai lataushybridejä. Muissa kunnissa osuus on 20:n ja 35 prosentin välillä, alueesta riippuen, Kuntaliiton kehittämispäällikkö Johanna Vilkuna kertoo ensimmäisen hankinta-ajanjakson vaatimuksista.
Venyykö kalusto tiukkoihin vaatimuksiin?
Vilkuna on seurannut lainsäädännön etenemistä sen EU-käsittelystä nykyhetkeen ja vetää Kuntaliiton puhtaiden ajoneuvojen verkostoa, jossa kunnat vaihtavat tietoa ja jakavat kokemuksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankinnoista. Lain tarkoitus on Vilkunan mielestä hyvä, mutta sen toimeenpanosta ei tule helppoa lähivuosina. Yksi ongelma-alue piilee palveluhankinnoissa.
Kuntaliiton liikenneasiantuntija Johanna Vilkuna harmittelee, että biopolttoaineet jäivät EU-direktiivissä taka-alalle.
– Kunnat hankkivat paljon koulukuljetuksia, sote-kuljetuksia ja muita lakisääteisiä henkilökuljetuksia yksityisiltä toimijoilta. Isoissa kaupungeissa puolet näistä kuljetuksista pitäisi hoitaa sähköisillä ajoneuvoilla. Onko esimerkiksi taksiyrityksillä tarjota sopivaa kalustoa? Vilkuna pohtii.
Laki koskee vain hankintoja, jotka ylittävät EU:n hankintalainsäädännön kynnysarvon. Tavara- ja palveluhankinnoissa tämä tarkoittaa 214 000 euroa vuodessa. Tätä pienemmät ostokset eivät siis auta kuntia saavuttamaan niille asetettuja tavoitteita.
– Esimerkiksi muutaman sähköajoneuvon hankinta jää alle kynnysarvon: sitä ei lasketa kunnan eduksi, kun lain toteutumista seurataan. Palveluhankinnat taas ovat kokoluokaltaan niin suuria, että ne ylittävät kilpailutusrajat heittämällä. Niihin siis kohdistuu suhteessa enemmän painetta, Vilkuna selventää.
Paine kasvaa myös kuntataloudessa. Sähköisten ajoneuvojen lisäksi kuntien ja kaupunkien on sijoitettava latausverkkoon. Kuntarahoitus tukee asiakkaitaan nollamarginaalilla: kunnat ja kuntayhtymät saavat rahoitusta uusien päästöttömien ajoneuvojen ja niiden vaatiman infran hankintaan markkinakorolla. Negatiivisten korkojen vallitessa rahoituksen kokonaiskustannus jää nollaan.
– Täyssähköautojen määrän lisääminen vaatii valtavasti latausinfraa, jota ei vielä ole. Työsarkaa riittää, ja haluamme auttaa kuntia ja kaupunkeja talkoissa, kertoo Kuntarahoituksen vihreästä rahoituksesta vastaava Rami Erkkilä.
Pakit biopolttoaineille
Kunnat ja kaupungit lähtevät päästövähennystalkoisiin hyvin erilaisista asemista. Esimerkiksi Helsingissä liikennöi jo lähes 200 sähköbussia. Vuoteen 2030 mennessä sähköbussien osuuden on katettava 60 prosenttia kaikista HSL:n linja-autoista. Vaikka joukkoliikenteen sähköistyminen on pääkaupunkiseudulla pitkällä, ei vaatimuksen toteutuminen ole itsestään selvää. Laki näet edellyttää, että mukaan lasketaan kaikki sopimukset: myös lyhytaikaiset ja poikkeustilanteita koskevat järjestelyt.
Lappeenrannassa suurimmat päästövähennystarpeet kohdistuvat liikenteeseen, kertoo kaupungin ilmastokoordinaattori Petri Kero.
Monessa kunnassa liikenteen päästöjä on pyritty vähentämään toista kautta: sähkön sijaan biopolttoaineilla. Näin on tehty esimerkiksi Lappeenrannassa, jossa perinteisiä polttomoottoriautoja on korvattu biokaasuautoilla.
– Vuodesta 2017 kaupunkikonserni on hankkinut pääasiassa biokaasulla toimivia henkilö- ja pakettiautoja. Täällä liikennöi myös pari biokaasubussia, kertoo Lappeenrannan kaupungin ilmastokoordinaattori Petri Kero.
Biopolttoaineisiin on panostanut myös Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote, joka on hankkinut työntekijöidensä käyttöön biokaasulla toimivia autoja. Siinä missä linja-autoissa laki vielä mieltää biopolttoaineet puhtaaksi käyttövoimaksi, huomioidaan henkilöautojen ja kevyiden hyötyajoneuvojen kategoriassa pelkkä sähköautojen osuus. Sairaanhoitopiirin on siis jatkossa satsattava sähköön.
Ilmastokoordinaattori Kero harmittelee linjausta.
– Etelä-Karjalan Jätehuollolla on Lappeenrannassa oma biokaasulaitos, joka tuottaa polttoainetta paikallisesta raaka-aineesta. Puhdasta biokaasua olisi täällä saatavilla runsaasti.
Se, että biopolttoaineet jäivät direktiivissä taka-alalle, on Suomen lobbaustyöltä epäonnistuminen, sanoo Kuntaliiton Vilkuna.
– Monet kunnat ovat jo panostaneet biokaasuun. On todella valitettavaa, että se rajattiin henkilöautojen ja kevyiden hyötyajoneuvojen kategoriassa ulos. Suomen lisäksi tämä oli Ruotsille tärkeää, mutta muut jäsenmaat eivät ehkä ymmärrä ongelmaa, Vilkuna kertoo.
EU viitoittaa tietä julkissektorin johdolla
Epäkohdista huolimatta sekä Vilkuna että Kero liputtavat uudistuksen puolesta. Suomen kokonaispäästöjä direktiivin toimeenpano ei juuri laske, mutta Kuntaliiton Vilkuna uskoo, että esimerkin voima voi osoittautua mittareita mahtavammaksi.
– Vaikka päästövaikutus jää pieneksi, kyllä tämä muutosta vauhdittaa. Toisaalta muutos tapahtuu markkinaehtoisesti joka tapauksessa ja kunnissa niiden omat ilmastotavoitteet vauhdittavat kehitystä.
Lappeenrannassa liikenteen päästöjen vähentäminen on osoittautunut haastavaksi. Direktiivin toimeenpano asettaa riman korkealle, mutta hyvä niin, sanoo Kero.
– Sääntely pakottaa julkiset toimijat liikkeelle, se on hyvä.
Liikenne- ja viestintäministeriö tekee väliarvion lain toimeenpanosta vuoden 2024 loppuun mennessä. Tuolloin ministeriö tarkastelee, miten kuntien erisuuruiset tavoitteet ovat vaikuttaneet hankintoihin ja arvioi, onko rajapyykkejä syytä siirtää. Direktiivin toisella hankinta-ajanjaksolla, vuodesta 2026 vuoteen 2030, sääntely kiristyy entisestään.
– Voi olla, että joudumme tekemään lyhyempiä kilpailutussopimuksia, jotta palveluntarjoajat ehtivät hankkia lisää sähköisiä ajoneuvoja, Kero kertoo.
Lappeenrannalla on ympäristöasioissa edelläkävijän maine. Kaupunki on juuri uusinut ilmasto-ohjelmansa seuraavalle kymmenelle vuodelle, tavoitteena on hiilineutraalius vuoteen 2030 mennessä. Suurimmat päästövähennystarpeet kohdistuvat juuri liikenteeseen. Työsarkaa riittää, mutta niin riittää tahtoakin, sanoo ilmastokoordinaattori Kero.
– Ikuisena optimistina uskon, että kyllä tässä maaliin päästään.
FAKTA
Laki ajoneuvo- ja liikennepalveluhankintojen ympäristö- ja energiatehokkuusvaatimuksista vahvistettiin 15. heinäkuuta 2021, ja se astui voimaan 2. elokuuta 2021. Lailla pannaan täytäntöön EU:n puhtaita ajoneuvohankintoja koskevan direktiivin vaatimukset. Se velvoittaa julkisia hankintayksiköitä kuten kuntia ja valtiota hankkimaan tietyn osuuden vähä- ja nollapäästöisiä ajoneuvoja, kun ne tekevät uusia hankintoja.
Vähä- ja nollapäästöisten hankintojen vähimmäisvaatimukset on jaoteltu kolmeen eri ajoneuvoluokkaan: henkilöautoihin ja kevyihin hyötyajoneuvoihin, kuorma-autoihin sekä linja-autoihin. Velvoitteet on jaettu kahdelle hankinta-ajanjaksolle: 2021–2025 ja 2026–2030. Toisella hankinta-ajanjaksolla lain vähimmäisvaatimukset kiristyvät ensimmäisestä.
Vaatimuksia sovelletaan, kun hankintayksikkö ostaa, vuokraa, leasing-vuokraa, maksaa osamaksulla ajoneuvon tai hankkii tiettyjä liikennepalveluita. Sääntely koskee vain uusia hankintoja.
